keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Vuosi vaihtui


Hyvää tammikuun ensimmäistä keskiviikkoa!
Arki on palannut. Olin tänään ensimmäistä päivää töissä loman jälkeen.
Mukavahan se oli töihin palailla. Vaikkakin kotonakin olisi ihana vaan olla ja nauttia.
Huomenna onkin taas yksi vapaapäivä.😀
Poika lomailee vielä tämän viikon. Ensiviikolla alkaa taas koulu.

Uutta vuotta oltiin viettämässä siskon luona.
Mies ja poikakin tulivat sinne jossain kohtaa. Tyttäret olivat omissa uuden vuoden juhlissa.
Kotona syötiin perinteistä uuden vuoden ruokaa. Itsesetehtyä perunasalaattia
lihapullia, nakkeja, fetasalaattia ja lohkoperunoita.
Illalla myöhään syötiin vielä siskonkin luona ja kilisteltiin kuohuvalla.
Pojan viimeiset raketit ammuttiin vielä yöllä, kun alkuillasta osa raketeista oli kastunut.
Ulkona oli piiskaava vesisade ja kova tuuli alkuillasta.
Rakettien ampujille ei mikään hyvä ilma.



Eilinen päivä menikin siivoillessa. Laitettiin kuusi ja kaikki 
joulukoristeet pois. Ainoastaan yhden jouluistutuksen
vielä säästin, kun on vielä hyvässä kunnossa.
Kaapista hain vanhat tyynynpäälliset sohvalle.
Harmaata ja valkoista. Jossain kohtaa lisäilen varmaan vaaleanpunaista.
Olkoon nyt jonkun aikaa näin.



Kynttilöitä tulee vielä poltettua paljon. 
Tuovat sitä tunnelmaa ja ovathan illat vielä pimeitä.
Ja haluan polttaa kaikki jouluiset kynttilät loppuun.



Ikeasta löytyi söpö pikku kastelukannu.
Sillä on näppärä kastella pieniä kukkia.
Minulla on sama kannu myös isompana.


Miten sinun uusi vuosi meni?
Teitkö uuden vuoden lupauksia?
Itse en ole moneen vuoteen tehnyt lupauksia.

Mukavaa keskiviikkoa jokaiselle!💙

42 kommenttia:

  1. Hyvää ja nautinnollista tätä uutta vuotta sinullekin.
    En tehnyt lupausta täksi vuodeksi mutta mottonani ajattelin pitää: kun tavoittelee unelmaa, ei kannata kuunnella niitä, jotka sanovat "ei onnistu".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Hyvä motto!
      Ihanaa uutta vuotta sinulle!⭐️❤️🎉

      Poista
  2. Hyvää tätä vuotta sinullekin. Kun katselen sinun harmonisia sisustuskuvia tulee mielihalu tehdä jotain itsellekin
    Mutta eipä taida olla minun juttu.

    VastaaPoista
  3. Tunnelmalliset ja kauniit kuvat. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat taas kerran ! Ihan rennosti kotosalla oltiin eikä ammuttu raketteja. Nyt lapset jo sen verran isoja, etteivät aina odota niitä ja huono keli oli täälläkin. Joulukin siivottu pois kuusta lukuunottamatta. Ihanaa viikon jatkoa ja hei tuu osallistumaan mun sivuilla koruarvontaan jos et oo vielä käynyt♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maiccu!❤️
      Olen käynyt jo osallistumassa kivaan arvontaan.
      Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  5. Kaunis hillitty talvi koti:)
    yhden päätöksen tein vuoden vaihtuessa"
    -elän tässä ja nyt-

    Mukavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
  6. Hyvää alkanutta vuotta!
    Vuosi vaihtui karaokehommissa. Muutaman pienen papatin kävin viskaamassa ulkona ja ravintolan omistajan sekä asiakkaiden kanssa käytiin polttamassa pitkiä sädetikkuja. Tuuli kovaa ja pyrytti märkää lunta. Räntää siis.
    Lupauksia en tehnyt, suunnitelmia kyllä on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oli kyllä tosi kurja ilma uutena vuotena.
      Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  7. Hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle ja leppoisaa loppuviikkoa !

    VastaaPoista
  8. Kauniit kuvat. Söpö tuo Ikean kannu.
    Uusi vuosi meni kauempana asuvien lasten perheiden seurassa. Kun he pääsevät harvoin käymään, vierailusta on otettava kaikki irti.
    Oikein ihanaa viikon ja vuoden jatkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kirsti!❤️
      Siellä on sitten ollut ihana uusi vuosi rakkaiden kanssa.
      Ihanaa alkanutta uutta vuotta sinne teille!⭐️❤️

      Poista
  9. Ihana uusi vuosi!
    Minä olin saunomassa ja syömässä ystävien kanssa kun perheeni lomailee Suomessa.
    Tammikuu alkoi auringon hellimillä lämpimillä päivillä, joten tuntuu varsin upealta aloittaa tämä vuosi.

    Onnentäyteisiä päiviä vuoteesi 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Voi miten kivalta kuullosti sinun uusi vuosi.
      Ihanaa alkanutta uutta vuotta sinne!❤️🌴

      Poista
  10. Uusi vuosi ja uudet kujeet. En tehnyt sen kummempia lupauksia uudelle vuodelle, mutta koitan taas keventää ruokavaliota. Herkkujakin tulee aina vuoden vaihtuessa syötyä vähemmän, kun ensin on jouluna vedetty herkkuöverit. Mukavaa iltaa sinne ja huomista vapaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itsekkin koitan vähän keventää.
      Mutta en stressaa sillä.😀
      Katsotaan miten käy!
      Kiitos ja mukavaa illan jatkoa sinne myös!❤️

      Poista
  11. Onnea tähän vuoteen sinullekin!
    Ihanan tunnelmallisia kuvia.
    Joulu on paketoitu pois täälläkin ja tietoisuus kevättä kohti menosta antaa puhtia arkeen.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Näin on, kevättä kohden mennään. Se onkin seuraava vuoden aika mistä tykkään kovasti.
      Kivaa loppuviikkoa!❤️

      Poista
  12. Kauniit kuvat! Minäkin meinaan pakata viikonloppuna joulun pois, ainakin kaiken punaisen ;) Uusi vuosi meni perinteisesti naapurin serkkulassa, rauhallisissa merkeissä. Nuorimman kanssa lähdin jo kympin maissa kotiin, kun raketit pelottivat. Tänäkään vuonna en jaksanut valvoa edes puolille öin :) Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Kivalta kuullosti teidän uusi vuosi.
      Hyvää alkanutta uutta vuotta!

      Poista
  13. Taas kerran niin kauniit kuvat ❤
    Minä en kiirehdi joulun pois laittamisen kanssa: Nuutinpäivään on vielä aikaa. Ilman joulun jatkumista tammikuu olisi aivan liian iloton, pimeä ja kylmä...
    Uutta vuotta otin vastaan rauhallisesti, onneksi oli niin huono sää, niin vältyin enimmiltä turhilta raketinräiskeiltä. Muutaman kerran vaan poksahteli tuossa viereisellä kentällä.
    Mukavia päiviä sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Rita!❤️
      Monet pitää Nuutinpäivään saakka joulua ja minusta se on ok. Itse laitan joulua jo niin aikaisin, että vähän jo kyllästyn.😀
      Ihanaa viikon jatkoa sinulle!❤️❤️

      Poista
  14. Ihana katsella kotisi kuvia, kaunista ja tunnelmaa ihan selvästi.
    Kastelukannu on hyvä, kun siinä on pitkä nokka, pääsee lähemmäs kukan ja mullan rajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!❤️
      Ihanaa alkanutta uutta vuotta sinulle!

      Poista
  15. Koti näyttää taas niin erilaiselta kun joulun siivoaa pois. Kaunista ja keväistäkin teillä!

    VastaaPoista
  16. Ihana tuo jouluistutus, hyvä kun et hievannut sitä pois. Muutenkin teillä on oikein kivan näköistä! Me vietettiin juhlia kotona, kera ihanien vieraiden. Vähän käytiin paljussa yms. Hyvää uutta vuotta <3

    VastaaPoista
  17. Joulun koristeet on täälläkin kerätty pois. Tykkään aloittaa joulun odottelun ajoissa kynttilöineen, koristeineen mutta sitten haluan palata pikaisesti normaali arkeen kun pyhät ovat ohi.
    Kauniin rauhaisa tunnelma on kodissasi:)

    VastaaPoista
  18. Ihanaa uutta vuotta sinulle!
    Lupausten tekeminen on jäänyt aikaa sitten.

    VastaaPoista
  19. Miehen kanssa kahdestaan vietettiin rauhallisissa merkeissä aattoa. Tuntui hyvältä vain katsella ikkunan takana räiskyviä raketteja, kun samaan aikaan tuprutti lunta vaakatasossa.
    Kotinne on niin kaunis taas jo arkisemmassakin asussaan. Meillä joulu jatkuu Nuutin päivään asti.
    Hyvää Alkanutta Vuotta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!
      Hyvää alkanutta vuotta sinulle myös!❤️

      Poista
  20. Ihanaa uutta vuotta!! Kyllä kynttilöitä pitää poltella vielä, kun on illat pimeitä. Kaunista ja tunnelmallista sinulla onkin. Minäkin olen jo heittänyt pois melkein kaikki jouluhärpäkkeet.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤