sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Lämmin bataatti-fetasalaatti






Tein eilen ison kulhollisen lämmintä bataatti-fetasalaattia.😋
Salaatti on maukas ja ruokaisa. Ja se vei nälän mennessään.
Sopii hyvin lisukkeeksi esim. broilerin kanssa tai on hyvää sellaisenaankin.
Ohjeen löysin täältä.
Jätin ohjeesta kikherneet pois, kun itse en niistä välitä.
Niiden tilalle olisi voinut laittaa vaikka säilykemaissia, mutta eipä niitä nyt ollut kaapissa.
Meidän miespuoliset henkilöt ei bataatista niin välitä, maistoivat kyllä.
Itse meinaan tätä salaattia tehdä  toistekkin. Oli tosi hyvää!

Lämmin bataatti-fetasalaatti:

3 Pientä bataattia
1 Punasipuli
1 Punainen chili
Rypsiöljyä
Mustapippurirouhetta
Suolaa
Tinjamia
150g Fetaa
Jääsalaattia ruukussa
Puolikas kurkku

Kuori ja lohko bataatit. Huuhtele ja silppua chili.
Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi.
Sekoita kaikki kulhossa ja lisää rypsiöljy ja mausteet. Sekoita
ja levitä kasvikset uunipellille. Paahda uunissa 225 asteessa n. 25 minuuttia,
kunnes bataatti on kypsää.

Revi kulhoon salaatti, pilko kurkku sekaan ja murenna feta joukkoon.
Lisää salaattipohjan päälle uunissa paahdetut kasvikset.

Viimeistele salaatti oliiviöljjyllä ja balsamiviinietikalla.

Hyvää loppiaista!💚

43 kommenttia:

  1. Hyvää Loppiaista! Kiitokset tästä ohjeesta, tätä minäkin uskallan kokeilla, bataatti on ollut meidänkin suosikki nyt parin vuoden ajan, mutta ei vielä näin salaattina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa joskus kokeilla! Hyvää oli!
      Hyvää loppiaista Leena!

      Poista
  2. Samaa ohjetta juuri tutkailin. Tätä täytyy kyllä kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Hyvältä kuullostaa lämmin salaatti.
    Leppoisaa loppiaista!

    VastaaPoista
  4. hyvältä kuulostaa ja näyttää!

    VastaaPoista
  5. Leppoisaa Loppiaista 🖤

    VastaaPoista
  6. Tätä on pakko tehdä. Rakastan bataattia ylikaiken ja suolaisen ja makean liitto on ihan paras. Kiitos reseptistä ja mukavaa sunnuntaita Sari. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bataatti on minustakin hyvää!
      Ja feta ja bataatti sopii hyvin yhteen.😋
      Mukavaa loppiaista Tiia!❤️

      Poista
  7. Oi kuinka herkullisen näköinen. Minäkin olen tykästynyt bataattiin. Mukavaa Loppiaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      Bataatti on hyvää.
      Mukavaa loppiaista!

      Poista
    2. Tein eilen salaattia, se oli tosi hyvää.

      Poista
  8. Näyttää todella herkulliselta ja vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta reseptiltä! Oikein hyvää loppiaissunnuntain iltaa.

    VastaaPoista
  9. Kuulosta hyvältä ja mielenkiintoiselta reseptiltä! Pitääkin kokeilla.
    Hyvää Loppiaisiltaa ✨

    VastaaPoista
  10. Herkullisen näköistä 😋 Mukavaa loppiaista 💖

    VastaaPoista
  11. Yksinkertaiset ainekset, ei tuu montaakaan raaka-ainetta. Taidanpa kokeilla koska bataatti kuuluu meidän herkkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ole montaa raaka-ainetta ja aika nopea valmistaa. Oli hyvää!😋

      Poista
  12. Bataatti on yksi suosikeistani. Tämä salaatti käy ateriasta. Olen tehnyt melkein samanlaista. Punasipulin sijasta purjoa.
    Mukavaa loppiaisen loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purjo sopii varmasti myös hyvin tähän salaattiin.
      Mukavaa uutta viikkoa!❤️⭐️

      Poista
  13. On varmasti hyvää, koska vesi herahti kielelle :) Kokeilemisen arvoinen tuokin. Ja helppo tehdä. Rentoo loppiaisiltaa!

    VastaaPoista
  14. OI namnam, bataatti on suurta herkkuani! Salaatti kuulostaa todella hyvältä :)

    VastaaPoista
  15. Bataatti on mun suurta herkkua ja olen vähän samantyyppistä tehnytkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bataatti on kyllä niin hyvää ja sopii moneen ruokaan.

      Poista
  16. Kiitos vinkistä, on varmasti hyvää.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Näyttää herkulliselta, tätä pitää testata sillä bataatti on kyllä hyvää :)

    VastaaPoista
  18. Näyttää herkulliselta :) Salaattia en olekaan bataatista tehnyt. Bataattiranskalaiset on kyllä ihania. Mukavaa maanantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bataattiranskalaiset on minustakin hyviä.
      Mukavaa maanantaita!❤️

      Poista
  19. Oioioi! Onpa herkullisen näköistä ja kuuloista! Kokeilen!!!

    VastaaPoista
  20. näyttää herkulliselta!
    Bataatti on hyvää.
    Kukkakaali ja bataatti teen muusia,kun poika ei voi syödä perunaa,sekin on hyvää.
    Kiitos! ohjeesta.
    Kokeiluun menee:))
    Mukavaa viikkoa Sarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!
      Ole hyvä vaan ohjeesta.
      Mukavaa viikkoa sinulle!❤️

      Poista
  21. Hyvää alkanutta vuotta <3

    Bataatti on meillä suosittu herkku ja taas menee kokeiluun ohjeesi :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna!
      Hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle myös!❤️

      Poista
  22. Lämpimät salaatit menevät kyllä täydestä ateriasta. Bataattia en olekaan kokeillut, mutta varmasti kokeilen, herkulliselta näyttää :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤