Moikka!
Meillä juhlittiin eilen halloweenia.
Halloween juhla piristää kivasti tähän aikaan vuodesta.
Me ollaan sitä juhlittu jo monena vuonna ja
perinnettä yhä jatketaan,
koska lapset siitä niin paljon tykkää.
Ja minusta on niin ihana koristella koti juhla kuntoon ja
laittaa tarjolle kaikkea pientä halloweeniin liittyvää.
Meillä syötiin alkupalaksi saalaattiannokset ja ruuaksi oli lasagnettea.
Jälkkäriksi oli suklaavanukasta , jossa päällä oli keksimuruja ja suklainen hautakivi.
Tein verisen Red velvet kakun.
Kakku oli tosi hyvää ja mehevää.
Jos joku kaipaa kakku ohjetta, voin sen tänne blogiin jossain kohtaa laittaa.
Lisäksi tarjolla oli:
-Sipsejä, karkkeja, pikkupizzoja ja ruisnappeja tonnikala täytteellä.
Meille tämä halloween juhla onkin enempi sellainen herkuttelupäivä.
Ihan oman perheen kesken ei näitä herkkuja syöty.
Nouremman tyttären pari kaveria oli myös meillä.
Tytöt lähtivät vielä illalla baariin.
Myös vanhemman tyttären poikaystävä oli meillä.
Kaikki kuulemma tykkäsivät kakusta kovasti.
Ulko-oveen tein helpon halloween kranssin.
Kieputin kranssipohjan päälle kahta erinlaista mustaa
nauhaa. Ja laitoin hämähäkin langalla keskelle roikkumaan.
Vietetäänkö teillä halloweenia?
Eilen yöllä siirrettiin kelloja taas talviaikaan.
Tästä se joulun odotus alkaa.😀💗
Ensiviikolla ajattelin alkaa laittamaan kotiin jo pikkuisen joulua.
Kaamosvaloja pitää ainakin lisäillä ja ehkä tyynyjä ja verhojakin pitää vaihdella.
Nyt toivottelen ihanaa sunnuntai päivän jatkoa!💚