Vielä saa nauttia joulutunnelmasta ja lomasta.
Lomalla on herkuteltu. Syöty suklaata ja valvottu myöhään.💗
Kiva on ollut nukkua aamulla pitkään.
Eilen tehtiin pitkästä aikaa pizzaa.
Ja kyllä vaan maistuikin hyvältä.
Kynttilöitä tulee edelleen polteltua paljon.
Iltaisin on kiva katsella elokuvia kynttilän valossa.
Eilen kävin pikaisesti Lidlissä ja löysin sieltä kivan pippurimyllyn.
Se on paristokäyttöinen ja siihen syttyy myös valo.
Kohta vaihtuu taas uusi vuosi.
Raketit käytiin ostamassa jo valmiiksi.
Joulukoristeet meinaan laittaa pois uudenvuoden jälkeen.
Onko siellä joulu jo siivottu pois?
Tänäkin vuonna sain tosi kivoja joululahjoja.
Sain uuden tuoksun Viva La Juicy Sucre.
Pullo on kaunis kuin muffini. Ja niin ihana tuoksu!💗
Sain myös lahjaksi uuden kännyn, lahjakortin jalkahoitoon,
yöpaidan, pörrösukat, suklaata, käsilaukun, kynttiläsetin ja
poika oli tehnyt koulussa hienon veitsitelineen.
Kiitos rakkaille lahjoista!💗
Hyvää joulukuun viimeistä perjantaita!💗
Terkuin, Sari