keskiviikko 22. elokuuta 2018

Kotosalla


Vapaapäivän parhautta on, kun ei ole suunnitelmia.
Saa nukkua pidempään kuin työpäivinä. 
Olla vaan, sisustella tai leipoa...
Parhautta silloin, kun on yksin kotona.

Tänään heräsin taas siihen, kun mies lähti töihin.
Harvoin saan nukuttua enää sen jälkeen,
kun miehen herätyskello soi. Mutta sehän on toisaalta hyvä juttu.
Enempi saan päivän aikana tehtyä kaikenlaista.


Aamulla tein sämpylätaikinan ja pullataikinan.
Jätin taikinat kohoamaan ja lähdin lenkille.
Ulkona oli ihana raikas ilma. Syksyn tuoksu!💗
Minusta on niin kiva, kun ilmat on viilentynyt sopivasti.

Lenkiltä tullessani laitoin pyykkikoneen pyörimään.
Ja sitten pääsinkin leipomaan sämpylöitä ja pullia.
Tein yhden pellillisen omenapullia ja lopuista voisilmäpullia.
Meillä on nyt ihanan pullan tuoksu kotona.😍



Eilen kävin vanhimman tyttären kanssa shoppailemassa.
Käytiin Ikeassa ja Finnmarissa. 
Ikeasta löytyi kaikkea pientä kivaa kotiin.

Finnmariin  oli tullut paljon ihania syysjuttuja. 😍
Ostin tuon oranssin kynttilän sieltä. Sopii tähän syksyyn hyvin.
Lankaköynnöksen alle löysin tuon alustan. Se oli vielä tarjouksessa.


Keittiöön ostin ruokakaupasta yhden liilan krysamteemin.
On vielä ihan nuppunen.


Finnmarista löytyi vielä omenoille kiva pikkukori.
Siihen on kätevä kerätä tarvittava määrä omenoita.
Kuvassa näkyy omenapullat. Oletko leiponut omenapullaa?


Semmoisia vapaapäivän touhuja täällä.
Nyt pitää laitella pyykit kuivumaan ja siivoilla.
Sitten kohta taas ruuan laittoa.

Ihanaa keskiviikkoa!💚

52 kommenttia:

  1. Oi mikä vapaapäivä 😊👍 oot ollut reipas kun oot leiponutkin. Teillä on olkkarissa syksyä kivasti. Mukavaa viikon jatkoa ❤️

    VastaaPoista
  2. Reipas olet ollut.oi``pullantuoksuista kotia ei voita mikään:)Kesä leipomiset jäävät kokonaan,nyt voikin pikku hiljaa aloitta leipomis-touhut.
    Kaunis syys sisustus teillä:))
    loppujen lopuksi niin pienillä yksityiskohdilla "kausi-väreillä" kotiin saa ihanan syksyn.
    Omenapullia en ole tehnyt,mutta nyt
    omena aikaan voisinpa kokeilla ,sen verra #vesi tulee kielelle#.
    Ihanaa vapaapäivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Se on totta, että pienillä jutuilla saa kotiin syksyistä ilmettä.
      Ihanaa illan jatkoa sinulle!❤

      Poista
  3. Kauniin kodikasta.
    Herkullisen näköiset pullat. Ei ole omenapullia tullut tehtyä.

    VastaaPoista
  4. Ihana vapaapäivä sinulla <3 leppoisaa syksyä sinulle !

    VastaaPoista
  5. Vapaapäivissä on parasta just tuo, että saa touhuilla rauhassa - etenkin jos on yksin kotona :D

    Mulla on ikuisuus siitä, kun viimeksi olen leiponut pullia. Tekisi kyllä mieli, mutta aina se jää muiden juttujen alle.

    Kivaa viikkoa sinulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä parasta, että saa touhuilla rauhassa ja yksin.😊

      Kivaa loppuviikkoa sinulle!❤

      Poista
  6. Varmasti herkullisia pullia. Nam! Onneksi olen juuri syönyt. Muuten olisi iskenyt valtava pullanhimo :)

    VastaaPoista
  7. pullat näyttävät todella herkullisilta!

    VastaaPoista
  8. Nuo omenapullat näyttävät niin syötävän herkullisilta, että kunpa voisinkin syödä yhden tai kaksi...tai ;)

    VastaaPoista
  9. Yksinäiset vapaapäivät tekevät hyvää! Saa touhuta omaan tahtiin ja tehdä mitä huvittaa;) Ja herkullisia omenapullia!

    VastaaPoista
  10. Pullantuoksu tuli tänne asti! Ihanan energinen vapaapäivä💕

    VastaaPoista
  11. Olet viettänyt mukavan vapaapäivän.Pullan tuoksuinen äiti.

    VastaaPoista
  12. Arkivapaat ovat varmasti mukavaa omaa aikaa. Herkkupullat, maistuisi täälläkin.

    VastaaPoista
  13. Mukavia puuhia siellä ja pullat näyttää niin herkullisille.
    Noitapa täytyy paistella, kiitos vinkistä! <3
    Leppoisaa viikonjatkoa! :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos pullasta ja kaffeesta. Ja omenoista myös... huomenna on leivottava jotain omppuherkkua.

    VastaaPoista
  15. Vapaapäivä ja pullantuoksu, ihan parasta 😊

    VastaaPoista
  16. Kyllä on taas fengshuit kohdallaan, kun omenapullat tuoksuvat ❤

    VastaaPoista
  17. Kyllä oletkin touhunnut!
    Itse odotan, että pääsen rauhassa siivoamaan ja laittelemaan hieman syksyä kotiin.
    Se on nimittäin juuri niin, että kun on yksikseen, saa enemmän aikaan...

    VastaaPoista
  18. Mukavia touhuiluja ♥ Herkullisia nuo omenapullat,en ole tainnut koskaan niitä leipoakaan.

    VastaaPoista
  19. Niin nättiä siellä teillä ja voin aistia omenapullien tuoksunkin.

    Hyvää syksyä sinulle <3

    VastaaPoista
  20. Oi että teillä on kaunista <3 Mukavan kuuloinen vapaapäivä :)

    VastaaPoista
  21. Olen varmaan ennenkin sanonut, että teillä on aina lämmin kodikas tunnelma.
    Joskus nuorempana haaveilin usein päivästä yksin kotona. Joten ymmärrän, että arvostat sitä ja otat kaiken nautinnon irti vapaapäivästä.
    Kivat hankinnat.
    Omenapullia en ole vielä tälle syksylle ennättänyt leipoa. Hyvä muistutus.
    Kivaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kirsti!❤
      Ihanaa loppuviikkoa sinulle myös!

      Poista
  22. Kivoja ostoksia. Pitäisi tosiaan leipoa jossain välissä. Edellisestä pullien ja sämpylöiden leipomisesta onkin jo vierähtänyt aikaa...
    Ja, kyllä, joskus on tullut kokeiltua omenapulliakin; hyviähän ne ovat :)

    VastaaPoista
  23. Säkin oot ottanut kynttilän jo esille. Niin on mullakin, mutten en oo vielä polttanut.
    Kiva toi kori omenoille. Koskahan mä innostuisin leipomaan ;)??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kynttilöitä jo poltettukkin.
      Kivaa illan jatkoa sinulle!💕

      Poista
  24. Kivoja kuvia vapaapäivältä. Ihanan näköiset omenapullat. Niitä en ole koskaan leiponut, mutta todella herkullisilta näyttävät.

    VastaaPoista
  25. Jotkut päivät on vaan niin energisiä. Saa paljon aikaseksi. Mihinkähän ne muut päivät katoaa.... :)

    VastaaPoista
  26. Kyllä sinä olet ahkera puuhastelija. Pullan tuoksua, siivoa ja sievä koti. Kiva katsella kuvia. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  27. Omenapullia tulee kyllä aina syksyllä leivottua, samoin tietty omenapiirakkaa. Minäkään en enää saa nukuttua sen jälkeen kun mies herää, mutta hyvä vaan koska saa just paljon aikaseksi, tuntuu välillä että menee päivä pilalle jos viikonloppunakin sattuisi nukkumaan yli kymmeneen. :D Kauniita kuvia ja kiva tuo kori omenoille! :)
    Kivaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On se kiva, kun herää ajoissa.
      Jaksaa sitten heti aamusta touhuta kaikenlaista.
      Kivaa viikonloppua sinulle myös!❤

      Poista
  28. Omenapullat näyttää herkulliselta. Vapaapäivänä on mukava touhuta
    kaikenlaista. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤