sunnuntai 19. elokuuta 2018

Kesäkurpitsa-porkkanapiirakka







Hei!

Tein eilen ihanaa piirakkaa kesäkurpitsasta ja porkkanasta. Nam!
Porkkanapiirakka on erityisesti mieheni lempparia,
mutta kyllä tuo piirakka upposi myös muille.😀
Piirakka on super hyvää!
Mehevä ja kostea.
 Päällä vielä herkullinen tuorejuusto kuorrute.😋

Ohjeen otin täältä.
Muuttelin vähän ohjetta.
Lisäsin alkuperäiseen ohjeeseen kesäkurpitsaa ja
laitoin vähemmän sokeria.

Kesäkurpitsa-porkkanapiirakka: (pellillinen)

6 Munaa
5 dl Sokeria
6 dl Vehnäjauhoja
4 tl Leivinjauhetta
3 tl Vaniljasokeria
2 rkl Kanelia
1 Pieni kesäkurpitsa
5 kpl Pientä porkkanaa
300 g Voita sulatettuna

Kuorrutus:

150 g Voita
400g Philadelphia-tuorejuustoa (2 Rasiaa)
4 1/2 dl Tomusokeria

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään.
Raasta kesäkurpitsa ja porkkana karkeaksi raasteeksi.
Lisää muna-sokeri vaahtoon vuorotellen jauhoseosta,
raastetta ja voisulaa. Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin.
Paista 200 asteessa n.30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Valmista kuorrute.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi, tuorejuusto ja tomusokeri.
Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle.
Koristele vaikka mantelirouheella.
Itse koristelin piirakan rouhitulla pekaanipähkinöillä
ja nonparelleilla.

Kivaa sunnuntai päivää!💙

42 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää❤Nam..mistä on nuo ihanat lautaset? Sopisi mun kotiin täydellisesti.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvän näköistä piirakkaa 😊

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköistä piirakkaa.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Voi kun herkullisen näköistä! Porkkanapiirakka on ihan mun lempparia! :)

    VastaaPoista
  5. Näyttää ja kuulostaa herkulliselta! Antoisia syyspäiviä sinnepäin :)

    VastaaPoista
  6. Kiva ohje, tykkään porkkanakakusta ja on kyllä näppärää "piilottaa" kesäkurpitsaa kakkuun :)

    VastaaPoista
  7. Tätä kyllä teen ensviikolla...

    VastaaPoista
  8. Onpa oiva ohje, kun nyt on noita kesäkurpitsoja taas ihan yllin kyllin. Tätä pitää kyllä testata, kiitos vihjeestä!

    VastaaPoista
  9. Näyttääpäs se hyvältä! Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  10. Tällaista pitääkin pian kokeilla, kuulostaa niin hyvältä! 😊😋🥕🥒🎂

    VastaaPoista
  11. Tään ohjeen miäkii otin jemmaan!

    VastaaPoista
  12. Herkullisen näköistä. Kiitos ohjeesta. :)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Tuo on hyvä ohje. Mutta kesäkurpitsan lisäys on uutta mulle. Vissisti kokeilen. Herkullisen näköistä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kesäkurpitsa sopi piirakkaan hyvin. Toi kivasti kosteutta ja oli mehevää.

      Poista
  14. Oiva tapa käyttää kesäkurpitsaa!
    Näyttää tosi herkulliselta!

    VastaaPoista
  15. Voi nam! Hyvä idea tuo kesäkurpitsa!
    Kokeillaan!

    VastaaPoista
  16. No, niin hyvännäköistä, että NAM! :)
    Meillä tytär on ihan porkkanapiirakka fani!
    Ja kyllähän se uppoaa meille muillekkin.
    Kesäkurpitsaa en olisi ihan heti hoksannutkaan piirakkaan laittaa!
    Kivaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
  17. Vau mikä herkku! Olenkin viime aikoina vieraillut vain instassasi, koska työt siirtyivät tammikuussa Vantaalle ja ei tahdo oikein aika riittää näihin blogihommiin. Nyt on otettava itseä vähän niskasta kiinni. Kaipuu alkaa olla jo niin kova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Kiva kuulla sinusta!❤️
      Instassa tosiaan ollaan vierailtu.
      Mukavaa, jos jossain vaiheessa ehdit päivittämään blogiasi.
      Tule sitten vinkkaamaan, kun olet blogia päivittänyt.😀

      Poista
    2. Päivitin sen viimeksi tuossa heinäkuun lopulla kun loma loppui. Ehkäpä ennätän maanantaina kun olen vielä kotona.

      Poista
    3. Ok!
      Käyn lukemassa, kun ehdin.😊

      Poista
  18. Ihanan herkullisen näköistä piirakkaa <3 elokuisin terveisin Suvi Kurula

    https://suvikurula.blogspot.com

    VastaaPoista
  19. Tää on niin herkullisen näköistä, oikein herahti vesi kielelle!

    VastaaPoista
  20. Teinpä,kun oli niin herkullisen näköinen,ja siihen sain upotettua kurpitsaakin.Sokerimäärää kyllä vähensin ja osan vehnäjauhoista korvasin graham jauhoilla.Hyvää tuli!Kiitos reseptistä!
    Leena A.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤