sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Rosmariini-parmesaanikeksit ja lauantai tunnelmaa


Moi!

Kelloja on taas siirretty ja viikonloppu alkaa vetelemään loppujaan.
Eilen illalla herkuteltiin juustoilla, kun mies ja poika palasi jalkapallopelistä.

Halusin kokeilla parmesaanikeksejä, jotka sopivat hyvin juustotarjottimelle.
Ohjeen otin uudesta Leilan makea joulu kirjasta. Blogissani on tuo kirja nyt arvottavana.
Jos et ole vielä osallistunut arvontaan, niin tästä pääset siihen osallistumaan.


Rosmariini-parmesaanikeksit

100 g Parmesaanijuustoa raasteena
1-2 tl Kuivattua rosmariinia
4 dl Vehnäjauhoja
150 g Voita
1/2 dl Maitoa
1 tl Suolaa
1/2 tl Leivinjauhetta
1/2 tl Ruokasoodaa

Kuivattua rosmariinia
Sormisuolaa

Sekoita kulhossa kaikki aineet ja vaivaa taikinaksi.
Jaa taikina kahtia ja muovaa kahdeksi tangoksi.
Kiedo ne tuorekelmuun ja laita ne jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Ota tangot jääkaapista ja leikkaa noin puolen sentin paksuisiksi
viipaleiksi.
Laita kulhoon kuivattua rosmariinia ja sormisuolaa.
Kierittele parmesaanikeksi seoksessa ja laita leivinpaperilla vuorattuun peltiin.
Paista ne kullanruskeiksi 200 asteessa n. 10-15 min.

Keksit oli ihanan pehmosia ja maukkaita. Ja tosi helppoja tehdä.



Juustot on kyllä yksiä parhaimpia syysiltojen herkkuja.💗
Tuo viikunahilloke oli hyvää ja sopi juustojen kaveriksi tosi hyvin.



Mites siellä on viikonloppua vietetty?
Monessa kodissa on jo juhlittu halloweenia. Me juhlitaan halloweenia
tulevana viikonloppuna.


Viikonloppu on ollut aika sateinen. Sisällä on sitten tullut touhuttua kaikenlaista.
Ollaan katseltu elokuvia, saunottu ja herkuteltu.



Kynttilöitä on tietysti tullut poltettua paljon.
Tuovat tunnelmaa hämäriin päiviin.
Harmi, kun ne lumetkin suli jo pois.
Ulkona oli niin paljon valoisempaa, kun oli lunta.


Eilen ostin uudet joulu/kaamosvalot ulos. 
Mies saakin ensiviikolla laittaa valoja jo pihalle.
Ja kunhan saadaan ne halloweenit juhlittua, niin sitten voi alkaa kotia jo
laittamaan jouluisempaan.💗



Näillä kuvilla toivottelen hyvää alkavaa viikkoa!💚

55 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä! Tämä menee testiin, juustot kun kuuluvat niin joulunodotukseen.

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköisiä keksejä, ja muutenkin taas niin tunnelmalliset ja kauniit kuvat! Täälläkin on viikonloppuun mahtunut elokuvaa, urheilua, herkuttelua ja kyläilyä ym. Nyt on kyllä niin pimeät illat kellojen kääntämisen jälkeen, että on kiva laittaa valoja! Mukavaa alkavaa viikkoa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!
      Teillä on myös ollut kivan kuuloinen viikonloppu.
      Mukavaa alkanutta viikkoa!❤️

      Poista
  3. Ihania herkkuja teillä! Sateen ropinaa kuunnellen, kirppistellen ja kotoillen on mennyt sunnuntai.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kivan kuuloinen sunnuntai! Kirppareilla on mukava käydä.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  4. Meilläkin on aloitettu juustot+hedelmät+suolakeksit -illat! ❤ Kesällä ei tule tehtyä, mutta nyt syksyn tullen senkin edestä. Perjantaina yhdistettiin siihen myös glögi ja piparit, niin hyvää! Viikunahillo sopii juustopöytään kuin voi leivälle ❤ täytyy varmaan testata nuo keksitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustot on niin ihania herkkuja syysiltoina.
      Pipareita ei olla syöty vielä ollenkaan. Mutta glögiä on juotu.😀
      Tuo viikunahillo oli hyvää.
      Mukavaa maanantaita!💕

      Poista
  5. Kotosalla on tämä viikonloppu kulunut. Monenlaista puuhaa on ollut ja herkutteluakin :) Mukavaa viikonalkua sinne.

    VastaaPoista
  6. Onpa teillä niin kauniin tunnelmallista. Nuo keksit kyllä näyttävät niin suusssulavan hyviltä, nam. Leppoisaa sunnuntaita sinulle:)

    VastaaPoista
  7. Oi nams kuinka herkullisen näköisiä keksejä ja muutenkin ihanat tunnelmakuvat!

    VastaaPoista
  8. Halloweenia juhlittiin lauantaina meillä kuopuksen kavereiden kanssa, ja keskimmäinen menee kaverin juhliin viikolla. Teillä on ollut tunnelmallinen viikonloppu!🕯

    VastaaPoista
  9. Meillä oli ohjelmassa tänään poikamme esikoisen kastejuhla. Muuten viikonloppu on kulunut sateen vuoksi lähinnä sisätiloissa lehtiä lukien ja välillä televisiota katsellen.
    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut kastepäivän johdosta!❤️
      Mukavaa maanantaita!

      Poista
  10. Voi kun saisinkin herkutella juustoilla ja kekseillä, nam...onneksi kuvat ei lihota :D Meilläkin halloweenia juhlitaan vasta viikon päästä. Tänä viikonloppuna katsottu leffoja, kirppistelty ja käyty leffassa. Mukavaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa puuhaa on teilläkin ollut viikonloppuna.
      Mukavaa maanantaita!

      Poista
  11. Nyt oli taas herkun oloinen resepti, parmesaanin ystävänä pitänee taas tämäkin muistaa ja kokeilla!
    Ihanan tunnelmallisia otoksia.

    VastaaPoista
  12. Kiitos kun laitoit ohjeen♡ Noita täytyy kokeilla. Meidän porukka viettää Halloween myös ensi viikonloppuna! Virallinen päivä jenkeissähän on lokakuun viimeinen, mutta pyhäinpäivä on sopivampi.Toki myös haudalla käydään sitten lauantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan!😊
      Pyhäinpäivänä mekin ollaan halloweeniä juhlittu, mutta eihän se ole niin päivän päälle.
      Hautuumaalla käydään myös.

      Poista
  13. Oi mitä herkkukuvia, hjam! Mukavaa alkavaa viikkoa 😊

    VastaaPoista
  14. Näyttää herkulliselta. Ihania tunnelma kuvia:)

    VastaaPoista
  15. Kauniita ja kotoisia tunnelmakuvia ja nuo keksit menevät ehdottomasti kokeiluun. Hyvää alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  16. OIh nuo keksit on niin hyviä ja rakastan viikunahilloa..varsinkin yhdessä vuohenjuuston kanssa.
    Viikonloppu mennyt laisktellessa...vain oleillut, neulonut ja vähän kameran kanssa liikuskellut...silloin kun oli vielä kaunista :)
    Mukavalta kuulostaa viikonloppusi!
    Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Sinulla on ollut myös ihana viikonloppu!
      Hyvää maanantai päivää sinulle!

      Poista
  17. Kauniita tunnelmallisia kuvia taas kerran! Mukavaa alkavaa viikkoa🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kristiina!❤️
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  18. Kaunista ja herkullista tunnelmaa.

    VastaaPoista
  19. Voi miten kauniita ja tunnelmallisia kuvia♥ Ihania herkkuja! Mukavaa alkavaa viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle myös!❤️

      Poista
  20. Kuulostaa ja näyttää herkulliselta. Sinun kuviasi katsoessa mieli virittyy väkisinkin lähestyvään jouluun. Hyvää tätä viikkoa!

    VastaaPoista
  21. Kuule nyt tuli sinun postauksessasi sellainen ohje, että teen ne pikkuleivät tulevana viikonloppuna. Minä olen alkanut tekemään kaikki pikkuleivät itse. Minulla on tuoretta rosmariinia ruukussa mökillä kyllä kai sekin käy. Ja herkuttelut on samanlaiset kuin meilläkin. Juustoja, keksejä ja viiniä. Aah. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla!
      Itsetehdyt on aina parempia kuin kaupan.😀
      Tuore rosmariini käy myös hyvin näihin keksiin.
      Hyvää alkanutta viikkoa sinulle myös!❤️

      Poista
  22. Teillä on ollut ihana viikonloppu! Meillä oli hyvin tasainen ja hiljainen, kun kahdestaan miehen kanssa oltiin. + tietysti koira. Vesisateessakin tuli ulkoiltua ja lauantaina vietettiin ihan löhöpäivää. Eilen sitten talviajasta virkistyneenä pesin pyykkiä ja siivosin nurkkia. Nyt on ensimmäinen huone ihan ok ja työ jatkuu! Tuo juustopöytä näytti niin todella hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!❤️
      Mukava viikonloppu sielläkin on vietetty!
      Hyvää maanantaita!

      Poista
  23. Nämä keksit herättivät kyllä mielenkiinnon eli pakko kokeilla. Rakastan rosmariinia ja parmesaania. Täydellinen makupari tuossa keksissä. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ne sopivatkin täydellisesti yhteen.
      Kivaa viikkoa sinne myös!😊

      Poista
  24. Varmasti hyviä nuo keksit.
    Pitääpä muistaa tämä ohje, kun seuraavan kerran juustoja syödään.
    Kauniita kuvia!<3
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne! <3

    VastaaPoista
  25. Oi miten herkullisen näköiset juustotarjottimet :) Ihanan kuuloinen viikonloppu, minullakin meni viikonloppu rauhallisesti kotosalla.

    VastaaPoista
  26. Mä oon kokeillut näitä keksejä 2013! 😄 Ei kylläkään hirveesti tykätty... olivat olevinaan tunkkaisia 😅 Pitäis kokeilla ilman rosmariinia niin että olisivat vain juustoisia 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja olihan mulla linkkikin jos tykkäät käydä katsomassa 😃

      http://taikakakut.blogspot.fi/2013/10/leilan-parmesaanikeksit-leilas.html?m=1

      Poista
    2. Täytyykin käydä kattomassa.😊
      Ovat varmasti hyviä ilman rosmariiniakin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤