keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Italialainen broilerivuoka








Viime viikolla halusin taas tehdä jotain uutta ruokaa, mitä en ole aikaisemmin tehnyt. Välillä vaan kyllästyttää samat vanhat ruuat.😂 Vaikka perusruuat hyviä onkin.
Haen paljon netistä uusia ruoka ohjeita ja välillä selailen keittokirjojani ja ruokalehtiä.

Tämän herkullisen ohjeen löysin taas täältä

Tämän tyyppiset italialaiset ja välimeren ruuat on niin hyviä.
Tykkään kovasti ja perhe myös tykkää.
Lapset ei tietenkään  syö oliiveja, mutta ne saa sitten jäädä lautasen reunalle.

Tämä ruoka tulee myös jäädäkseen meidän suosikki ruokiin.
Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin broilerin koipipaloja. Itse tykkään mieluummin käyttää fileitä.
Ja niitä kannattaa varata 1-2 kpl ruokailijaa kohden.

Italialainen broilerivuoka:

Muutama broilerifile (maustamaton)
Sitruuna
Oliiviöljyä
Suolaa 
Broilerimaustetta (suolaton)
1 Punasipuli
2 Valkosipulinkynttä
1 Paprika
3 dl Pitkäjyväistä riisiä
1 prk (400 g) Tomaattimurskaa
Mustia oliiveja (käytin valmiiksi pilkottuja)
N. 0,5 dl Aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina
2 tl Välimeren yrttiseosta (meira)
4 dl Kanalientä

Ruskista broilerifileet pannulla. Mausta sitruunan kuorella, suolalla ja broilerimausteella.
Siirrä vadille odottamaan.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Pilko paprika.
Lisää kasvikset pannulle ja kääntele hetki. Siirrä pataan odottamaan.

Kaada pannulle riisi, tomaattimurska, oliivit, aurinkokuivatut tomaatit.
Mausta yrttiseoksella ja suolalla. Kiehauta ja kaada seos pataan.
Lisää joukkoon kuuma kanaliemi ja sekoita ainekset sekasin.
Aseta päälle broilerin palat.

Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 45 min.
Purista vuoan pinnalle sitruunan mehua ja koristele persiljalla.

Nauti!

Hyvää keskiviikkoa jokaiselle! Ja kiitos, kun jaksatte kommentoida postauksiani.
Niitä on niin mukava lukea!💖

47 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Oi miten herkullisen näköistä! Sinä osaat ♥ oikein mukavaa keskiviikkopäivää Sinulle ♥

Sirpa kirjoitti...

Tämän ohjeen nappasin itsellenikin, kiitos!

Iloa keskiviikkopäivääsi!<3

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Leena!❤
Mukavaa keskiviikkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiva kuulla ja kiitos!❤
Ihanaa keskiviikkoa sinulle!

ritva kirjoitti...

Herkullisen näköistä tämän minäkin nappaan kiitos. Hyvää keskiviikon päivän jatkoa:)

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Ritva!❤
Hyvää keskiviikkoa!

Sari/Sarkan kotona kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä.
Tuota voisi joku päivä testata. :)
Kävin cittarissa tänään ruokaostoksilla ja samalla kurkkasin tee hyllyn.
Kahdelta eri valmistajalta näin ainakin lakritsiteetä. Forsman tealta ja clipperiltä.
Mukavaa keskiviikkoa Sari!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤
Ja kiitos vinkistä. Seuraavaksi, kun käyn cittarissa niin pitää ostaa.
Mukavaa keskiviikkoa!

AnniK kirjoitti...

Kiitos herkullisesta ohjeesta. Tätä täytyy kyllä kokeilla :)

Mamma63 kirjoitti...

Wau! Hyvää varmasti. Muistuttaa paellaa hieman.
Kivaa illanjatkoa!

Unknown kirjoitti...

Tätä pittää taas kokeilla, näyttää niin hyvälle! Ihania, ihania juttuja taas täällä ja tuo
voittokiulu, mikä ihanuus, mä haluun kans! Aurinkoista keskiviikon jatkoa! ☀

Milli`s Little Home kirjoitti...

Juuri tänään ostin broilerin filepihvejä ja ajattelin tehdä niitä riisin kanssa niinkuin aina. Tosin tämä olisi tervetullutta vaihtelua ruokalistaan;)

Sarin kotona kirjoitti...

Ole hyvä vaan!❤
Mukavaa illan jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Juu muistuttaa paellaa, mutta tämä tehdään vaan uunissa.
Kivaa illan jatkoa!❤

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Maija!❤
Aurinkoista illan jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Broileri ruuat on hyviä. Meillä syödään aika paljon niitä, mutta kiva saada välillä
niihinkin vaihtelua.😊
Kivaa illan jatkoa!❤

Anneli A kirjoitti...

Varmasti herkullista. Näyttääkin niin hyvältä.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Anneli!❤

Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja kirjoitti...

Herkulliseltta näyttää, meilläkin kanaruoat on suosikkeja!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤

Anonyymi kirjoitti...

Näyttääpä herkulliselta...broileri on tosi hyvää.

Ansu/Tuuliannikantuvassa kirjoitti...

No kyllä täällä on mukava käydä kommentoimassa, kun laitat näitä ihania ruokaohjeitakin. Monesti olen tehnyt näistä ohjeista ja tämäkin broilerivuoka pääsee kokeiltavien listalle.

Kaisa kirjoitti...

Oi, kuulostaa ja näyttää hyvältä, täytyykin testata!

Irma kirjoitti...

Herkulliselta näyttää ja varmasi hyvää :)

rimasa kirjoitti...

Kivan tuntuinen ohje, täytyy kyllä kokeilla tätä! Mukavaa torstai pvää!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤
Broileriruuat on hyviä.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos ihanasta kommentista!❤
Kiva kuulla, että olet kokeillut ohjeitani.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Irma!❤

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Rimasa!❤
Mukavaa torstaita!

Sari kirjoitti...

Ja lisää ohjeita Sarin keittokirjaan!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos ihana!😀❤

MaaritKoo kirjoitti...

Näyttää ja kuulostaa tosi herkulliselta!

Kinkkuelämää kirjoitti...

Italialainen ruoka on niin herkkua <3 Tääkin on kyllä hyvän näköistä, mutta jää testaamatta kun en broileria tai kanaa syö. Aurinkoista loppuviikkoa :)

Johanna kirjoitti...

On kyllä just sellanen ruoka, mikä maistuisi mulle, nam! Herkullisen näköistä ja kuuloista! Mukavaa ja aurinkoista torstaita! ❤

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤
Aurinkoista päivää sinulle!

Sarin kotona kirjoitti...

Italialaiset ruuat on tosi hyviä.
Aurinkoista loppuviikkoa!❤

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Johanna!❤
Tänään on ollut tosi ihana aurinkoinen päivä!
Mukavaa torstaita!

pirren omat jutut ja käsityöt kirjoitti...

Näyttää herkulliselta ja on varmasti hyvää,Nam. Tätä ohjetta täytyy
kokeilla joskus. Mukavaa torstai illan jatkoa sinulle!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤
Mukavaa perjantaita!

Vägen till Stormskäret kirjoitti...

Todellakin näyttää ja kuulostaa hyvältä 😛 Täytyy laittaa kokeiluun. T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Kannattaa joskus kokeilla ☺

K kirjoitti...

Herkullisen näköistä!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!😊

Taru kirjoitti...

Tähän piti jo aiemmin kommentoida, että näyttää kyllä hyvältä ruoalta! Pistän ohjeen korvan taakse ;)
Herneenversoja olen vuosikaudet kasvattanut. Heti kun vaan valo riittää niin alan hommiin. Pistän aina muutaman purkin kerrallaan viikon parin välein niin saa kokoajan syödä sopivasti kasvanutta versoa. Voisin syödä niitä vaikka kuinka ja ovathan ne terveellisiä :) Toinen on valkosipulinversot! Kokeiles joskus! Kynsiä vaan multaan ja kun versoja ilmaantuu niin leikkaat 2/3 osaa pois ja aina verso kasvaa uudestaan. Ovat ihanan miedon valkosipulisia vaikka leivän päällä :D Lopuksi ne voi istuttaa ulos ja nauttia valkosipulin kukista ja myöhään syksyllä kokonaisista valkosipuleista!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Taru!💕
Täytyykin kokeilla valkosipulin kasvatusta. Kiitos paljon ohjeesta!😀