keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Pupu tuikut


Hei!

Kaapista löytyi viime vuonna ostamani pupu washiteippiä.

Oli sinne kaapin perukoille unohtunut, kunnes sen yhtenä päivä löysin.

Viime vuonna jo ajattelin tuunata tuikkuja pääsiäiseksi, mutta silloin en saanut
aikaiseksi. No nytpä sitä askartelu intoa on, niin tämmöisiä tuikkuja tuli tehtyä.


Keltaiset tuikut olen ostanut Finnmarista. Sopivatkin paremmin pääsiäiseen, kuin
nuo punaiset tuikut. Oli silti pakko punaisia tuikkuja myös tuunata, kun keltaiset
loppuivat kesken.



Punaiset tuikut on Partyliten. Olikohan ne mansikan tuoksuisia tai jotain kesäisiä kuitenkin.



Vielä on mukava iltaisin poltella tuikkuja. 


Olen näitä tuikkuja tuunannut aiemminkin. 

Jotka blogiani seuraa on jo varmaan kyllästynyt katsomaan
näitä samoja tuikku tuunauksiani. Mutta nämä pupu tuikut
oli ihan pakko toteuttaa ja laittaa tänne blogiin myös kuvia niistä.
Kun näin kaupassa tämän pupu teipin, niin olihan se ihan pakko ostaa.😀

Washiteipeillä on niin kiva tuunata tuikkuja. Olen käyttänyt washiteippiä myös korttien koristeluun.

Täältä ja täältä pääset katsomaan vanhoja tuikku tuunauksiani.

Minulla paistui uunissa juuri kaksi myslileipää.
(Ohje on blogissani!)
Lapsille välipalaksi tuoretta leipää. Tein myös lopusta myslistä
ja kuivatuista hedelmistä myslipatukoita. En ole ennen tehnytkään semmoisia.
Mahtoikohan tulla hyviä?
Kohta pitää mennä maistamaan, kun ovat pikkuisen jäähtynyt.

Ihanaa keskiviikkoa!💗

45 kommenttia:

Mamma63 kirjoitti...

Hauskoja puputuikkuja!

Sari/Sarkan kotona kirjoitti...

Ompa söpösiä tuikkuja. Kynttilöitä tulee vielä täälläkin polteltua illan hämärtyessä.
Tuore leipä on niin, NAM!
Muksaa keskiviikkoa! ❤️

Kaisa kirjoitti...

Söpöt tuikut! Nuo teipit on kyllä näppäriä, saa helposti uutta kivaa aikaiseksi!

Unknown kirjoitti...

Wau miten upeita, ihana tuo keltainen väri tuikuissa!
Sä se sitte kyllä ehit touhuumaan sitä sun tätä, lasten kelpaa kotiutua todella!
Prismassa kävin tänään, siellä oli paljon erilaisia "tähtijuttuja" tullu!


Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤
On se mukava vielä iltasella poltella kynttilöitä.
Mukavaa keskiviikkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
On kyllä kivoja nuo teipit.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon!❤
Välillä on aikaa touhuilla. Ja kiva yllättää lapset tuoreella leivällä.😀
Kiitos vinkistä!👍 Huomenna olen menossa Prismaan. Mitäköhän ihania tähtijuttuja siellä on?

Sirpa kirjoitti...

Hienoja pääsiäistuikkuja!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi vitsi miten hinoja!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon!☺

ritva kirjoitti...

Upeat tiputuikut.Aurinkoista päivää:)

Anonyymi kirjoitti...

Tosi nättejä tuli. Finnmarin tehtaanmyymälä on muuten sellainen paikka, missä voisi olla vaikka koko päivän...

Johanna kirjoitti...

Ihanan söpöjä tuikkuja! Juu, kyllä vielä on tuikkuaika. Meilläkin iltaisin palaa kynttilöitä ja tuikkuja. Pitäisikin oikeastaan ostaa seuraavaksi keltainen kynttilä! Mukavaa keskiviikkoa! ❤

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat puputuikut <3

Leena kirjoitti...

Ihanat tuikkukuvat ja kauniit tuikut ♥ Sinulta sainkin joulunaikaan tuon teippi-idean, ostin kolme rullaa ja vein ystävälle tuliaisena kun kävin kylässä ♥ oikein ihanaa ja aurinkoista keskiviikkoiltaa Sinulle!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Aurinkoista päivää sinulle myös!😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Hilla!
Finnmari on ihana kauppa. Ja siellä tosiaan menee aikaa, kun ihastelee kaikkea!😀

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Johanna❤
Mukava vielä poltella kynttilöitä iltaisin.
Keltainen kynttilä on niin keväinen.
Mukavaa keskiviikkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Leena!❤
Kiva, kun sait täältä idean.😊 Ystäväsi oli varmasti mielissään kivasta tuliaisesta!
Oikein ihanaa keskiviikkoa sinulle myös!

Sussi kirjoitti...

sinulla on aina niin kauniita ideoita!

Milli`s Little Home kirjoitti...

Ihanat<3
Ja sopivat hyvin pääsiäiseen ;)

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Sussi!❤

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤

AnniK kirjoitti...

Söpöt! Huomasin viikonloppuna, että tuikkukynttilävarastoni onkin tyhjä. Nyt mietin ostanko lainkaan uusia ennen syksyä. Tulisipa polteltua noita muitakin kynttilävarastoja pienemmiksi.

Sari kirjoitti...

Mie päällystän kaikki tuikkukynttilät washiteipeillä. Teipin voi siirtää taas seuraavaan kynttilään, kun kynttilä on palanut loppuun.
Tuo puputeippi on on supersuloinen <3

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Onpahan tosi söpöliinit <3 Kivaa viikkoa sinne <3

Ansu/Tuuliannikantuvassa kirjoitti...

Minä en ainakaan ole kyllästynyt tuikkutuunauksiin. Minä mietin, että miten tuo Sari keksii aina tuikuista jotain uutta. Ja taas niin kauniit asetelmat.

TeSa kirjoitti...

Sinulla on aina kivoja juttuja esillä.

Marianna kirjoitti...

Söpöt tuikut - en kyllästy tuikkutuunauksiin minäkään!

Hyvää alkavaa huhtikuuta sinulle Sari <3

pirren omat jutut ja käsityöt kirjoitti...

Kauniita nuo pupu tuikut,ne sopii hyvin kun pääsiäinen lähestyy. Minä itsekin poltan tuikkuja iltaisin. On kiva seurata sinun tuikku asetelmia,sinä osaat ne asetella kauniisti. Kivaa torstai päivän jatkoa sinulle!

Kinkkuelämää kirjoitti...

Ihania tuikkuja olet taas tehnyt! :) Enkä minäkään ole tuikkutuunauksiin kyllästynyt :) MUkavaa torstaipäivää!

Cheri kirjoitti...

Voi, miten suloisia pääsiäistuikkuja. Vesi herahtaa kielelle kun ajattelen lämmintä leipää.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!☺

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤
Kivaa viikkoa sinulle myös!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon!💖

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon!💖

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Marianna!💖
Hyvää alkavaa huhtikuuta sinne myös!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon!💖
Mukavaa torstai iltaa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!💖
Tuntuu, että aina näitä samoja juttuja.😀
Mukavaa illan jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Cheri!☺

Sisko kirjoitti...

Teillä on aina niin kaunista ja viihtyisää, nytkin nuo tuikut ihanat.

Mukavaa viikonloppua!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon!❤
Kivaa viikonloppua sinulle myös!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon!❤
Mukavaa viikonloppua!