keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Partylite joulukalenteri ja muutakin!

 
Minulla oli muutama viikko sitten Partyliten kynttilä kutsut. Laitan niistä postauksen vasta nyt, kun tuo ihana joulukalenteri saapui jälkitoimituksella. Sain eilen tuon joulukalenterin. Minulla oli viime-vuonnakin samanlainen kalenteri, mutta eri kuva oli kalenterissa silloin. 




Ja sain emännän lahjaksi tuon ihanan lasimaljakon. Kävin tänään ostamassa siihen tekolunta.
Ja laitoin myös pienen tontun ja käpyjä. Sinnehän voi sitten sommitella eri vuoden aikoina eri koristeita sisälle.



 
Ja sitten sain ihanan sähköllä toimivan tuoksulyhdyn. Siinä pyörii hiljalleen valkoisia lumihiutaleita.
Kipossa minulla on pelkästään vettä. Mutta siihen voi ostaa eri tuoksu vahojakin.




Ja piti laittaa kuva vielä pojan joulukalenterista tänä vuonna. Hän harrastaa jalkapalloa ja löytyikin siihen aiheeseen sopiva joulukalenteri. Tämä löytyi toys"r us kaupasta! Tämä olikin mieluinen kalenteri. Kalenterista tulee jalkapallo keräilykortteja.



Ja viimeisenä kuva elämäni ensimmäisestä havukranssista, jonka olen itse tehnyt. Ja sen on kyllä näköinenkin! Mietin ensin, että laitanko tänne kuvaa siitä lainkaan. No tommonen siitä tuli ja se pitäisi sunnuntaina viedä haudalle.

12 kommenttia:

  1. Hieno kranssi. Ihana tuo kynttiläkalenteri. Ja muutkin lahjukset. Hauska tuo jalkapallokalenteri. En olekkaan sellaista nähnyt aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! En ole myös ennen nähnyt jalkapallo joulukalenteria.
      Kiva, kun tulee uutta!

      Poista
  2. On nätti kranssi. Kranssin tekeminen ei ole niin helppoa kuin luulisi. Itsellä se käy niskoihin, varsinkin, kun olen tehnyt niitä aina useamman putkeen, eikä ole sopivan korkusta työtasoa.

    Partyliten kalenteri on aivan varmasti ihana. Jos en olisi tuoksuallerginen, voisin itsekin harkita sellaisen ostamista. Ja en myöskään ole nähnyt jalkapallokalenteria ennen, kiva idea! :)

    Niin ja tuo maljakossa oleva asetelma on tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna! Joo ei kranssin tekeminen oo helppoo. Itsellä kävi eniten selän päälle. On tuossa kynttilä kalenterissa voimakas tuoksu. Harmi, kun ei ole tuoksuttomista
      Kynttilöistä kalenteria keksitty.

      Poista
  3. Hieno on tuo kranssi. Partyliten kalenteri vaikuttaa kivalta ja ensi vuodeksi voisi sellaisen ehkä ostaa. Tälle vuodelle on jo kalentereita ostettuna, tosin ei niitä koskaan voi olla liikaa :) Niin ja tuo lasimalja asetelma on kanssa tosi ihana :)

    VastaaPoista
  4. Minun silmiin kranssisi on oikein kaunis :)
    Kivoja kalentereita! Minä saan tänä vuonna kuulema siskoltani kalenterin, kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti kysymäni vielä, että minkätyyppisiä juttuja tuolta partylite-kalenterista tulee?

      Poista
    2. No kiitos! Voi kun kiva, kun saat siskoltasi kalenterin! Onko se itse tehty?
      Partyliten kalenterista tulee eri tuoksuisia tuikkivia! Eli tuikkuja.

      Poista
  5. Nykyään tulee todella paljon vastaan erilaisia joulukalentereita. Suklaakalentereita todella montaa sorttia. Omassa lapsuudessa suklaakalentereita oli ehkä tasan yhdenlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Minunkaan lapsuudessa ei paljon kalenteri vaihtoehtoja ollut. Lapsena haettiin pankeista ilmaisia joulukalentereita! Ja sitten oli kaupasta ostettu suklaakalenteri.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤