keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Ripaus punaista








Tervehdys keskiviikkoon!
Eilen tajusin, että jouluun on enää 20 yötä.
Aika menee vauhdilla. Vielä on paljon hommia ennen joulua.
Lahjoja olen jo ostellut jonkun verran. Tänään löysin taas muutaman
lahjan. Samalla ostin lahjat joulupuu keräykseen.
Olin sen ihan unohtanut, mutta onneksi tänään muistin ja niitä lappusia
oli vielä kuusessa.

Meidän olohuoneeseen tuli ripaus punaista. Tyynynpäälliset löytyi Ikeasta
ja olivat vielä alennuksessa. Lisäksi vielä muutama punainen kynttilä.
Punainen on minusta joulunväri ja tuo tunnelmaa ja lämpöä sisustukseen.

Huomenna vietetäänkin itsenäisyyspäivää.
Ihana kattaa pöytä kauniiksi ja syödä hyvää ruokaa perheen kanssa.
Ja tietysti linnanjuhlia katsellen.

Tämä ilta nautitaankin sohvannurkassa ja glögiä juoden.
Ehkä katson jonkun elokuvan...
Mies palailee työmatkalta vasta yöllä.
Mutta hei, huomenna saa nukkua pitkään!

Illan jatkoja!💗

27 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että lämmin punainen on joulun väri.
    Olet loihtinut olohuoneeseen rauhoittavan jouluisen tunnelman.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Joulu tulee todellakin ihan yhdessä hujauksessa taas. Vähän on itsellä hommat vielä vaiheessa ostosten suhteen. Nooooo. Kaunista ja tunnelmallista teillä :) Siinä on mukava itsenäisyyspäivää juhlistaa!

    VastaaPoista
  3. Kaunista ja jouluista tunnelmaa.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  4. Kaunista ♥ Mullakin osa jouluhommeleista vielä tekemättä mutta onneksi on aikaa.
    Ihanaa rentoilua ♥

    VastaaPoista
  5. Punainen kuuluu ehdottomasti jouluun!

    VastaaPoista
  6. Punainen joulun väri!
    Sinulla kaunis joulu koti;)
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  7. Ihana ripaus ❤ Punainen on jouluisin väri ❤
    Hyvää itsenäisyyspäivää ❤

    VastaaPoista
  8. Kiva punainen piristys! Kauniilta näyttää.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  9. Kaunista tunnelmaa. :)
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  10. Kaunista tunnelmaa ♥️ Kyllä punainen kuuluu jouluun ♥️

    VastaaPoista
  11. Kaunista :) Kirkas punainen on yksi lempiväreistäni ja kuuluu meidän jouluun. Nuo kynttiläkupit ovat upeat.

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköistä 😍 Punainen tuo joulun tuntua.
    Hyvää itsenäisyyspäivää 🇫🇮

    VastaaPoista
  13. Lämmin jouluinen tunnelma! Kaunista! ❤️

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤