torstai 27. joulukuuta 2018

Joulu 2018











Hei!

Niin äkkiä se taas meni, vuoden paras juhla.
Paljon kauniita muistoja taas tästäkin joulusta.
Joulu vietettiin kotona perheen kanssa. Meillä oli tänä vuonna vähän erinlainen joulu, kuin
muina vuosina. Meidän nuorempi tytär oli koko joulun töissä.

Aattoaamuna minä heräilin jo seitsemän aikoihin sytyttelemään kynttilöitä sinne tänne.
Laitoin karkkeja esille olohuoneen pöydälle. Suklaita, vihreitä kuulia ja tyttärien tekemään Rocky roadia. Joulupukin kuumalinja kuuluu tietysti aamun ensimmäisiin ohjelmiin mitä katsotaan. Joulupuuroa syötiin rusinasopan kanssa. Puuroon oli piilotettu kolme mantelia.
Lapsilla ei ollut tänä vuonna joulusukkia käytössä, mutta
yllätyksenä aattoaamuna sukat oli ilmestynyt ja siellä oli jokaiselle pienet yllätykset.

Lapset saivat avata muutamat lahjat jo aamulla, ennekuin tytär lähti töihin.
Mekin saimme miehen kanssa avata lahjoja mitä lapset olivat meille ostanut.
Sain niin ihania lahjoja. Kiitos!💗 Ehkä teen lahjoista oman postauksen.

Päivällä käytiin äidin haudalle viemässä kynttilät ja isälle vietiin joululahjat.
Aatonaattona kävimme miehen vanhempien haudalla.
Ja aatonaattona myös käytiin joulusaunassa.
Jouluruokaa oli taas yllinkyllin ja sitä riittikin hyvin kolme päivää.
Niin hyvää se on! Ruuan jälkeen availtiin loput joululahjat.
Loppuilta nautittiin uusissa yöpuvuissa lahjoja ihaillen.
Illalla katsottiin vielä ihana Samu-sirkan joutervehdys.

Täällä nautitaan vielä näistä välipäivien vapaista. 
Mies lähti aamulla jo töihin.
Itse palailen töihin vasta ensi viikolla.
Tänään ruokakaupassa käyntiä ja pojalle käydään ostamassa muutama
uuden vuoden raketti.

Mukavia välipäiviä jokaiselle!💜

27 kommenttia:

  1. Mukavalta kuulostava joulu. Joulu menee aina niin kovin nopeasti ohi, mutta joulunaikahan kestää onneksi kaikkineen ainakin loppiaiseen saakka.
    Mukavia välipäiviä ja uuden vuoden odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Mukavia välipäiviä sinne myös!❤️

      Poista
  2. Mukavissa merkeissä siellä joulua vietetty. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
  3. Mukavan kuuloinen joulu siellä.
    Liian nopeaan se vain aina menee.
    Täälläkin vietellään vapaita vielä, viikonlopuksi menen töihin ja uudenvuoden olen taas vapaalla.

    Ihania välipäiviä sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!❤️
      Kyllä se liian nopsaa on aina ohi.
      Ihania välipäiviä sinulle!❤️

      Poista
  4. Teidän joulukotinne näyttää todella tunnelmalliselta. Joulupuuro, joulupukin kuumalinja, Samu sirkan joulutervehdys, haudoilla käyminen ja hyvin syönti ovat niitä meillekin tärkeitä ja jokavuotisia joulujuttuja. Minullakin on joulun välipäivät vielä vapaata. En muista koska aiemmin olisi ollut näin. Mukavia välipäiviä sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!❤️
      Nautitaan näistä välipäivistä.
      Ihanaa torstaita!❤️

      Poista
  5. liian nopeasti joulu aina menee....onneksi joulun tunnelma säilyy..ainakin loppiaiseen...
    Teillä oikein ihanan tunnelmallinen joulu!.
    Kaunis joulukoti!
    Mukavia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Liisa!❤️
      Mukavia välipäiviä sinne myös!❤️

      Poista
  6. Teillä on kyllä tunnelma kohillaan ja niin kaunista. Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari!❤️
      Mukavaa loppuvuotta sinne myös!❤️

      Poista
  7. Kauniita tunnelmia. <3 Ehdottomasti lahjoista oma postaus. <3 Samu Sirkan joulu on ihan paras.

    Mahtavaa uutta vuotta Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!❤️
      Täytyypi tehdä lahjoista oma postaus.
      Samu Sirkan joulutervehdystä on tullut katsottua jo lapsesta asti.
      Mahtavaa uutta vuotta sinulle myös!❤️

      Poista
  8. Mukavia välipäiviä ja loppuvuotta sinnekin! Itselläkin tässä vielä vapaata tämä viikko.

    VastaaPoista
  9. Kaunis ja jouluinen tunnelma teidän kodissanne.
    Mukavavia välipäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kivalta kuulostaa ja näyttää teidän joulu ☻♥

    VastaaPoista
  11. Ihana, kaunis joulu teillä ❤
    Mukavia välipäiviä ❤

    VastaaPoista
  12. Mukavan kuuloinen joulu :) leppoisia välipäiviä sinulle!
    Meillä on jo palattu arkeen ja ensimmäinen toimistopäivä takana.

    VastaaPoista
  13. Kivalta kuulosti teidän joulu! Ihanat on kuvatkin.

    VastaaPoista
  14. Tunnelmallista ♥️ Täällä jo suurin osa joulusta korjattu pois ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!❤️
      Uuden vuoden jälkeen siivoon myös joulun jo pois.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤