lauantai 5. toukokuuta 2018

Ihana päivä


Moikka!

Tänään on saatu nauttia upeasta aurinkoisesta ja lämpimästä ilmasta.
Tämmöisiä päiviä lisää!💗



Pihalla on touhuttu kaikenlaista. Mies pesi meidän terassit. 
Käytiin myös ostamassa uusi grilli, mutta ei vielä koottu sitä.
Grillattiin tänään vielä vanhalla grillillä. 
Samalla kauppareissulla ostettiin myös uusi kahvinkeitin,
kun vanha oli jo niin kamalaksi mennyt.



Iltapäivällä käytiin Ruissalossa retkellä.
Nappasin samalla muutaman kuvan sieltä.
Meillä oli kahvit ja munkit mukana.
Niin hyvälle ne maistuikin ulkosalla. Nam!




Mahtaako pöntössä olla jo asukas?


Tänään kävin juniorin kanssa pyörälenkillä ja metsänreunassa
nähtiin paljon upeita sinivuokkoja. Kyllä ne on kauniita.
Samalla reissulla näin rantakäärmeen. 
Se luikerteli suoraan pyöräni edestä. Hyi!
En ole koskaan ennen nähnyt täällä käärmeitä.
Onneksi oltiin pyörillä liikenteessä eikä kävellen.


Eilen sain vihdoin siivottua talvivaatteet pois 
ja vietiin samalla kierrätykseen vanhoja vaatteita.
Nyt on kesäkengät ja kesävaatteet otettu esille.
Niillä onkin nyt käyttöä, jos säätiedotus pitää
paikkansa, että koko ensi viikko voi olla helteistä.

Ensi viikolla meinaan hakea kesäkukkia pihalle.

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!💛

56 kommenttia:

  1. Kauniita,kevät kuvia.
    Retkellä:) kahvit munkin kera,nam:)
    hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  2. Ihanan kuuloista ja näköistä ❤ Kivaa lauantai-iltaa ❤

    VastaaPoista
  3. Teillä on upeat maisemat ulkoiluun. Kyllä noissa kelpaa kahvit nauttia. Inhoan kaikkia käärmeitä, enkä malttaisi jäädä katsomaan, onko kysymyksessä kyy tai harmiton rantakäärme. Suloiset sinivuokot. Onnea uusille "vempeleille".
    Ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti!
      Inhoan myös käärmeitä.
      Ihanaa viikonloppua!💕

      Poista
  4. Kauniit on maisemat.Talvivaatteiden ja -kenkien vaihto kesäisiin on taas edessä.Ei niin kivaa hommaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruissalossa on upeat maisemat.
      Mukavaa illan jatkoa!😊

      Poista
  5. Ulkoiluretki eväiden kanssa on niin ihanaa - etenkin noin kauniissa maisemissa!

    VastaaPoista
  6. Oi miten kaunista siellä ❤️ Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Kevättunnelmaisia kuvia! Etenkin veden näkeminen saa mieleen ajatuksen uimisesta, vaikka järki sanoo, että kylmäähän se on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihan vielä ei tarkene uimaan.😊
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  8. Nyt on kevättä ja kesääkin rinnassa. <3 Aurinkoa sunnuntaille Sari <3

    VastaaPoista
  9. Onpas teillä ollut mukavaa puuhaa! Retkeily eväiden kanssa on mukavaa.
    Meillä on mökillä iso sinivuokkoesiintymä. Ne ovat kyllä kauniita.
    Oikein ihanaa sunnuntai-iltapäivää💕
    T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkeily luonnonhelmassa on ihanaa.
      Hyvää sunnuntai päivää Maija!💕

      Poista
  10. Ihana kevätretki teillä on ollut!
    Mukavaa kun täälläkin on alkanut lämpenemään, niin heti on kovasti kevättä rinnassa ;)
    Kivaa sunnuntai-iltaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihanaa, kun on luvattu pidemmäksi aikaa lämmintä.
      Kivaa tiistaita!💕💕

      Poista
  11. Kyllä nyt kelpaa kun kelit ovat ihanan kesäiset! Nautitaan täysillä, sillä ei tiedä miten kauan tätä herkkua kestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt nautitaan näistä aurinkoista päivistä.
      Mukavaa tiistaita!

      Poista
  12. Kauniita kuvia!
    Olipa hyvä, ettet törmännyt muihin käärmeisiin! Turussa asuva serkkutyttöni laittoi aamulla fb:iin kuvan, jossa monta kyytä oli kietoutuneena toisiinsa. Olivat Ruissalossa kävelyllä...
    Ne on kyllä iljettäviä otuksia!
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käärmeet on inhottavia. Nyt niitä on paljon liikkeellä.
      Aurinkoista tiistaita!

      Poista
  13. Ihania kuvia! Siellä suunnalla on kyllä niin kaunista. Tänään on ollut upea päivä! Olen nähnyt vaan kerran rantakäärmeen. Ennemmin katselisin niitä, mutta täällä meillä on kyitä. Ne ei ole kovin kivoja, kun voivat purra. Äyks!

    VastaaPoista
  14. Ihania, aurinkoisia kuvia! 😊🌹 Mukavaa alkavaa viikkoa, toivotaan auringon lämpöä. 😊😎

    VastaaPoista
  15. Kauniita kuvia. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  16. Ihania kuvia ja kauniita maisemia! Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia 💚 Eväät maistuukin ulkona hyviltä. Nyt on luvassa monta lämmintä päivää.🌞🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      Nyt on luvattu moneksi päiväksi lämmintä.

      Poista
  18. Ihanat kevätkuvat! Tää viikonloppu on toden totta ollut sään puolesta mahtava, ja meilläkin ollaan oltu kevätpuuhissa pihalla ja oon pessyt viimeisiä talvivaatteita korjoon laitettavaksi. Vielä en ole törmännyt käärmeisiin, mutta kyllä ne tuppaavat jokakeväinen iljetyksen aihe olemaan ihan omalla pihallakin... Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  19. Kylläpä olikin ihana päivä ❤

    VastaaPoista
  20. Nyt on kyllä niin säät hellineet viikonloppuna ja ilmeisesti myös alkavalla viikolla jatkuu - toivon niin kovasti, että sääennusteet pitäisivät paikkansa ♥ Saa aivan uutta virtaa touhuta kaikkea ja tietysti kun ilmat on hyvät, niin voi nauttia ulkosalla olemisesta oikein kunnolla. Ihanaa, ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää nauttia, kun on lämmintä luvattu moneksi päiväksi.
      Ihanaa viikon jatkoa sinulle!❤

      Poista
  21. Oi teillä on ollut ihana päivä! Tänne eivät helteet vielä yltäneet, mutta jospa ne tällä viikolla...

    VastaaPoista
  22. Ihanan keväiset kuvat.
    Kivaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  23. Kauniita kuvia. Ihanaa keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
  24. Ihania kuvia ja maisemia.<3
    Toivotaan, että säätiedotus pitää paikkansa ja saadaan nauttia kesäisistä säistä. Kesäkukkia himottaisi kyllä niin jo kanssa hankkia, mutta kun tietäisi, ettei tule enää pakkasöitä.
    Tarkkana saa kyllä nyt olla noiden käärmeiden kanssa, kun ilmat ovat lämmenneet.
    Ihanaa aurinkoista viikkoa! Nautitaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kävin jo ostamassa muutamat kesäkukat. Toivotaan ettei pakkasöitä enää tule.
      Ihanaa tiistaita!😊💕

      Poista
  25. Ihania tuollaiset retket! Upeita kuvia ja niin kaunista paistetta♥ On kyllä ihana kun kevät on kunnolla alkanut:) Kaunista alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tämä on niin ihanaa aikaa.
      Hyvää viikon jatkoa!❤

      Poista
  26. Ihania maisemakuvi, teillä on ollut mukava retki :)
    Nyt saakin jo nauttia vähän lämpimämmästä, tälle viikolle luvattu kahdenkymmenen hujakoille lämmintä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi!
      Ihanaa, kun on luvattu hellettä.
      Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  27. Oi oi, kyllä kiitos, tällaiset maisemat ovat vaan niin lepoa silmille <3
    Huomenna on sääennusteiden mukaan melkoiset lämpöiset oltavat jo täällä Pohjanmaallakin: ja loppuviikko on vapaata. Ei huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Nyt nautitaan näistä upeista säistä.
      Hyviä vapaapäiviä sinulle!❤️

      Poista
  28. Jaahas... jäänkin odottamaan koska päästään testaamaan millasia herkkuja uudella grillillä syntyy. Ja kahvikin varmaan maistuu paremmalta... jonkun ihanan leivonnaisen kera tietenkin 😉😍

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤