maanantai 10. lokakuuta 2016

Valkosuklaa-sitruuna-mustaherukkakakku





Moi!

Viikonloppu hurahtikin taas nopsaa.
Eilen minulla oli pienet Partyliten kynttiläkutsut.

Tarjolla oli mm. tätä valkosuklaa-sitruuna-mustaherukkakakkua!
Tästä  kakusta ei tullut hienon näköinen, mutta hyvää se oli.
Päälle olisi sopinut vaikka mustaherukkakiille, kun tuosta kakun pinnasta ei tullut kaunis.

Kakku koostuu kolmesta erinmakuisesta kerroksesta.
Jokaisen kerroksen hyytymiseen menee n.1 tunti.

Alkuperäisen ohjeen löysin täältä;
Niinkuin näkyy niin alkuperäinen kakku on täydellinen!
Siinä oli käytetty pienempää vuokaa ja kerrokset erottui täydellisesti.

Pikkuisen muuttelin määriä tähän omaan kakkuun.

Tässä ohje:

Pohja:

N. 200g Digestivekeksejä
Sulatettua margariinia

Murskaa keksit hienoksi muruksi ja lisää sulatettu margarin. Painele seos tasaisesti
Irtopohjavuoan pohjalle, jossa on leivinpaperi alla. Laita jääkaappiin odottamaan.

Valkosuklaatäyte:

1 dl Kermaa
2 dl Vaniljarahkaa
100 g Maustamatonta tuorejuustoa
100 g Sulatettua valkosuklaata
2 Liivatetta

Laita liivatteet kylmään veteen. Sulata mikrossa valkosuklaa varovasti.
Vaahdota kerma. Lisää vaahtoon rahka, tuorejuusto ja sulatettu valkosuklaa.
Kuumenna mikrossa tilkka vettä ja lisää sen jälkeen puristetut liivatteet. Lisää liivateneste seokseen
koko ajan vatkaten. Levitä täyte pohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä
n. tunnin ajan.

Sitruunatäyte:

1 dl Kermaa
2 dl Sitruunarahkaa
100 g Maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl Sokeria
2 Liivatetta
(Keltaista elintarvikeväriä)

Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Lisää vaahtoon rahka, tuorejuusto ja sokeri. Värjää seos.
Kuumenna mikrossa tilkka sitruuna mehua ja lisää sen jälkeen puristetut liivatteet.
Tee samoin kuin edellisessä täytteessä. 

Mustaherukkatäyte:

1 dl Kermaa
200 g Mustaherukkatuorejuustoa
2 rkl Sokeria
2 Liivatetta
( Violettia elintarvikeväriä )

Tee samoin kuin edellisissä!

Anna kakun hyytyä muutaman tunnin. Minä tein kakun edellispäivänä.
Ja koristelin seuraavana päivänä.
























Tässä hieno tuunaus idea!

Ystäväni toi minulle tämän hienon kynttiläkipon.
Hän oli ihan itse tehnyt tämän kauniin purkin.
Kynttiläkippo on tehty tonnikalapurkista.

Mukavaa maanantai päivää jokaiselle!

48 kommenttia:

  1. Komean kakun olet taas väsännyt!❤
    Kuullostaa raikkaalta, kun siinä on sitruunaa ja mustaherukkaa. Nam!
    Mukavaa viikon alkua!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mamma63!❤️
      Raikas kakku oli!
      Mukavaa viikon alkua sinulle myös!😊

      Poista
  2. Kyllä varmaan kakku oli herkullinen! Kiva kynttiläkippo! Mukavaa uutta viikkoa:)

    VastaaPoista
  3. Varmasti herkullinen kakku. Meilläkin herkuteltiin viikonloppuna mieheni
    tekemällä ihanalla raakakakulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Raakakakkua en ole koskaan maistanut.
      Oli varmasti hyvää.😊

      Poista
  4. Oih juustokakut on mun lemppareita ja uusia ohjeita kaivataankin ettei aina tulis tehtyä samalla reseptillä.
    Itsekin vois pitää jotkut kutsut pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustokakut on kyllä hyviä. Ja kiva kokeilla uusia ohjeita.😀
      Kotikutsuja on mukava järjestää silloin tällöin.
      Ihanaa maanantai päivää sinulle!💕

      Poista
  5. Onpa teillä ollunna ihanat juhlat.. kakku näyttää todella herkulliselta ja on myös silmänilo:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Villatutan Tuula!❤️
      Kivaa maanantai päivää sinulle!😊

      Poista
  6. Varmaa ihanat kutsut, ja niin herkullisen kakun olit tehnyt:)

    VastaaPoista
  7. No on kyllä hieno kakku ja varmasti ihanan herkullinen, kyllä kynttiläkutsuvieraiden on kelvannut :) Ja ihana tuo kyntitläpurkki!
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni!❤️
      Tuo kynttiläpurkki oli kyllä kiva idea ja hieno!😊
      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle myös!

      Poista
  8. Voi miten ihanan lahjan oot saanu ystävältä, nuo piristävät
    mieltä, ystävät on parhaita!❤️
    Ja voi millaisen herkkupöydän mä sitte missasin! 😋Sä oot kyl nii
    paras!!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️😊
      Oli kyllä ihana itsetehty lahja!
      Mukavaa illan jatkoa sinne!💕

      Poista
  9. Kaunis kynttiläastia ja ihana kakku! Ei se ulkonäkö, vaan maku on pääasia ja tuo kyllä näyttääkin ihan herkulliselta!

    VastaaPoista
  10. ihanat kutsutarjoilut, ai että...iloa alkavaan viikkoon

    VastaaPoista
  11. Voih!! Nyt harmittaa kun en tullut..:/ Ihanan näköisiä ja takuuvarmasti myös herkullisia:) Kynttiläpurkki on tosi hieno!

    VastaaPoista
  12. Hienot on olleet tarjottavat, Sinä jaksat aina leipoa!
    Kynttiläkippo idea on hieno.

    VastaaPoista
  13. Herkullisen näköinen kakku, ja muutenkin kutsuva kahvipöytä! Kivan tuikkukipon sait myös! :)
    Mukavaa maanantai-iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!💕
      Mukavaa illan jatkoa sinulle!😊

      Poista
  14. Herkullisen näköiset tarjottavat ja varmaan myös maistuvat herkulliselta :)

    VastaaPoista
  15. Voi voi, kyllä sinä olet sitten taas loihtinut herkullisia tarjottavia. Kaunis tuo kynttiläkipposi. Mukavaa alkanutta viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Liisa!❤️
      Mukavaa illan jatkoa sinne!😊

      Poista
  16. Nams..kelpais mulle ihan tuoltaankin, mutta ymmärrän 'yskän' :)
    Mietin tässä itsekseni, jos haluat paremmat värit, mutta ilman lisäaineita, niin ehkä lisäämällä oikeita mustaherukoita ja sitruuna-curdia?
    Makoisia hetkiä viikkoosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Joo hyvä vinkki miten saa myös
      värjättyä!😊
      Kivaa illan jatkoa sinulle!❤

      Poista
  17. Moni kakku päältä kaunis... ja miten se nyt menikään? :)Eli,noista mainituista aineksista ei voi tulla, kuin suussasulava kakku,kelpaisi minulle! :)Ei se ulkonäkö suussa niin maistu :)
    Vaikka minusta kakku on kyllä ihan kauniskin.Olet loihtinut viareillesi kyllä ihanaa tarjottavaa.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mirjam-Matilda!❤
      Ihanaa illan jatkoa sinne!😊

      Poista
  18. Onpa siellä ollut pöytä täynnä herkkuja! Ihana kakku, varmasti myös hyvänmakuinen. Kiva tuo säilykepurkista tehty kynttilälyhty. Mukavaa viikonalkua.

    VastaaPoista
  19. Aivan ihanan näköinen kakku, varmasti on herkullinen. Kiva idea tuo kynttilälyhty. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anneli!😊
      Mukavaa tiistai päivää!❤️

      Poista
  20. Nätti kakku on! Ja maku varmasti kohdallaan. :)

    VastaaPoista
  21. Herkullisen näköinen tarjoilu :)

    VastaaPoista
  22. Kiutos paljon Ma-te!☺
    Ihanaa päivää sinne myös!💖

    VastaaPoista
  23. Ihanat elementit kakussa, nam! Voi miekin oon joskus tehnyt tonnikalapurkista noita tuikkukuppeja, kiva kun muistutit tuosta ideasta. Voiskin alkaa tuunaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa!😊
      Tonnikalapurkeista saa tehtyä kivoja juttuja! Tuunailemaan vaan!😀

      Poista
  24. Tarjoilut oli kyllä herkullisia ja näyttivätkin hienolta, ulkonäkö häiritsi vaan sinua!
    Idean tonnikalapurkin uuteen elämään sain Pinterestistä, mistäs muualtakaan... :)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari!❤
      Pinterestistä saa kyllä niin ihania ideoita!
      Kivaa alkavaa viikkoa sulle!

      Poista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤