sunnuntai 21. elokuuta 2016

Puolukassa


Moikka!

Eilen lähdettiin miehen kanssa puolukkametsään. Tässä meidän talon vieressäkin kasvaa paljon puoukkaa, mutta halusin mennä kauemmas tällä kertaa. Kotinurkilta kun ehtii puolukoita keräämään myöhemminkin.

Ja eilen oli hieno aurinkoinen ilma. Ei sitä sade ilmalla olisi lähdetty.
Kuopus ei halunnut lähteä mukaan vaikka yritin houkutella.
Halusi mieluummin mennä Pokemoneja etsimään. Eikö ole outoa?


Metsässä on niin rauhallista. 



Sieltä täältä piti kuvia napsia. 


Huomasi hyvin, että aurinkoisilla paikoilla puolukat olivat jo ihan kypsiä.
Varjoisissa paikoissa oli vielä raakileitakin.

Mustikoita oli myös, mutta nyt keskityttiin vain puolukoihin.


Ja metsäretken kohokohta on tietenkin eväät!

Miten voikaan kahvi maistua luonnonhelmassa niin hyvälle.
Etsittiin kallioinen paikka ja juotiin rauhassa meidän päiväkahvit.
Sitten taas jaksettiin kerätä puolukoita lisää.


Ainoa sieni mitä näin koko aikana, kun metsässä oltiin.
Ei edes yhtään kanttarellia.
Kyllähän sitä olisin mielellään muutaman kanttarellin kotiin tuonut...



Iltapalaksi piti sitten tehdä vispipuuroa. Miten se voikaan maistua niin hyvälle.


Kun putsasin puolukoita, niin tietenkin pari ampparia tuli heti siihen kiusaamaan. Mutta onneksi lähtivät pian pois.

Sitten tuli sudenkorento ja sisilisko.



Siihen se sisilisko tuli lämmittelemään, kun aurinko paistoi. 

Leppoisaa sunnuntai päivää!

45 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää niin herkulliselta tuo tekemäsi vispipuuro, että pitää varmaan itsekkin tehdä. Kauniita kuvia:)
Terkuin Sari

Sussi kirjoitti...

Tosi mukavalle puolukkareissulle näyttää!

Aurinkokujalla kirjoitti...

Voi kun tekis mieli itsekkin puolukka metsään, mutta kun tuo selkä on mennyt ,niin ei auta edes yrittää.
Teidän puolukka retki kuulosti kivalta.
Hyvää sunnuntai päivää teille sinne.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Sari!❤️😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Sussi!❤️😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤️😊
No onneksi puolukoita saa kaupan pakaste altaasta, kun niitä tarvitsee!😀
Ihanaa sunnuntai päivää sinulle!

Susanne kirjoitti...

Kauniita kuvia!
Olen huomannut ettei eväät ja kahvi maistu missään niin hyvälle kuin luonnonhelmassa. Tuli oikein ikävä metsään kun katselin kuviasi.

AnniK kirjoitti...

Metsäretket ovat kyllä parasta mitä tiedän ja juuri tuo kahvitauko siellä luonnon keskellä. Ensi viikonloppuna on kyllä pakko päästä metsään minunkin. Kauniita kuvia ja hauskat seuralaiset sinulla marjanperkuuta ihmettelemässä :) Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Ritva!❤️😊
Totta! Ulkona kahvi maistuu niin hyvälle!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤️😊
On ne metsäretket kivoja. Ei ole oikeen päästy, kun vallan vettä sataa koko ajan.
Mukavaa sunnuntai päivää!

Between kirjoitti...

Metsäretkellä nautitut eväät ovat varmasti se retken kohokohta, aina. Mutta kiva, että saitte myös puolukoita ja ihania metsämaisemia kotiintuotaviksi.

Mamma63 kirjoitti...

Voi miten saat marjareissunkin kuulostamaan ja näyttämään niiiin viehättävältä!👌
Melkein alkaa city-Mammaakin houkuttamaan...😆
Leppoisaa sunnuntaita! ♥

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!😊
Nyt on puolukat pakkasessa. Lisää täytyy vielä käydä keräämässä😀
Mukavaa päivän jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

😀 Kiitos!❤️
Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle!

baili kirjoitti...

Glad you liked your visit in lovely woods,interesting pics loved the berries most

Anneli A kirjoitti...

Kiva kun saitte puolukoita. Ja lisäksi ihania kuvia. - Metsäretkillä on kiva kun on kahvit mukana.

Mantelilaakson Susanna kirjoitti...

Rakastan puolukoita!!!
Pääsin kotimaan vierailulla onneksi ensimmäisiä popsimaan ja täällä niitä on aina pakkasessa!
Lempeää sunnuntaita!

Sirpa kirjoitti...

Hienoja kuvia marjareissiltanne.
Amppari ei kiva, mutta sudenkorento ja sisilisko ihan mukavia vieraita:)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Thank you baili!❤️
Have a nice day!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤️😊
On kyllä hienoa, kun nyt on pakkasessa jo jonkun verran puolukkaa.
Vielä täytyy lisää kerätä.😀
Mukavaa illan jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Tykkään myös puolukasta!😀
On se hienoa, kun täällä Suomessa meillä on ihanat marjat.
Ihanaa sunnuntai päivää sinulle!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Sirpa!❤️😊
Joo ampparit ei oo kivoja. Varsinkin nyt ne on ärhäköitä.
Kivaa alkavaa viikkoa sinulle myös!

Johanna kirjoitti...

Näyttää niin kivalta metsäretkeltä, ja hyvännäköisiä puolukoita! Metsässä kahvi maistuu tosi hyvälle! :)
Ihanaa sunnuntai-iltaa! :)

Unknown kirjoitti...

Ihana marjaretki teillä! Metsäkuvat näyttää niin tutunoloisilta, aivan kuin "meidän metsässä".
Täällä myös paljon kelohonkia ja jäkälää, juuri tuollaista "kalliomaastoa". Meidän puolukat
on nyt poimittu tältä vuodelta, loput tulee juurikin kaupan pakastealtaasta. Mulle riitti se
yksi hirvikärpänen, tyhmyyksissäni vielä zoomailin sitä suurennuslasilla! Ihania kuvia sulla taas,
ja nuo pikku vieraatkin ihan harmittomia!😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Johanna!❤️😊
Kyllä vaan kahvi maistuu ulkosalla!
Mukavaa illan jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Maija!😊❤️
Me oltiin Rymättylässä päin marjastamassa😀
Sattui vaan "huono"metsä, kun ei yhtään kanttarellia.😞
Juu pakastealtaasta niitä marjoja sitten saa. Onhan se kätevää!
Ihan kamalia nuo hirvikärpäset. Tuolla ei ollut nyt yhtään. Ei ainakaan huomattu!
Ihanaa illan jatkoa sinne!

Arja L kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia :)
Hyvää alkavaa viikkoa!

Milli`s Little Home kirjoitti...

Ihana marjastusreissu!
Vispipuuuro kyllä maistuisi täälläkin;)
Kivaa uutta viikkoa<3

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Arja!❤️😊
Mukavaa illan jatkoa sinulle!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Ellen!❤️😊
Tuore vispipuuro on parasta!

Kivaa uutta viikkoa sinulle myös!

Makua Arkeen kirjoitti...

Ihania metsäkuvia. Tuli männyn ja sammaleen lämmin tuoksu.

Makua Arkeen kirjoitti...

Ihania metsäkuvia. Tuli männyn ja sammaleen lämmin tuoksu.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Anne!❤️😊
Metsässä on kyllä ihana tuoksu!

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Ihanan näköinen metsä. Puolukat ovat tosi kypsiä jo.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Varmasti ihana puolukkaretki. Kauniit kuvat.

Zzz kirjoitti...

Tänä vuonna onkin hyvä puolukkavuosi ja metsässä aina rauhoittuu, vaikka ei löytäisi mitään :)

Kinkkuelämää kirjoitti...

Metsässä on tosiaan aina kivaa, vaikkein mitään löytyisikään. Ja nyt saitte hyvän saaliin :) Meillpäin alkaa myös puolukat olemaan kypsiä, mutta ei kauheasti ole tullut kerättyä kun en niin puolukan ystävä ole :)

Sarin kotona kirjoitti...

Nyt on puolukkaa paljon metsissä.
Mukavaa päivän jatkoa!😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!😊
Mukavaa maanantai päivää!

Sarin kotona kirjoitti...

Juu kyllä nyt on tosi paljon puolukkaa!
Ja metsässä on ihana rauha!
Mukavaa päivän jatkoa!😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kyllä metsäretket on kivoja.
Olisin mielellään halunnut kanttarelleja, mutta yhtään ainoata en nähnyt.😞
Mukavaa maanantai päivää sinulle!😊

Marle kirjoitti...

Ihania luontokuvia! Tuo yksi puunrunko näyttää aika rajulta. Pitäisikin mennä puolukoita etsimään, näyttävät niin herkullisilta.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Marle!😊

Sumi kirjoitti...

Ihania kuvia!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!😊