Huomenta! On elokuun ensimmäinen päivä. Pihalla kukkii vielä monenlaista kukkaa.
Tässä muutama kuva!
Tämä oranssi kukka on Pensaskrassi. Kauniit keltaiset ja oranssit kukat. Mutta kaikki lehdet on jonkun ötökän syömiä. Harmittaa! Nämä kukan siemenet kylvin keväällä ja siemenet
voitin Anninkotona blogista keväällä.
Äitienpäivänä saatu ruusu. Vielä kukkii! Onneksi en heittänyt sitä pois.
Myöskin ulko-oven edessä minulla on kaksi runkoruusua. Äitienpäivänä ostettu ja nekin alkoivat uudestaan kukkimaan.
Uudet valkoiset pihakalusteet. halusin tuohon keinun viereen pöydän ja tuolit.
Löydettiin Hong Kong kaupasta. Ne oli onneksi alennuksena.
Usein istutaan tuossa pihakeinussa ja juodaan kahvia. Nyt on kiva, kun voi pöydälle laskea kupin.
Ruusut kukkii!
Tämän kukan kuva oli ensimmäisenä. Nimeä en muista. Olen joskus saanut tämän perennan.
Kuivaa on. Lehdetkin ihan roikkuu.
Tässä kuva ruusupenkistä. Niistäkin näkyy kuinka kuivaa on.
Tämä on varmaan Isopäivänkakkara. Yksi kukka vaan. Niinkuin oli viime vuonnakin.
Ja sitten ihana Kärhö. Tämä tekee ihanat vaaleanpunaiset kukat. Paljon nuppuja on.
Toinen kärhö ei kuki ollenkaan. Vaikka olen ostanut kummatkin viime vuonna.
Eikä siinä ole nuppujakaan.
Tämä viikko vielä lomaillaan. Kohta alkaa lapsien koulut.
Tällä viikolla pitäisi mennä koulu vaatteitteita etsimään ja kyniä ym.
Juniori tarvitsee uuden koulurepun. Hänellä alkaakin ala-asteen viiminen vuosi.
Kyllä se aika menee nopsaa...
Nyt alan kahvin keittoon ja lähden ruoka kauppaan.
Näin lomalla on rytmi ja järjestys ihan sekaisin. Ihan kiva, kun koulut alkaa.
Niin tulee normaali arki taas.
Mukavaa maanantai päivää!
42 kommenttia:
Huomenta vaan! Kauniita kukkakuvia olet ottanut. 👍👍
Juu, arkirutiiniin palataan pikkuhiljaa...
Oikein hyvää viimeistä lomaviikkoa! 😎
Kiitos paljon!😊❤️
On se kiva, kun arki jutut alkaa.
Mukavaa päivän jatkoa!
Tuo punainen perenna on syysleimu.
Vielä kukkii kivasti puutarhassa.
Ihania kukkasia ♥
Niin nättiä <3
Kiva katsella kuvia, joissa paistaa aurinko ja kaikki on kuivaa. Täällä on toisin ja sade on vienyt puutarhasta lähes kaiken :(
Ihanaa elokuuta sinulle <3
Jep, syysleimu on tuo punainen perenna. Mullakin on leimut jo kukassa :) Kauniita kukkia sinulla pihassa.
Kaunista kukintaa. Mukavaa elokuun alkua:)
Kiitos Irene tiedosta!😊❤️
Kiitos Kirsti!😊❤️
Kiitos Marianna!😊❤️
Täällä ei ole satanut, paitsi nyt sataa pikkuisen.
Ihanaa elokuuta sinne myös!
Kiitos!❤️😊
Kiitos!😊❤️
Mukavaa elokuuta sinne myös!
Kauniita kukkakuvia!
Täälläkin on rytmit ihan sekaisin, mutta eikähän ne ensi viikolla mene oikeille urilleen kun loma loppuu;)
Ihanaa viikkoa sinulle♡
Vastavierailulla, kiitos käynnistä ja kommentista. Ihania kukkia, pitäisi myös tehdä kukkapostaus :)
Kiitos!❤️😊
Joo odotan kovin, että rytmi palaa arkeen!
Ihanaa viikkoa sinulle myös!
Kiitos Maija!😊
Kiva, kun piipahdit blogissani!
Kivan näköiset tuolit ja pöydän olet löytänyt. Syysleimu varmaankin ekassa kuvassa, upeita kukkia.
Kiitos Marja!😊❤️
Mukavaa päivän jatkoa!
Kaunista kukkaloistoa!
Kauniita elokuun kukkasia. Ihana tuo kärhö!
Mukavaa alkanutta elokuuta.
Kiitos Anni!☺
Kiitos Sirpa!☺
Mukavaa illan jatkoa sinulle!
Kaunista kukintaa sinulla on puutarhassasi. Kärhö on niin kaunis. Syysleimu on tuo kukka jota kysyit. - Mukavaa alkanutta elokuuta sinullekin!
Voi kun kauniita kukkia, varsinkin tuo kärhö! Ja kauniit pöydän ja tuolit löysitte. Ulkona on kiva kahvitella! Niin se aika menee nopsaan, että on jo elokuu. Ihanaa, kun se syksy tulee :)
Mukavaa maanantai-iltaa! <3
Kiitos Anneli!❤️😊
Tykkään myös tuosta kärhöstä.
Mukavaa illan jatkoa!
Kiitos Johanna!❤️😊
Näin on, ulkona on kiva kahvetella kesällä!😀
Miten se aika voi mennä niin nopsaa. Mutta on se kiva, kun syksy saapuu!👍
Ihanaa maanantai-iltaa sinulle!
Voi että kun teidän pihalla kukkii kauniita kukkia. Meillä on tänä kesänä ollut heikko kukkaloisto, on tainnut kastelu jäädä hieman vähälle!
Kiitos unelmoiden!😊❤️
Mukavaa illan jatkoa!
Kauniit pihakalusteet ostit, somistavat niin nätisti puutarhaa.♥
Kiitos paljon Villa tuta!❤️😊
kauniita!
Kiitos Sussi!❤️😊
Kauniita kukkasia, erityisesti kärhö joka oliskin ihan uusi tuttavuus :) Meilläkin valmistaudutaan pikkuhiljaa koulujen alkuun, reppuostokset vielä edessä :)Kivaa tiistaita!
Ihania kukkasia :) Tuo kukkasi, jonka nimeä et muista, on syysleimu. Kaunis kukka ja sitä minultakin löytyy. Talvi vei ne, mutta uusia hankin. Täällä on jo yritetty päästä arjen rytmiin. Liisa
Kiitos Maiccu!😊
Kivaa tiistaita sinulle myös!
Kiitos paljon Liisa!😊
Mukavaa illan jatkoa!
Onpa todella kaunista kukkaloistoa.
Ihanaa kukkaenergiaa!
Kiitos!😊❤️
Kiitos!❤️😊
Kauniisti kukkii. Meillä alkaa se vähäinenkin kukkaloisto olemaan ohitse.
Kiitos Satu!😊
Mukavaa päivän jatkoa!
Lähetä kommentti