sunnuntai 28. elokuuta 2016

Omenaleipä








Hei!

Eilen tuli leivottua tuollaista omenaleipää. Onhan nyt omena-aika, niin tämä
leipä sopii hyvin tähän vuodenaikaan. Omenasta saa tehtyä kaikenlaista herkkua.
Leipää en ole ennen tehnyt omenasta. Perhe kyllä kovin kehui, että oli tosi
hyvää ja herkullista leipää.

Ohjeen löysin Kodin kuvalehdestä.
Tällä ohjeella tulee kaksi leipää.

Tässä ohje:

1/2 l Omenamehua
2-3 tl Suolaa (Laitoin kolme)
1-3 rkl Siirappia (Laitoin yhden)
4 dl Vehnäj.
1 pss Kuivahiivaa
4 dl Omenaraastetta
N. 11-12 dl Sämpyläjauhoseosta
3/4 dl Öljyä

Kuumenna omenamehu lämpimäksi. Liuota suola ja siirappi sekaan.
Lisää vehnäjauhot ja kuivahiiva. Kuori ja raasta omenat ja lisää joukkoon.
Vaivaa taikinaa ja lisää sämpyläjauhoja. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa
kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta.
Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle työpöydälle ja jaa se kahtia.
Vaivaa taikinat ja pyörittele molemmat palat leiviksi.
Kohota leipiä uuninpellillä sen aikaa, kun uuni lämpiää.

Paista 200c n. puoli tuntia.

Hyvää sunnuntai päivää jokaiselle!

55 kommenttia:

ritva kirjoitti...

Onpa herkullisen näköistä leipää. Hyvää pyhäpäivää.♥

rimasa kirjoitti...

Voi miten herkullisen näköinen leipä! Ihan vesipisara vierähtää suun pieleen

Tarja kirjoitti...

Voi miten ihanan ja herkullisen näkösiä leipiä! Melkein tänne asti tulee hyvä tuoksu ☺ Leppoisaa sunnuntaita !

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Hyvää sunnuntaita sinulle myös!💕

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos ihana!😊💕

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!💕

Tuija kirjoitti...

Enpäs ole tullut ajatelleeksi, että omenastakin voi tehdä leipää.

Muksaa sunnuntaita 😊

Erja kirjoitti...

Näyttää hyvältä. Mutta tuleeko tota mehua vaan 1/2 dl ? Eikä muuta nestettä?

Sarin kotona kirjoitti...

Ei ole itsellekkään tullut mieleen,
Kun näin reseptin. Pitihän sitä heti kokeilla!😀
Kivaa sunnuntai päivää sinulle!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos siskosein!😊❤️
Hyvä, kun huomasit virheen. Kävin heti korjaamassa.
Nyt on oikea määrä nestettä ohjeessa!😀

Erja kirjoitti...

😁👍❤

Johanna kirjoitti...

Näyttää hyvältä ja herkullisen kuuloinen resepti, otankin talteen, kiitos! Leipää on kiva leipoa aina joskus, kun itse leivottu on niin hyvää! :)
Mukavaa sunnuntaita! <3

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Johanna!😊❤️
Onhan se itsetehty aina parempaa, kuin kaupan.
Tämähän sopii vaikka joululeiväksikin!😀
Kivaa sunnuntainpäivää sinulle!

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Loistava vinkki, mihin laittaa ylimääräisiä omppuja. Kiitos reseptistä ja kivaa uutta viikkoa <3

Mamma63 kirjoitti...

Muhevan näköinen leipä!☺Olet sinä kyllä aikamoinen jauhopeukalo! 👍👌

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Tiia!❤️😊
Mukavaa uutta viikkoa sinulle myös!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon!😀💕

Kaisa kirjoitti...

Oi, omenakakko on niin hyvää. Mummuni teki syksyisin, täytyykin kokeilla itsekin. Mukavaa alkavaa viikkoa!

Jack Bauer kirjoitti...

Itse tehty leipä on kyllä todella hyvää! Omenaleipää en ole koskaan maitanut, mutta varmasti on hyvää! :)

Kruunuvuokko kirjoitti...

Herkullisen näköinen leipä ja maistuu varmasti hyvältä.

Sarin kotona kirjoitti...

Oli kyllä hyvää!
Hyvää alkavaa viikkoa sinulle myös!❤️😊

Sarin kotona kirjoitti...

Hyvää oli!
Ihanaa illan jatkoa sinulle!😊❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!😊❤️
Mukavaa illan jatkoa!

Tintti - Valkoisia Haaveita kirjoitti...

Nam! Kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta.. Pakko testata :P

Katinka kirjoitti...

Oi oi oi... rakastan leipää. Tuo näytti aivan ihanalta! Pitää laittaa respti (jälleen) talteen. Ihanaa alkavaa viikkoa <3!

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Kyllä on niin mehevän ja herkullisen näköiset leivät.

Hyvä Mieli kirjoitti...

No on, todella herkullisen näköiset;)

Zzz kirjoitti...

Komeita leipiä. Itsekin tykkään laittaa omenaa vähän sinne ja tänne :).

Marie kirjoitti...

Näyttää kyllä kertakaikkiaan vietävän hyviltä! Tuore leipä, sitä ei voita mikään. :)

MaaritKoo kirjoitti...

Muhkeat leivät ja niin herkullisen näköiset.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!😊❤️
Hyvää leipää oli!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Katinka!❤️😊
Hyvää maanantai päivää sinulle!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Tuija!❤️😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!💕

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤️😊
Omenasta saa tehtyä monenlaista herkkua!
Mukavaa päivän jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!💕
Tuore leipä on kyllä parasta!
Mukavaa maanantai päivää!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Marliska!💕😊

Taru kirjoitti...

On komeat leivät ja mielenkiintoinen ohje! :)

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Taru!😊❤️

Kinkkuelämää kirjoitti...

Kuulostaapa ja näyttääpä ihanalta! :)

Sussi kirjoitti...

Näyttää todella herkulliselle!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!💕

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Sussi!💕

Liisan kotona kirjoitti...

Komean näköisiä leipiä :) ja aika mielenkiintoinen ohje. Liisa

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Liisa!💕

Kaura kirjoitti...

Mielettömän mehevän näköiset leivät. Pitääpäs kokeilla tätä ensi leipäkerralla. :) Omppojakin sopivasti saatavilla.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Kaura!❤️😊

Nanni kirjoitti...

Leipähirmuna mietin, että uskaltaisinkohan testata vai meneekö leipä yhdeltä istumalta meikäläisen vyötärölle. Nams

orvokki kirjoitti...

Leipä näyttää tosi herkulliselta, en ole koskaan kuullutkaan tästä. Toivoisin, että minulla olisi inspistä leipoa se. Kuvasi on tosi upeat.

Sarin kotona kirjoitti...


Meillä toivottiin tätä leipää uudestaan! 😊
Eikun testaamaan vaan!😀

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon!😊❤️

K kirjoitti...

Oi! Leivistä tuli varmasti ihanan meheviä. Näyttivät niin herkullisilta.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤️
Mukavaa illan jatkoa sinulle!

Rva Kepponen kirjoitti...

Hyvännäköinen ja upeasti kohonnut leipä :)

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!❤️😊