keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lenkkipolun varrelta






 Hylätty sulkapallomaila metsässä.








Tervehdys!

En ole päässyt tekemään postausta, koska tyttären läppäri hajosi. Sillähän minä olen blogia
vallan tehnyt. Ja meidän oma läppäri on niin vanha ja hidas, ettei sillä voi tehdä.

Mutta tänään haettiin uusi läppäri meille/minulle!
Ihanaa, kun pääsen taas jatkamaan rakasta harrastusta!

Tyttärelle täytyy varmaan myös käydä ostamassa uusi läppäri, jos mies ei saa sitä kuntoon. Rahan menoa on siis tiedossa! Pyykinpesukonekkin on siinä jamassa, että pitää ostaa pian uusi.
Niin se menee, kun yksi kone hajoaa menee kohta monta! 

Kuvat on otettu jo sunnuntaina. Otin kameran mukaan, kun kävimme miehen ja pojan kanssa
lenkillä. Kuvasin erilaisia luonnonkukkia. Kaikkien nimiä en edes tiedä. Enkä saanut tähän edes niitä kaikkia laitettua. Höh!
Tuo viiminen latokuva on lammas aitauksesta. Lampaita ei ollut tuossa aitauksessa nyt. Muissa aitauksissa oli, mutta olivat niin kaukana ettei tullut hyviä kuvia. Täytyy ottaa lammaskuvia toinen kerta sitten.

Mutta kaunista ja kesäistä nyt on. Vaikkakin tänään on satanut vettä ja ilma on kylmentynyt.
Hyväähän tuo vesisade tietenkin tekee siitepölylle ja kasvit jaksaa taas premmin.
Mutta nyt saisi alkaa taas aurinkoiset ilmat.

Mukavaa illan jatkoa jokaiselle!

Ja kiitos edellisen postauksen kauniista kommenteista!


32 kommenttia:

  1. Kauniita kesäkukkakuvia.
    Miten ihmeessä sait miehen ja pojan kanssa kulkiessa kuvattua? Minä jos lähden Ukkokullan ja kameran kanssa kävelylle, siitä tulee varsinaista intervalliurheilua: ota kuva, juokse Ukkokulta kiinni, ota seuraava kuva ja juokse jälleen Ukkokulta kiinni, jne. Rasittavaa, kerrassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Hyvin sain kuvattua. Poika pyöräili ja hänen repussa oli minun kamera.
      Välillä pysähdyttiin kameran kanssa😀
      Ei sitä kameraa tietenkään usein viitsi mukana kantaa. Kuvaaminen hidastaa matkaa.
      Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Niin kauniita ja kesäisiä kuvia. Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia! Koneet odottavat uusimista meilläkin. Ensin kahvinkeitin, seuraavana vuorossa hella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu!😊
      Harmi, kun menevät samaan aikaan rikki.
      Hyvää torstai päivää!

      Poista
  4. Kauniita kukkasia ja kuvia!
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Lenkkeillessä kyllä näkee niin kauniita luonnon kukkasia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on!
      Niin paljon oli kuvattavaa😀
      Mukavaa päivän jatkoa!

      Poista
  6. Nyt kelpaa lenkkeillä, on niin kaunista ja luonnonkukat jotka ovat ehdottomia lemppareita, ovat puhjenneet kukkaan. Kieloja ei vaan harmikseni ole juuri näkynyt. Kivaa tätä viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihanaa, kun luonnonkukkia on niin paljon jo!
      Kyllä niitä kelpaa ihastella!
      Täälläpäin on kieloja näkynyt. Ihan tuossa meidän tontin rajalla!
      Ihanaa päivän jatkoa Tiia!😊

      Poista
  7. Ei kaksi ilman kolmatta, miksi tuo sanonta pitää niin paikkaansa.
    Jollain on jäänyt pelit kesken ku maila on unohtunut välille 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!

      Onkohan pelaajalla mennyt hermot pelissä ja heittänyt mailan metsään?😀
      Mukavaa päivän jatkoa Nanni!

      Poista
  8. Ihania kuvia! Niissä näkyy Suomen kesän kauneus ☺
    Kiva, kun sait uuden koneen! Minäkin tein ensin blogia miehen koneella. Kyllä oli sitten ihanaa, kun sain oman koneen 😊
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!😊
      Suomen kesä on kaunis!
      On se kiva, kun on oma kone. Tärkeä bloggaajalle!😀
      Ihanaa torstaita Johanna!

      Poista
  9. kauniita kuvia!

    Jeps, minulla on samat kokemukset koneiden päätöksestä hajota yhdessä. Meillä jouduttiin ihan vähän aikaan sitten uusimaan pesukone ja jääkaappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi!
      Tuntuu, että nykyajan koneet ei kestä yhtään.
      Harmillista!
      Mukavaa päivän jatkoa!

      Poista
  10. Niin kauniita kuvia sait lenkkipolun varrelta.

    Miksi nuo koneet hajoavatkin aina yhtäaikaisesti:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!
      Niin kyllä harmittaa, kun kaikki hajoaa samaan aikaan!
      Hyvää torstai päivää!

      Poista
  11. Luonnonkukat ovat kyllä ihan parhaita! Kauniisti olet saanut kuvattua!
    Lämpimiä kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
  12. Luonnonkukkia parhaimmillaan!
    Niin sieviä ja tuovat elävästi Suomen kesät mieleeni!
    Kiitos näistä tunnelmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Suomen kesä on kyllä kaunis!
      Ihanaa illan jatkoa sinulle!😊

      Poista
  13. Aivan ihania kuvia lenkkipolun varrelta!
    Kyllä, nyt on saatu sadetta ja aurinko ja lämpö voisivat palata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara!
      Näin on! Nyt halutaan jo takas ne lämpimät ilmat!
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  14. Aivan ihana kuvakavalkadi. Kyllä suomen kesä vaan on kaunis ja värikylläinen.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤