maanantai 16. syyskuuta 2019

Callunoita pihalle










Moikka!
Täällä on laitettu pikkuhiljaa pihaa syyskuntoon.
Viime viikolla istuttelin callunoita ja kaikki kesäkukat on nyt laitettu pois.
Muratit oli ruukuissa niin hyvännäköisiä, että jätin ne callunan seuraksi.
Valkoinen lyhty löytyi kukkatalosta. Oli niin ihana, että oli pakko ostaa.
Sunnuntaina oli tarkoitus laittaa kaikki kesäpehmusteet ja kalusteet talliin, mutta koko
päivän satoi kaatamalla vettä. Homma siirtyy sitten seuraavaan viikonloppuun.
Tänään on myös satanut ja välillä paistaa aurinko. 
Ihan mekillinen ilma.

Illan hämärtyessä lyhdyissä on jo palanut kynttilöitä.
Kohta voi laittaa jo joulu/tunnelmavaloja pihalle. Ihanaa!
Sisälle virittelinkin jo ensimmäiset tunnelmavalot.
Tänään kaupassa bongattu jouluisia astioita. Ihanaa, kun
joulujutut saapuvat pian kauppoihin. 

Oletko jo istutellut syyskukkia?

Ihania syyspäiviä jokaiselle!💛

28 kommenttia:

  1. Kuun alussa bongasin ensimmäiset joulusuklaat ja -keksit kaupoissa, heh! :D Upeat asetelmat sinulla. Juuri viikonloppuna tokaisin miehelle, että ottaisimme yhdessä kesäkukat pois, mutta mies toppuutteli. Kukat näyttävät vielä kukoistavan ihan täysillä, tekisi vain mieli jo jotain syksyisempää. Ehkä ensi viikonloppuna. Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kauppoihin tulee ajoissa joulukarkkeja ja muuta. Jouluihminen tykkää!😍
      Mukavaa keskiviikkoa!❤️

      Poista
  2. Kaunis syyspiha sinulla.
    Ihana tuo uusi valkoinen lyhty:)
    Pikku hiljaa..omenakorin toin oven eteen/omenalle tuoksuvat tuikut:))
    Mukavaa syyspäivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oi, omenan tuoksuiset tuikut on ihania.
      Mukavaa keskiviikkoa!🍁💕

      Poista
  3. Lyhtyjä on täälläkin ostettu ja tarkoitus uuteen asuntoon ainakin yksi calluna pihalle hankkia.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on nättejä asetelmia. Callunat ovat kivan värisiä.
    Kävyt hauskasti esillä. Mä en vielä aio laittaa syksyä, belargoniat vielä toistaiseksi hyviä.

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit asetelmat.
    Sä oot aina ajoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Mä oon aina ajoissa. Kohtahan voi alkaa laittamaan jouluakin.
      Ihanaa syksyistä viikkoa sinulle!🍁🍂💕

      Poista
  6. Kaunista ja syksyistä <3 Sama edessä vielä,mutta vähän pitkitän vielä.
    Mukavaa syksyistä viikon alkua!

    VastaaPoista
  7. Kaunista on pihallasi... niin upeita asetelmia siellä.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia. Kiva, sielläkin on laitettu jo tunnelmavalaistusta. 👍🏻 Itse mietiskelin laittelenko liian aikaisin, mutta onhan illat jo pimeitä. Ja just ennen lumen tuloa on vuoden kaikkista pimeintä. ✨ Meilläkin jo kivasti odotellaan joulunlaittamista, mutta nautitaan myös syksyn viileydestä ja pimenevistä illoista kera kynttilöiden. Ihana idea tuo ”käpyteline” ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alore!❤️
      Illat on kyllä niin pimeitä, että hyvin voi jo laittaa tunnelmavaloja.
      Kiva kuulla, että sielläkin odotetaan joulun laittamista. Minusta on niin kiva, kun kauppoihin tulee ajoissa joulua.😍
      Mukavaa keskiviikkoa!💕

      Poista
  9. Niin syksyinen tunnelma jo siellä!
    Meille palasi kosteus ja helle Gota Fria-myrskyn jälkeen ja kesä jatkuu aina lokakuun lopulle.

    Lempeää syyskuuta!

    VastaaPoista
  10. Todella kauniit syksyiset asetelmat! Kyllä se syksy vaan jo on täällä.
    Ihania syksyisiä päiviä Sinulle ❤️

    VastaaPoista
  11. Täällä vielä kesäkukkia pihalla! Osan laittelin kyllä jo jokunen aika sitten pois. Kivoja istutuksia olet tehnyt. Ajattelin kanssa säästää muratit callunoiden kavereiksi.

    Leppoisaa keskiviikkoa! 💕

    VastaaPoista
  12. Kauniita syysasetelmia!
    Itsekin laitoin muutaman pienen kukan, vaikka ensin päätin, etten laita syyskukkia lainkaan.
    Lyhtyjen kanssa kukat kuitenkin tuovat omaa fiilistä.
    Leppoisaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤