sunnuntai 4. elokuuta 2019

Punaherukka-valkosuklaapalat






Eilen teki mieli leipoa jotain pikaista kahvin seuraksi.
Punaherukkaa tulikin paljon tänä vuonna ja siitä ajattelin jotain leipoa. 
Osan marjoista pakastin ja osasta tein hyvää herukkamehua.

Kotilieden sivuilta löysin kivan ohjeen. 
Valmiin piirakan päälle ripottelin vielä tomusokeria ja lisäksi tein vaniljavaahtoa.
Myös vaniljajäätelö sopii piirakan kaveriksi.
Jos ei ole punaherukkaa, niin tämä piirakka onnistuu myös puolukoista.
Alkuperäinen ohje täällä.

Punaherukka-Valkosuklaapalat

150 g Valkosuklaata
75 g Voita
3 Kananmunaa
1 1/2 dl Sokeria
2 tl Vaniljasokeria
3 dl Vehnäjauhoja
2 tl Leivinjauhetta
1/2 tl Suolaa
2 dl Punaherukkaa

Sulata suklaa ja voi mikrossa. Sekoita välillä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita joukkoon varovasti kuivat aineet. Kääntele joukkoon vielä suklaaseos.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja tasoita pinta.
Ripottele pinnalle punaherukat.
Paista 200 asteessa n. 20-25 min.

Mukavaa sunnuntaita!💗


14 kommenttia:

  1. Niin hyvää, pehmeän makeaa ja vähän kirpeää samalla. <3 Ihanaa sunnuntaita Sari. <3

    VastaaPoista
  2. Ihanalta vaikuttava resepti. Tämä ylös ja testiin heti, kun punaherukat ovat kypsiä! Kauniita elokuun päiviä!

    VastaaPoista
  3. Onpa herkullista. Kiitos reseptistä. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  4. Tätä herkkua on kyllä testattava!

    VastaaPoista
  5. Kiitos jälleen herkulliselta vaikuttavan leivonnaisen reseptistä Sari.

    VastaaPoista
  6. Punaherukasta tulee kyllä pirteyttä leivonnaisiin. Muistan, että kotonani tehtiin elokuussa täytekakku, johon laitettiin viinimarjoja soseena kerman kanssa ja terttuja kakun päälle. Raikas kakku oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti oli raikas kakku!
      Punaherukoista saa kyllä tehtyä monenlaista herkkua.

      Poista
  7. Punaherukka ja valkosuklaa kuulostavat herkulliselta yhdistelmältä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤