perjantai 1. helmikuuta 2019

Kultarannan pumpulikakku





Nyt jaan teille tosi ihanan kuivakakku ohjeen. 
Kakku on kuohkeaa ja pehmoista. Ja niin ihanan makuista. Nam!
Kakku on myös tosi murenevaista ja vähän haastava tehdä.
Nimittäin kakku voi kohota uunissa liikaa, jos leivinjauhetta laittaa liian paljon.
Kakkua olen tehnyt jo pari kertaa.
Ensimmäisellä kerralla onnistuin hyvin. 
Toisella kerralla kakku sitten kohosi liikaa ja taikinaa oli uunin pohjassakin. 
Kummallakin kerralla pakastin kakun. 
Mielestäni kakusta tulee vielä parempaa, 
kun se on tekeytynyt pakkasessa muutaman päivän.

Ohjeen otin täältä.

Kultarannan pumpulikakku:

3 Kananmunaa
3 dl Erikoishienoa sokeria
4 dl Perunajauhoja
1 tl Leivinjauhetta (laita hyvin varovainen teelusikallinen)
1,5 tl Vaniljasokeria
250 g Kiehuvaa kuumaa voita

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää kuivat aineet munavaahtoon hyvin sekoittaen.
Sulata voi kattilassa. Kaada kerralla taikinan sekaan. Sekoita hyvin.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 180 asteessa n. 50-55 min.
Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista.

Voit koristella kakun tomusokerilla.

Hyvää viikonloppua!💜

33 kommenttia:

Mari Kiiski kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä,pitää kokeilla joku kerta. Mun tuurilla kauhotaan uunin pohjalta suuhun ja vuoka tyhjä 😅 Ihanaa viikonloppua 💖

Mamma63 kirjoitti...

Nam, joskus olen tehnyt hiekkakakkua, jossa oli puolet perunajauhoja ja puolet vehnäjauhoja. Tuo n varmasti ihanan pehmeää! Kiitos!
Iloista helmikuun alkua!

Kaunismäessä kirjoitti...

Ihanan näköinen kakku! En olekaan pitkään aikaan leiponut kuivakakkua. Mukavaa viikonloppua <3

AnniK kirjoitti...

Kiitos ohjeesta. Kuivakakkuja tulee tehtyä aivan liian harvoin!

Päden paja kirjoitti...

Tuo kakku näyttää suussa sulavan herkulliselta♥ Mukavaa alkanutta helmikuuta ja viikonloppuja♥

Anun Askareet kirjoitti...

Oi nyt tekisi mieli pumpulikakkua.. on niin herkullisen näköinen :P
Kiitos ohjeesta ja mukavaa viikonloppua <3

Kirsti Kaija kirjoitti...

Suussasulavan näköinen kuohkea kakku.
Korvaan usein perunajauhoilla osan kakkujen vehnäjauhoista.
Ihanaa sunnuntaita!

Sussi kirjoitti...

Herkulliselta näyttää!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Mari!
Toivottavasti kakku onnistuu, jos joskus kokeilet.
Hyvää sunnuntai päivää!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Hiekkakakku on myös hyvää.
Mukavaa helmikuuta!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Mukavaa sunnuntai päivää!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Ole hyvä vaan!🙂

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Hyvää helmikuuta sinulle!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Mukavaa sunnuntai päivää!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Ihanaa sunnuntaita!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!

Kaisa kirjoitti...

Tämä on niin hyvää ja sopii hyvin gluteenittomallekin!

Liisa kirjoitti...

Kiitos ,Sari ohjeesta!
tätä kokeilen varmasti!
Paistatkos kiertoilmalla,vai taviksella?
Mukavaa alkavaa viikkoa!!

Sari/Sarkan kotona kirjoitti...

Kuivakakut ne on niin hyviä!
Kakkusi näyttää niin herkulliselle.
Saisinpa nyt yhden palasen teen kaveriksi. 😊
Pitää kokeilla tuota ohjetta joskus! Kiitos!
Kivaa viikkoa sulle Sari! ❤️

Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja kirjoitti...

Nyt on kyllä kakulla niin kaunis nimi ettei se voi maistua kuin hyvälle ♥
Ihanaa viikkoa!

-A-/ Koti Saksassa, sydän Suomessa kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä! :) :)

Onneli Winter kirjoitti...

Nätti kakku näihin lumisiin päiviin <3

Jaana M / My life kirjoitti...

Just saman ohjeen nappasin eilen samaisesta blogista! Pitänee joku päivä testata, kun näyttää niin hyvältä! Ihanaa päivää <3

Sarin kotona kirjoitti...

Se on hyvää ja sopii tosiaan gluteenittomalle.🙂

Sarin kotona kirjoitti...

Hei Liisa!
Paistan ihan taviksella.
Mukavaa viikon jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Sari!
Kivaa Viikon jatkoa!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Maikku!
Ihanaa viikon jatkoa!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!

Sarin kotona kirjoitti...

Kerro sitten, jos testaat kakkua.
Ihanaa viikon jatkoa Jaana!❤️

Vägen till Stormskäret kirjoitti...

Jo pelkkä nimi houkuttelee leipomispuuhiin.
Aurinkoista talvipäivää 💕T Maija myrskyluodolle@gmail.com

Kristiina / Kauniimpaa kuin koskaan kirjoitti...

Ihana kakku💕💕Tyttärelle annoin reseptin :)

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Maija!
Hyvää viikon jatkoa sinulle!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Kristiina!💕