perjantai 28. syyskuuta 2018

Puulaatikot olkkariin


Moikat perjantaihin!

Napsin muutamat kuvat uusista sisustus hankinnoista.
Olen etsinyt olohuoneenpöydän alle koreja,
mutta sopivia koreja ei vaan ole löytynyt.
Eiliseltä kauppareissulta löysin sattumalta valkoiset puulaatikot.
Ja ajattelin heti, että nuo sopisi kivasti pöydän alle.
Puulaatikot löytyi Cittarista. 



Laatikot olikin juuri sopivan kokoiset pöydän alle.
Niissä voi säilyttää vaikka sisustuslehtiä.
Nyt laitoin niihin tyynyjä ja vilttejä.
Syksyn pimeinä iltoina on sitten jokaiselle oma viltti 
mihin kääriytyä, kun katsellaan yhdessä telkkaria.😊


Sohville ostin uudet valkoiset viltit Ikeasta.



 Viikonlopuksi piti taas ostaa ruusuja.
Edelliset ruusut menikin jo huonoksi.
Vaihteeksi valkoisia ruusuja.💗


Mies palasi viimeyönä neljän päivän työmatkalta ja toi sieltä
Eiffelintorni koristeen tuliaiseksi. 
Laitoin sen tuohon asetelmaan.
Eiffelintornissa haluaisin joskus päästä käymään.
Pariisissa olen ollut, mutta silloin ei käyty Eiffelissä.
Oletko käynyt Eiffelintornissa?


Alakuvassa oleva tuoksukynttilä löytyi Jyskistä.


Syyskuun viimeisiä päiviä menossa.
Ajatella, että ensiviikolla on jo lokakuu.
Ollaan sitten lähempänä halloweenia, isänpäivää ja 
kaikkein parasta, että jouluun on enää alle kolme kuukautta.💗

Kaunista viikonloppua jokaiselle!💗

47 kommenttia:

  1. Kivasti sopii laatikot pöydän alle! Mulla on sama jyskin kynttilä. Ihanaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  2. Kivat laatikot! Mukavaa viikonloppua💕💕🙋‍♀️

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis olohuone sinulla :) Tuo valkoinen ja harmaa sopii niin harmoonisesti yhteen että ei voi kuin ihailla. :) Ihanaa viikonloppua sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anne!❤
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  4. Ihanat laatikot! Niin kaunista on teillä! Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Sisustat niin kauniisti ja kodikkasti. <3
    Enpä ole käynyt Eiffelissä, mutta en myöskään koskaan Pariisissakaan.Olen niin korkeanpaikankammoinen, että liekö edes uskaltaisin kavuta torniin.
    Hyvää, onnellista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Piipe!❤
      En itsekkään uskaltaisi ihan sinne ylimpään kerrokseen mennä.
      Oikein hyvää viikonloppua sinne myös!❤

      Poista
  6. Onpa teillä kaunista ja laatikot sopikin hienosti .Hyvääviikonloppua :)

    VastaaPoista
  7. Kivat ja käytännölliset sisustuslaatikot joissa voi pitää kaikenlaista.
    Minulla on muuten tuollainen samanlainen Eiffeltorni ja minäkin sain sen tuliaisiksi mieheltäni hänen ollessaan aikoinaan Pariisissa työmatkalla. Olen myös käynyt Eiffeltornissa Pariisissa lomalla ollessamme ja näkymät sieltä ovat kyllä huikeat joka puolelle kaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva kuulla, että olet käynyt eiffelintornissa. Toivottavasti itsekkin pääsen joskus.😊

      Poista
  8. Ihanan kodikasta tunnelmaa ♥
    Kauniisti sopii kotiisi puulaatikot, ja niin hyödyllisetkin ovat.

    Minä täällä odotan lokakuun 1. päivää. Silloin alkaa minun joulukausi.
    ♥♥♥
    ..muita "välijuhlia" lainkaan väheksymättä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      Kiva kuulla, että sinäkin odotat joulua. Tuskin maltan odottaa, kun kauppoihin ilmestyy joulutavarat!😍 Niitä on kiva päästä hypistelemään.😀

      Poista
  9. Niin ihanan kodikasta!
    Laatikot passaavat tosi hyvin olkkariin,erittäin kauniit:)
    ...joulu sitä odottelen:),
    Oikein Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!
      On se ihanaa, kun joulu lähestyy.😍
      Hyvää sunnuntaita!

      Poista
  10. Teillä on kyllä niin kaunis koti. Tunnelma on todella kodikas. Kivat laatikot löysit ja juuri oikean kokoiset tuonne pöydän alle. Minä en ole koskaan käynyt Pariisissa, mutta olisi kyllä ihanaa päästä kerran elämässään näkemään Eiffel-torni. Sinulla on ihana mies, kun tuo sinulle tuliaisia työmatkalta. Kivaa viikonloppua Sinulle, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Krisse!❤❤
      Kyllä se olisi ihanaa päästä eiffelissä käymään. Kiva, kun on haaveita.😊
      Ihanaa sunnuntai päivää Krisse!❤

      Poista
  11. Upea hieman erilainen ratkaisu. Nuo laatikot ovat aivan kuin tehty teille.
    On niin ihana katsella toisten sisustus kuvia, kun itse on vielä kinni pihatöissä ja sisällä on sen näköistä.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti!
      Minunkin pitäisi vielä pihalla istuttaa muutamat sipulit.
      Kivaa sunnuntaita!

      Poista
  12. Oletpa nättiä syystunnelmaa saanut aikaiseksi

    VastaaPoista
  13. Kivat korit ja sopivat mainosti pöydän alle. Kaunista viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  14. Nätit korit ja sopivat hyvin pöytäsi alle. Pariisissa en ole koskaan käynyt, mutta haaveissa tietysti on sinne joskus mennä. Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  15. Kaunista ja kodikasta❤ Minäkin jo intoilen joulusta ja kaikki muut täällä pitävät mua ihan höperönä!😂 Ihanaa viikonloppua sinne💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi!❤
      Ihana kuulla, että siellä on toinen jouluhöperö!😀😍
      Ihanaa sunnuntaita!❤

      Poista
  16. Laatikot sopivat hyvin ja kiva laittaa vaikka ylimääräiset shaalit sinne. Meille tulis ylimääräisiä tyynyjä, kun väki tulee käymään niin kaikki tyynyt sohvalta on lattialla :) :)

    VastaaPoista
  17. Candles are my favorite for this time of year, they make everything smell like fall! Thanks for the share, have a fantastic rest of your day. Keep up the posts.

    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you!❤
      Candles are my favorite too.😍
      Have a nice day!

      Poista
  18. Ai pöydän alle ne laatikot oli. Olen käynyt Eiffelissä pari kertaa. Tunnelmallista viikonloppua kynttilöiden valossa 🕯🕯🕯🕯

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep!😀
      Ai olitko käyny jo kaks kertaa eiffelissä?
      Enpäs muistanutkaan.
      Tahtoo kans!😁
      Kivaa sunnuntaita!❤

      Poista
  19. Hyvät ostokset teit! Joskus ei tarvitse pulittaa liikaa pennosia kalliisiin sisustusliikkeisiin kun sopivat ostokset löytyvätkin yllätyäen. On kivaa kun normaalit ihan tavallisetkin kaupat ovat nykyään hyvin varustettuja sisustuksenkin suhteen. Kiitos peittovinkistä ;). Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ulla Annika!
      Se on kyllä kiva, kun tavallisistakin kaupoista löytyy sisustus juttuja.

      Mukavaa sunnuntaita!❤

      Poista
  20. Puulaatikot ovat kuin piste iin päälle. Olen matkustellut aika vähän, mutta Eiffelissä olen käynyt. Oli se melkoinen nähtävyys.

    VastaaPoista
  21. Kaunista ja kotoista, tunnelmallista.💛 Koreille ja laatikoille on aina! 🤗

    VastaaPoista
  22. Siellä on niin ihanannäköistä, kodikasta ja kaunista❤ Kivat nuo laatikot❤

    VastaaPoista
  23. Oi miten kivat laatikot ja niin monikäyttöiset <3..hyvä idea laittaa ne pöydän alle!
    Mukavaa syyskuun viimeistä päivää!

    VastaaPoista
  24. Kiva idea nuo laatikot ja sopivat tosi hyvin tuohon pöydän alle! <3
    Täälläkin polttelin just loppuun tuollaisen Jyskin kynttilän.Ihan kiva tuoksu!

    Eiffeltornissa en ole käynyt ja enpä usko,että sinne rohkenisin mennäkkään.
    Upea kokemus varmaan kyllä olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Kyllä siellä käynti olisi upea kokemus.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤