tiistai 20. helmikuuta 2018

Puunkantokori ja uusi muumimuki


Hei ja kivaa tiistai-iltaa!

Uusi puunkantokori on ollut hankintalistalla
jo pitkään. Miehen kanssa käytiin yhtenä iltana
Bauhausissa ihan muita juttuja hakemassa.
Sitten silmiini osui päreiset puunkantokorit.


Eipä siinä kauan tarvinnut miettiä otetaanko kori samantien mukaan.
Koreja oli erinvärisiä, mutta halusin tietysti valkoisen.
Siinä on helppo kantaa puita.


Koriin mahtuu ihan hyvä määrä takkapuita.
Tähän aikaan vuodesta takkaa tuleekin lämmitettyä
joka päivä.



Huomasin, että kauppoihin oli ilmestynyt uudet muumimukit.
Tiuhti ja Viuhti ja sitten olisi ollut vaihtoehtona myös taikurimuki.
Tämä muki oli vaan pakko ostaa. 
Niin ihana minun mielestä. 


Tänään on saatu nauttia ihanasta aurinkoisesta pakkaspäivästä.
Aamulla mittari näytti -16,6 mutta päivällä ei pakkasta enää paljoa
ollut, kun aurinko lämmitti.

Ihanaa illan jatkoa täällä piipahtaville!💙

65 kommenttia:

  1. Vanhan mallinen kori on aivan uudenlainen ja tyylikäs valkoisena. Pitäisiköhän laittaa maalisuti suihkimaan! Meillä on nimittäin noita koreja peräti kaksi kappaletta, mutta kumpikin puun värisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen pärekori on kyllä tyylikäs.
      Helppoahan on tuunata puunvärinen valkoiseksi.
      Hyvää keskiviikkoa!💕

      Poista
  2. Hyvännäköinen tuo puunkantokori valkoisena.
    Tiuhti ja Viuhti muki on kiva.
    Täälläkin oli aamusella aikas kylmä.Naamaa kyllä nipisteli, kun koiran kanssa kävin kävelemässä.
    Mukavaa illanjatkoa sinullekkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tänään oli enempi pakkasta kuin eilen.
      Mukavaa keskiviikkoa!❤️

      Poista
  3. Kaunis puunkantokori :) Itsekkin tänään ihailin tuota mukia kaupassa ja hitsi, että oli vaikea mennä ohi ilman, että lähti muki mukana :D

    VastaaPoista
  4. Itse ostin eilen kummatkin mukit <3 on ne vaan niiiin ihania <3

    VastaaPoista
  5. Ihana kori ja muumimuki ♥ Meinasin lähteä tänään vartavasten ostamaan omat mukit kun niitä instassa vilahteli, mutta maltan vielä seuraavaan kauppareissuun.

    VastaaPoista
  6. Oiii ihan uusi Muumimuki! Ja tuo puunkantokori tietty myös. Ja kaunis, kun on vaalea, sopii teille. 😊 Mukavaa tiistai-iltaa! 😍

    VastaaPoista
  7. Huiput ostokset! ♥♥♥

    Tuo Tiuhti ja Viuhti on kyllä minunkin saatava.
    On niin veikeä. Ja olen jostais syystä hurahtanut nyt vihreään väriin...sellaisina "sopivina erinä".

    Ps. Palkintoni arvonnastasi tuli tänään perille,..ja pienen postauksenkin siitä laadin ilopäissäni♥ Ihanaa. Kiitos Sinulle vielä kivasta arvonnasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Hienoa, että paketti saapui.
      Blogiarvonnat on kivoja.

      Ihanaa keskiviikkoa!❤️❤️

      Poista
  8. Onpa kaunis puunkantokori, oikein sellainen ihana perinteisen mallinen! 😍

    Pakkanen paukkuu, mutta minua se ei haittaa, sillä onhan nyt niin kaunistakin! Tätä kevättalven aurinkoa mieli on janonnut jo kauan. Nyt se on viimein täällä. Nautitaan näistä keleistä!💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On tuolla ulkona nyt kaunista, kun on pakkasta ja aurinko paistaa.
      Ihanaa keskiviikkoa!💕

      Poista
  9. Kaunis, perinteinen puukori. Lopetin vuosi sitten Muumimukien keräämisen. Nämä uudet mukit ovat kuvitustyyliltään niin erilaisia kuin vanhat. Meillä pakkasta aamulla oli -22. Onneksi aurinko jo päivällä lämmittää ja ulkoiluun on kivat puitteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täällä oli tänä aamuna kovempi pakkanen kuin eilen.
      Mutta on taas ihana aurinkoinen ilma. Äkkiä se aurinko lämmittää.

      Poista
  10. Ostan tuollaisen korin seuraavaksi, kun entinen hajoaa. Se sopii hyvin koivuhalkojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä kori kestää kauan.
      Tykkään siitä kovasti.

      Poista
  11. Minulla kanssa samalainen puukori käytössä,mutta puunvärinen ja uudet muumimukit ovat ihania <3 ..enkä muuten ole vähään aikaan ole ostanut muumimukeja
    ..oliskohan aika ostaa pari uutta :)
    Hyvää illanjatkoa!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvän mallinen puunkantokori.
      Itse ihastuin tuohon Viuhti ja Tiuhti mukiin paljon.

      Hyvää keskiviikkoa!💕

      Poista
  12. Kaunis! Meille pitäisi myös hankkia joku kivan näköinen puukori. Tällä hetkellä puita kannetaan sellaisilla rumiskoilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meidän vanha puukantoteline oli musta ja metallinen.
      Ja semmoinen venkura. En tykännyt yhtään.
      Toivottavasti tämä uusi on kestävä.

      Poista
  13. Ihanat hankinnat. Lapsena joutui sylikaupalla kantamaan puita sisälle kun asuimme isossa, vanhassa puutalossa jossa oli uunia uunin perään ja niitä piti lämmittää kun muuten talo lämpeni sähköllä. Tuollainen kori olisi tullut silloin tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olisi kyllä tuommoinen kori ollut silloin tarpeen.
      Tuossa on tosi hyvä kantaa puita.

      Poista
  14. Kori on kyllä aivan ihana, siinä on mukava kantaa puita. Tuon muumimukin minäkin olen aikonut ostaa, siinä on ihana maalaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on kyllä niin kätevä kantaa puut.
      Itsekkin ihastuin tuohon muumimukiin. Ihana maalaus!

      Poista
  15. Meidänkin pitäisi ostaa uusi puukori....tuollainen samanlainen meillä vanhakin on, mutta siinä on jo kahvaa isäntä joutunut paikkailemaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa, ettei ihan heti tarvitse alkaa paikkaushommiin.😀

      Poista
  16. Ihan pakko saada pian tuo Muumimuki ja Taikurimuki myöskin. :) Ihanaa pakkasviikon jatkao <3

    VastaaPoista
  17. Hieno on kori ja muumimuki myös. Mukavaa pakkaspäivää!

    VastaaPoista
  18. Kevättä minäkin odotan jo kovin.
    Mukavaa loppuviikkoa Satu!❤️

    VastaaPoista
  19. Ihana kori!
    Pakkanen paukkuu, mutta aivan upeita kelejä on ollut!
    Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On ollut upeat pakkaskelit.
      Aurinkoista loppuviikkoa!😊

      Poista
  20. Kyllä takkapuita kuluu näillä keleillä. Tuo kori on kivan perinteinen ja siihen mahtuu paljon puita. Noi on hienoja noi uudet muumimukit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä takkapuita kuluu.
      Tänäänkin oli pakkasta -18
      Kivaa torstaita!

      Poista
  21. Meillä on kans ton mallinen kori. On ollut tosi paljon käytössä, ja vieläkin on ehjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kori on vielä ehjä.
      Mukavaa torstaita!

      Poista
  22. Kivoja ostoksia, tuollainen kori on kyllä kätevä! Aivan ihana tuo muki:)♥ Täällä oli aamulla -22 pakkasta..hyrrr:) Mukavaa keskiviikko iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oi, siellä olikin jo kova pakkanen.
      Mukavaa torstaita!💕

      Poista
  23. Villasukat jalkaan ja uuniin puita. Tyylikäs ostos!

    VastaaPoista
  24. Kiva kori jonkinlainen meidänkin pitää hommata kun lasitus mökillä on valmis. Sinne kun tulee tulisija. Se on sitten vähän siistimpi. Muumimukeja minulla on kaksi mitkä olen saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kiva kori ja tukeva. Hyvä kantaa puita.

      Poista
  25. Muumimukeja ei voi koskaan olla liikaa :) Kiva on korikin!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  26. Nuo uudet muumimukit ovat hienot!

    Mulla oli myös joskus valkoinen puunkantokori, se oli Luhdan. No se hajosi melkein heti, ja kun reklamoin Luhdalle, sanoivat, ettei se ole tarkoitettu puunkantoon! Myytiin kuitenkin puunkantokorin nimellä, joten vähän ihmettelin, mutta Luhdan asiakaspalvelu nyt on muutenkin vähän erikoista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! Aika kumma, jos vielä myytiin puunkantokorina.
      Tuo meidän taisi olla Pinella merkkinen.
      Toivotaan, että kestäisi ainakin muutaman vuoden.

      Kivaa torstaita!❤️

      Poista
  27. En ole ikuisuuteen ostanut muumimukeja, mutta täytyy varmaan käydä ostamassa sekä Tiuhti-Viuhti että taikurimukit!

    Pärekoppa on todella kaunis valkoisena.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Nuo uudet muumimukit on tosi kivat.
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  28. Meillä on ollut tuollainen kori vuosia, tosin puun värisenä. Sitten katkesi sanka ja isäni teki uuden. Sitten sekin aikanaan katkesi ja vietiin kori mökille ja sangaksi sidottiin köysi. Kori itsessään kestää ja kestää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sanka voi ajan saatossa katkea.
      No katsotaan kuinka kauan meillä kestää.😊

      Poista
  29. Kivan perinteinen kori. Lapsuudenkodissani oli samanlainen, puunvärinen tosin. Tuo valkoinen viehättää kovasti silmää. Hyvä löytö :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤