perjantai 29. syyskuuta 2017

Perjantai heipat ja ostoksia


Se on taas perjantai. Jee! Ihanaa, kun on viikonloppu vapaa.
Töissä meni tänään pidempään, kun oli palaveri.
Töiden jälkeen kiiruusti kirpparille järjestelemään tavaroita ja vein uutta tavaraa
myös myyntiin. Sitten ruokakauppaan ostamaan viikonlopun ruuat.
Päivällä oli pakko ottaa pienet päikkärit. Onneksi viikkosiivouksen sain tehtyä jo eilen.

Tänään mentiinkin ruuan laitossa helpolla. Haettiin jokaiselle pizzat.
Kiva aloittaa viikonloppu rennosti.
Kaupasta halusin ostaa kimpun kukkia. Piristävät kivasti! 
Kanervat vein jo ulos, kun alkoivat
sisällä kuivua. Ulkona voivatkin paremmin.


Sain työkaverilta omenia ja tein niistä herkullista omppuhilloa.
Se on hyvää vaikka kaurapuuron päällä. Nams!


Kynttilöitäkin piti jo sytytellä.


Löysin kaupasta niin ihanan väristä tiskirättiä. Hempeän vaaleanpunaista.💗
Nyt tiskirättikin sopii sisustukseen.
Ja löytyihän kaupasta myös uutta Fazerin joulusuklaata. Piparin makuista.
Ei ollut kauhean hyvää minun mielestä. Oletko jo maistanut?


Meillä on tänään juniorin kanssa leffa ilta. Mies lähtee omiin harrastuksiin ja me katsotaan
Boss Baby. Oletko nähnyt tuon leffan?
Meidän piti mennä elokuviinkin tuo katsomaan, mutta se vaan jäi.
Nyt tuo dvd oli tullut kauppoihin myyntiin. 
Leffaa katsoessa pitää tietenkin olla herkkuja. Eikös?


Nyt toivottelen ihanaa viikonloppua!💗

Terkuin Sari

Ps. Arvontaa tulossa!

59 kommenttia:

  1. Syystunnelmia!
    En ole tuota Boss Baby leffaa nähnyt. Voipi olla hyvä! :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan katottava lasten leffa.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kaunis kukkakimppu!
    Enpä ole tuota leffaa nähnyt. Oikein leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Leppoisaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  3. Heei, mulla myös vapaa viikonloppu ja itseasiassa vielä maanantaikin vapaa ja tiistaina koulutusta eli töihin vasta keskiviikkkona. Meillä oli myös tänään pizza perjantai 😄 ja irtsareita myös kun olivat tarjouksessa 😂 Hauskaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Heei, mulla myös vapaa viikonloppu ja itseasiassa vielä maanantaikin vapaa ja tiistaina koulutusta eli töihin vasta keskiviikkkona. Meillä oli myös tänään pizza perjantai 😄 ja irtsareita myös kun olivat tarjouksessa 😂 Hauskaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpäs huomannut, että irtsarit oli tarjouksessa. Höh!
      Minäkin menen töihin vasta tiistaina.
      Hauskaa viikonloppua sulle myös!❤️

      Poista
  5. Ja tupla kommentit 😠😂😂

    VastaaPoista
  6. Mukavaa viikonloppua Sinulle. <3
    Viikkosiivouksen tekeminen torstaina on kyllä järkihomma. Viikonlopun viettoon pääsee sitten hetimiten perjantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on!
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!❤️

      Poista
  7. Voi kun kaunista! Teillä onkin ollut kiva ilta eilen ♡

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sinulle myös mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Monenmoista on mahtunut perjantaipäivääsi. Kauniit kuvat ja ihana leffailtakin teillä oli. En ole tuota nähnyt. Minullakin on aina torstaisin siivouspäivä.
    Leppoisaa lauantaita! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Torstai on hyvä siivouspäivä. Ihana sitten nauttia puhtaasta kodista viikonloppuna.
      Leppoisaa lauantaita sinulle myös!

      Poista
  10. Kaunis kukkakimppu piristää syksyn harmautta ☺
    Mukavaa viikonloppua Sinulle Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukavaa viikonloppua sinulle!❤️

      Poista
  11. Jihaa! Tuli niin hyvä viikonloppufiilis postauksestasi!

    Ihania tunnelmia ja kuvia! Rennot viikonloput, ihan vain pitsan, leffan ja irtonamusien voimalla, ovat niin parasta.

    Eläköön elämän pienet ilot; kuten sisustukseen sopivat tiskirätit ja kauniit kukat♥♥♥

    Huippukivaa viikonlopun jatkoa Sinulle!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️❤️
      Rennot viikonloput on parhaita.
      Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle myös!❤️

      Poista
  12. Voi kun kaunis kukkakimppu! Ja ihanan tunnelmallisia tuikkuja. ❤
    En ole vielä kaupassa huomannut tuota suklaata. Nuo tiskirätit sopisi meillekin!
    Leffaa en ole nähnyt. Tänä iltana ehkä katsellaan leffa. :)
    Mukavaa viikonloppua! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!❤️
      Nuo tiskirätit oli kiva löytö.
      Mekin katsellaan tänään joku leffa.
      Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle myös!❤️

      Poista
  13. Ihania ostoksia olet tehnyt.. kaikkea kaunista on mukava katsella ja ovat silmäniloa♥ Mukavaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!❤️

      Poista
  14. Välillä on ihana vaan rentoilla ja ottaa iisisti!
    Kivat perjantai puuhat teillä ollut.
    Tuollaista tiskirättiä en olekkaan nähnyt. Kiva väri!
    Ihanaa viikonloppua sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tiskirätti oli ihanan väristä.
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!❤️

      Poista
  15. Me käytiin katsomassa tuo Boss Baby silloin elokuvissa. Oli kyllä lasten mieleinen kuva ja itsekkin tykkäsin.
    Hyvää viikonlopun jatkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olette nähnyt. Kyllä se oli ihan hauska!
      Hyvää viikonlopun jatkoa sinne myös!❤️

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  17. Tuota suklaata täytyy testata. Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  18. Näyttää niin hyvältä💙💛💚❤Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Oi, jokos joulusuklaata on myynnissä...kaupoista löytää, joka vuosi aikaismmin ja aikaisemmin jouluun liittyvää. En tykkää..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli tullut jo. Glögiäkin oli jo tullut myyntiin.

      Poista
  20. Paljon olet ehtinyt ♥ Mä oon ennen tykännyt piparisuklaasta mutten tätä uutta maistanut, onkohan resepti sama.Lokakuussahan ne joulujutut tulevat myyntiin, vielä en oo niitä itse bongannut. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihanaa, kun joulujutut alkaa tulemaan myyntiin.😍
      Mukavaa lokakuuta sinulle!

      Poista
  21. Suklaa on vielä maistamatta ja minttu ei olekaan minun suosikkeja. Omppuhillo ja kaurapuuro ovat hyvä yhdistelmä minunkin mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!
      Sopii tosi hyvin kaurapuuron kaveriksi.

      Poista
  22. Omppuhillo on herkkua!! Suloisia kuvia ja voi mitä leffa-herkkuja...Nam!!:) Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinne teille♥

    VastaaPoista
  23. Mukavan perjantain olet viettänyt! On ihanaa rentoutua työviikon jälkeen mukavien asioiden parissa👍

    VastaaPoista
  24. Ihana viikonlopun aloitus! Leffailtoihin todellakin kuuluu herkut <3 Oliko hyvä leffa? Mekin vähän meinattiin mennä se katsomaan, mutta kävi juuri noin: se vaan jotenkin jäi...
    Mukavaa sunnuntaita Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oli ihan hyvä leffa. Joskus on mukava katsella lasten elokuvia.
      Mukavaa lokakuuta sinulle!

      Poista
  25. Meilläkin keiteltiin eilen omppuhilloa ja odotellaankin tässä neidin kanssa että keitän mannapuuroa niin päästään hilloa maistelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Varmasti sopii hyvin myös mannapuuron päälle.

      Poista
  26. Leffa on vielä näkemättä, kiitos muistutuksesta ja totta maar leffaa katsoessa tulee olla herkkuja. <3 Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle myös Tiia!💕

      Poista
  27. Leffa on ostettava ja sen kanssa suklaa. Hyvä kun ilmoittelit, olen ollut kiireellä kaupassa enkä ole näitä huomannut.

    VastaaPoista
  28. Viikonloppu on nyt lusittu ja pitsan voimalla mentiin meilläkin :) Ei sentään koko viikonloppua. Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pizza on hyvää ja mukava joskus sillä aloittaa viikonloppu.
      Hyvää viikkoa teille myös!

      Poista
  29. Omppuhilloa meilläkin on tehty. Vielä on omenoita jäljellä, joten taidan kokiella rommilla ryyditettyä hilloketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Oi! Rommilla ryyditetty omppuhillo kuulostaa hyvälle!

      Poista
  30. Olipas teillä mukava perjantai. Mä en ole juuri hilloja tehnyt, kun niitä tulee niin vähän syötyä. Kukkia on kiva ostaa kotiin juuri viikonlopuksi, kun silloin niitä ehtii itsekin vähän paremmin ihailla.
    Tuota suklaata on mun mielestä ollut aiemmin jo konvehteina eikä kuulu mun mielimakuihin. Se on jotenkin vähän tunkkainen.
    Elokuvaillat on vaan niin kivoja. Silloin on pakko olla herkkuja. Tuo elokuva on meillä vielä näkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!❤
      Aattelinkin, että onko tuota suklaata ollut aiemminkin. En myös kauhesti välittänyt.
      Leffaillat on kivoja!
      Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤