Turussa järjestettiin keskiaikaiset markkinat. Kävimme tuolla ensimmäistä kertaa.
Eilen sattui vielä pilvinen päivä, mutta oli lämmin. Eli mukava ulkoilu sää.
Markkinat olivat neljä päivää. 29.6-2.7.2017
Tapahtuma on Suomen suurin. Samaan aikaan järjestettiin myös käsityöläismarkkinat.
Kaikki kuvat on kännykällä otettu.
Ala kuvassa valmistuu Sahtia.
Lapsille oli kiva karuselli. Lasten alueella oli erinlaisia keskiajan pelejä, askarteluja ja
leikkipaikkoja.
Karamellisoituja omenoita.
Tuosta riittää syötävää isommallekkin porukalle.
Ihanaa loimulohta! Sitä ei ostettu, mutta maistettiin friteerattuja muikkuja.
Markkinoilla oli erinlaisia esityksiä.
Siellä näki myös korujen tekoa, taontaa ja kaikenlaisten
käyttö esineiden valmistusta.
Herkullisia pizzoja!
Leipiä oli erinlaisia.
Hienoja veistoksia!
Suklaa päällystettyjä omenoita!
Juniori valitsi tummalla suklaalla päällystetyn ompun.
Maistettiin churroja ja niiden kanssa oli nutellaa.
Suklaa korkokenkiä!
Itselleni löysin myös jotain. Paistilastan! En tiedä raaskinko käyttää.
Mutta oli hauska, kun sai omalla nimellä.
Kivaa oli käydä markkinoilla.
Myyntikojuja oli paljon ja ihania juttuja myynnissä.
Monessa kojussa oli upeita koruja, mutta en niitä kuitenkaan ostanut.
Yhdet korvikset jäi harmittamaan, kun en ostanut...no ehkä seuraavalla kerralla.
Oletko koskaan käynyt keskiaikaisilla markkinoilla?
Lauantaina käytiin enimmäisen kerran uimassa. Tai minä vaan kastauduin, koska
vesi oli vielä niin kylmää. Mies ja juniori ui hetken. Kylmää se oli niidenkin mielestä.😁
Toivottavasti vedet vielä lämpiää, että pääsisi uimaan...
Yöllä on satanut taas vettä. Ja nyt on pilvistä.
Huomenna sitten töihin. Viikon loma meni nopsaa.
Kolme viikkoa töissä. Sitten taas lomaillaan.😁
Mukavaa alkanutta viikkoa!💗



















58 kommenttia:
Onpa kiva tapahtuma ja aimo annos samalla historiaa!
Markkinat on mukava tapahtuma, pari kertaa olemme käyneet.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Kiva kuvakooste markkinoilta! Rakastan historiaa ja markkinat kyllä kiinnostavat, mutta vain kerran olemme käyneet. Aina osuu samalle viikonlopulle jotakin muuta.
Tosiaan, niin on täälläkin eka erä lomasta pidetty ja samoin jatkuu meilläkin loma kolmen viikon kuluttua.
Hyvää loman jälkeistä työviikkoa Sinulle! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com
On kyllä kiva tapahtuma.😊
Markkinoilla on mukava käydä.
Hyvää alkanutta viikkoa!😊
Kiitos Maija!
Mekin kävimme ekan kerran. Kiva tapahtuma oli.
Vanhan ajan jutut on aina kiinnostavia.
Meillä olikin lomat samalla lailla.😀
Hyvää alkanutta viikkoa sinulle myös!💕
Kiva tunnelma tuolla markkinoilla on varmaan ollut.Saanut palata ajassa taaksepäin.
Tuo karuselli lapsille on niin hauska.
Enpä ole tuollaisia kuorrutettuja omppuja ennen missään nähnyt.
Hrrr.. rohkeita uimareita. Minua ei järveen saisi vielä millään.
Ehkä mökillä sitten, jos uskaltautuisin,jos vedet vähän lämpenisivät vielä.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!:)
Asun noin 12 kilsan päässä markkinapaikasta, enkä ole koskaan markkinoilla käynyt. Pitäisiköhän korjata asia ensi vuonna..:)
Joo tuo karuselli oli hauska.
Kuorrutettuja omppuja olisi helppo itsekkin tehdä.
Pitää tosiaan vielä odotella, että vedet lämpiää.
Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!💕
Ei ole meiltäkään sen pidempi matka ja nyt vasta siellä käytiin.😀
Ihan kiva tapahtuma! Ensi vuonna voisi mennä uudestaan.
Tuolla olisi kiva päästä käymään! Olisi niin erilaiset markkinat;)
Aurinkoista viikkoa☉
Ovat kyllä erilaiset ja hienosti järjestetyt markkinat!
Aurinkoista viikkoa sinulle myös!☀️💕
Kivoja tällaiset markkinat. Suklainen omena, nam!
Hauska paistinlasta.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Kesätapahtumissa on kiva kierrellä. Mukavaa viikonalkua!
Kiitos Sirpa!
Mukavaa alkanutta viikkoa!😊
Niin on!
Mukavaa viikonalkua sinulle myös!😊
Ihana fiilis!
Nuo munkkitaikinasta tehdyt pitkät pötköt ovat churroja, espanjalaisten aamupala suklaaseen kastettuna.
Herttaista heinäkuun jatkoa!
Ei vitsi miten ihanan näköiset markkinat <3
Tykkäisin kyllä tuollaisesta tapahtumasta.
Kiitos!
Ihanaa heinäkuun jatkoa sinulle myös!😊
Oli kyllä kivat markkinat!😊
Ai kun kivat markkinat...kaikenlaista nähtävää. Yööök, sahtia...joskus tuli maistettua =).
Ihanat markkinat, kyllä se piristää siellä käydessä!
Ikinä en ole käynyt, mutta vaikuttavat tosi mielenkiintoisilta
Siellä oli paljon nähtävää.
En ole koskaan sahtia maistanut.
Oli kyllä kivat markkinat!
Siellä oli paljon mielenkiintoisia juttuja!
Superhienot markkinat! Tuollaiset keskiaikamarkkinat tuntuvat yleistyneen koko maassa.
Jaksamista työhön! Onneksi osa lomasta on vielä edessäpäin.
Voi että. Olisi ollut niin mielenkiintoista päästä käymään tuolla.
Kuinkahan mones vuosi, kun kuulen niistä ja tajuan olevani kaikki päivät töissä.
Pitäisi ennakoida jo ensi vuotta ja toivoa vapaapäiviä siihen viikonloppuun.
Hienoja kuvia ja tunnelmia.
Kuten siinä lastenlaulussa: voi kumpa oisin saanut olla mukana...
Iloa viikkoon!
Ihania kuvia!mä olin myös markkinoilla..kyllä riitti nähtävää😊muutenkin en ollut Turussa käynyt aikoihin.Piipahdimme myös linnassa.Aurinkoa viikkoosi☀️☀️☀️
Ihana tunnelma välittyi kuvista!Mua kiehtoo keskiaika ja ollaan menossa elokuussa sellaiseen keskiaikaiseen tapahtumaan.Markkinoilla en oo koskaan käynyt.
Oli kyllä kivat markkinat!
Kiitos ja mukavaa illan jatkoa sinulle!💕
Kiitos paljon Vivi!💕
Voi että. Toivottavasti ensi vuonna pääset tuonne markkinoille.
Iloista viikkoa sinulle myös!
Kiva kuulla, että kävit myös markkinoilla.
Me käytiin myös linnassa.
Aurinkoista viikkoa sinulle myös!☀️❤️
Kiitos!
Mukava kuulla, että olette menossa keskiajan tapahtumiin.
Markkinahumua ei voita mikään! En ole noilla markkinoilla käynyt. Meillä on aina joulukuussa täällä Menneen ajan joulumarkkinat. Ne on samaan henkeen rakennetut markkinat.
Työniloa sinulle Sari!
Kiva markkinakooste.
Tuolla olisi kiva käydä joskus. Monta kertaa olen aikonut mutta aina se on jäänyt. Hyvää heinäkuun alkua!
Keskiaikaiset markkinat on kiva tapahtuma :) paljon nähtävää ja koettavaa :) Mukavaa tiistaita :)
kiintoisa tapahtuma!
Kiitos!
Menneen ajan joulumarkkinat kuulostaa kivalta.
Mukavaa tiistaita!
Kannattaa joskus käydä. Näillä markkinoilla oli kiva tunnelma.
Hyvää tiistaita!
Oli kyllä paljon nähtävää. Kivat markkinat!
Mukavaa tiistaita!
😀
Ai että tekisi mieli maistaa karamellisoitua omenaa. Markkinoilla olisi kiva aina ostaa vaikka mitä, mutta kun kaikkea on liikaa muutenkin.
Oi että, tuolla oli varmasti kaikenlaista kivaa nähtävää - ja syötävää! :D
Ihanaa markkinatunnelmaa, herkut nostavat veden kielelle :) Keskiaikaiset markkinat ovat ihan omanlaisensa tapahtuma, tullut muutamana vuotena käytyä. Hauska paistinlasta ja suklaakorkkarit!
Olipas markkinoilla monenlaista ja ihan ok herkkua. Juu toivotaan, että vähän lämpenisi.
Siellä oli paljon kaikkea kivaa myynnissä
Mukavaa keskiviikkoa!
Oli siellä monen moista herkkua tarjolla!
Niissä on oma ihana tunnelma.
Mukava kuulla, että olet käynyt.
Olispa joskus aivan ihana käydä tuollaisilla markkinoilla.
Olen aina miettinyt, miltä kuorrutettu omena maistuu. Onko jotenkin kypsytetty ja pehmeä sisältä?
Toivotaan, että lämpöisiä päiviä vielä tulee.
Mukavaa keskiviikkoa!
Kannattaa joskus käydä!
Ei ollut kypsytetty. Omena oli ihanan mehukas ja rapsakka. Päällä tumma suklaa kuorrutus!
Eli helppo kotonakin valmistaa.
Heips! Tulin vastavierailulle! Olipas hienoja markkinakuvia!
Suorastaan herkullisia sellaisia. =)
Omenat ovat kuin Lumikin sadusta ja varmaan koko markkinapäivä oli
kuin olisi yhtäkkiä joutunut ajassa taaksepäin...? =)
Meidän koko perhe on tykännyt hurjasti Turun keskiaikaisista markkinoista. Harmi,että tänä kesänä ne jäivät väliin.
Oli ne kyllä hienot markkinat. Paljon nähtävää.
Hyvää illan jatkoa!
Hieno tapahtuma, Hämeenlinnassakin on nämä joka vuosi :)
Mainio paistinlasta!
Kiitos! Oli minustakin kiva paistinlasta!
Lähetä kommentti