maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kotimme valaistus


Hei!

Kodin valaistuksesta tulee harvoin otettua kuvia. Mutta nyt siihen on syytäkin,
kun sain ilokseni tehdä yhteistyötä kivan valaisin kaupan kanssa.

Valaistuksen merkitys on tärkeä. Se vaikuttaa eri tiloihin eri tavalla.
Valaistuksella voidaan tuoda kotiin tunnelmaa, eri tyylejä ja toimivuus on tietysti
myös tärkeää.

Hyvä valaistus tuo kauniin tunnelman kotiin.


Kesällä luonnonvalo tulvii ikkunoista sisään, mutta iltaisin on mukava sytyttää tunnelmavalo
ja poltella myös kynttilöitä. 

Kodissamme on käytetty paljon upotettuja halogeeneja.
Olohuoneessa on myös mahdollisuus laittaa kattovalaisin, mutta 
olemme olleet tyytyväisiä pelkkiin halogeeneihin.

Ruokapöydän yllä roikkuu kristallikruunu.
Onhan tuo jo kymmenen vuotta vanha, mutta tykkään siitä kovasti vieläkin.


Nyt kerron teille tästä kivasta valaisin kaupasta.
Siellä myydään laaja valikoima erilaisia valaisimia.




Siellä on laaja valikoima tunnettuja brändejä, kuten Philips, 
Osram, GE ja Sylvania.


Myös vihreät arvot ovat heille tärkeitä!

-Emme lähetä enää paperilaskuja. Kaikki laskut toimii sähköisesti.
-Toimistossa käytämme ainoastaan kierrätettyä paperia
-Pyrimme suosittelemaan asiakkaille sähköä säästäviä ratkaisuja aina, kun se
on mahdollista.

Yksinkertaisilla muutoksilla saa aikaan mahtavia tuloksia!

Tiesitkö, että Led-lamput säästävät sähköä n. 80% ?


Lamppuexpress on verkkokauppa.
Miksi sieltä kannattaa tilata lamppuja?

-Alhaiset hinnat! 
-Lähetys 24 h kuluessa
-5 vuoden takuu
-Paras palvelu


Verkkokaupassa on yli 5500 tuotteen valikoima.
Ja kaikkiin yli 100e tilauksiin tulee ilmaiset postimaksut.

Valikoimasta löytyy myös kivoja puutarhavalaisimia.


Tämä kristalliplafondi on alakerran tv-huoneessa. Se on muistaakseni 
joskus ostettu kodin ykkösestä.
Ja Ikeasta ostettu kaupunkivalo toimii tunnelmavalona.


Onko sinulle tärkeää millainen valaistus kotona on?
Pidätkö tunnelmavaloista?

Tämmöinen valaisin postaus tällä kertaa.

Blogissani on arvonta meneillään. Jos et ole vielä osallistunut,
niin täältä pääset sinne arvontaan!

* Yhteistyössä Lamppuexpressin kanssa!
Kiitos!

Ihanaa alkanutta viikkoa!💚

12 kommenttia:

  1. Itse haaveilen eteiseen uusia lamppuja, vanhat plafondit alkaa olemaan niin nähty, että mielelläni pääsisin niistä eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa meidänkin täytyy uusia lamppuja.
      Ainakin vessaan ja kodinhoito huoneeseen.

      Poista
  2. Tunnelmoin vähän liikaakin, ainakin miesväen mielestä! En oikeastaan koskaan pidä olohuoneen kattolampussa valoja. Pidän pienistä valonlähteistä ja meillä onkin pöytävalaisimia paljon.
    Kynttilöitä poltellaan tietysti ympäri vuoden.
    Ihanaa juhannusviikkoa Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet ei aina ymmärrä tunnelmointia!😂
      Minäkin pidän pienistä valonlähteistä. Ja kynttilät on aina ihania.
      Ihanaa juhannusviikkoa sinulle myös!❤️

      Poista
  3. Näin kesällä ei tule mietittyä valaisinasioita, mutta heti kun alkaa pimenemään, niin silloin erilaiset valaisimet ja lamput on tarpeen.
    Kivaa juhannusviikkoa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, kun nyt on muutenkin niin valoisaa.
      Kivaa juhannusviikkoa!❤️

      Poista
  4. Tykkään tunnelmallisesta valaistuksesta. Tietenkin,kun kunnon valaistusta tarvitaan niin silloin syttyy kattovalot. Kynttilät ja muut kodin pienet valonlähteet on lemppareita. Kesällä auringonvalo on ihana!
    Mukavaa maanantaita!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan tunnelmalliset valot on ihania!
      Mukavaa illan jatkoa sinulle!💕

      Poista
  5. Valaistus on niin tärkeä osa kotejamme. Ja, onhan meillä pitkä pimeä aika, jolloin sitä valoa todellakin tarvitaan. Itsa koen vain valaisimien hankkimisen kovin vaikeaksi ja tästä johtuen meiltä puuttuukin muutama valaisin. Hyvä yleosvalo ja sitten muita valaisimia tuomaan tunnelmaa.
    Kivaan yhteistyöhön olet päässyt mukaan, kaunis valaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä valaisimien osto on vaikeaa. Ainakin, kun tykkään niin
      monenlaisesta niin on vaikea valita.😀
      Kiitos Kaisa!❤️

      Poista
  6. Mä viihdyn hämyisessä tunnelmavalossa, kynttilänvalo on paras valo! Mutta kyllä multa silti noita sähkövalojakin löytyy :D Itse asiassa tällä hetkellä olisikin hakusessa olohuoneeseen uusi kattovalaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ihanaa aikaa, kun on kynttilät ja tunnelmavalot.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤