lauantai 11. helmikuuta 2017

Lauantai kuulumisia



Hei!

Eilen oli mukava aloittaa viikonlopun vietto pikku herkuilla ja katsomalla
Voice of Finlandia perheen kanssa. Miehen kanssa lasilliset valkkaria ja illemmalla
katsottin vielä elokuvaa. Niin ihana vaan kotoilla!💗


Kaupasta löytyi isoja muhkeita mansikoita. Ne olikin ihan hyviä!


Ihania nämä viikonloppu vapaat. 
Saa nukkua pitkään. Kiva, kun ei ollut herätyskello soittamassa.
Viikonlopuissa on myös ihanaa, kun saa perheelle laittaa vähän "parempaa" aamiaista.


Eilen kaupasta mukaan tarttui Esikoita. Siellä oli kaikenvärisiä.
Oli vaikea valita minkä väriset ostan.
Valitsin nyt liilat ja laitoin ne eteiseen vanhaan koriin.


Nyt on ihana väripilkku eteisessä.💜


Kunpa olisi jo kevät!


Viikonlopuksi piti vielä ostaa kolme kimppua tulppaaneja! 
Valkoisia ja vaaleanpunaisia.



Nyt menen tekemään leipätaikinan ja ohjetta laitan tänne sitten joku päivä.
On niin hyvää leipää, että toisen kerran jo tällä viikolla teen sitä.😀

Mies ja poika lähtevät kohta jalkapallo peliin.

Illalla sitten saunotaan ja katsotaan ainakin Putous.
Mitä sinun lauantai päivään kuuluu?

Rauhallista lauantai päivää teille!💚

49 kommenttia:

  1. Meillä lauantaita vietetty leppoisissa tunnelmissa. Aamulenkin jälkeen saunottiin ja sitten käytiin syömässä lounasta ravintolassa. Nyt loppupäivä kotoillaan ja ladataan akkuja tulevaan työviikkoon. Mukavaa viikonloppu sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä on ollut ihana päivä!
      Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!😊

      Poista
  2. Minäkin ostin kaupasta noita muhkeita Espanjan mansikoita. Olivat yllättävän makeita. Yleensä en tuontimansikoita osta, koska minusta ne maistuvat puulta. Nyt kauppias oli laittanut mansikoista maistiaiset, joten makeiksi todettuani ostin kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanjalaiset mansikat on yleensä hyviä.
      Kivaa illan jatkoa!😊

      Poista
  3. Ihanat herkut teillä. Onnellista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Näyttää nin leppoisalta vapaaillalta. Viikonloppuna on kyllä mukava aina laittaa hiukan herkkuja koko perheelle. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On se mukava herkutella viikonloppuna.
      Hyvää viikonloppua sinulle!😊

      Poista
  5. Viikonloppua on kiva viettää leppoisasti, ilman aikatauja.
    Ihanaa viikonloppua♡

    VastaaPoista
  6. Minäkin ostin vaaleanpunaisen esikon, mutta näyttää jo hieman kituliaalta.
    Flunssan kourissa villssukat jalassa täällä kotoillaan!
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Saapi katsoa kuinka kauan saan tuo esikon pidettyä hengissä.
      Pikaista paranemista sinulle!❤ Ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  7. Oi oi mitä herkkuja teillä on ollut, täällä nälkäinen katselee 😀 Ja kauniit esikot! Katseltiin myös Voice of Finland, ja tänään mennään elokuviin pitkästä aikaa.
    Ihanaa lauantaita! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Teillä onkin kiva ilta tiedossa!
      Me mennään huomenna elokuviin.
      Ihanaa lauantaita sinne!😊💕

      Poista
  8. Onpa herkkuja kauniita esikoita ja tulppaaneja. Mukava lauantai iltaa:)

    VastaaPoista
  9. Kaunis on esikko ja on se mukavaa herkutella ja katsoa samalla televisiota. Mukavaa olla vain kotona ja aion katsoa myös putouksen tänä iltana.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää ja kuulostaa teidän lauantai 😊

    VastaaPoista
  11. Ihania herkkuja siellä. Tänään näin kaupassa hauskanlaisen uuden esikon. Kukat oli hauskan röpelöreunaiset. Olisin kotiuttanut, mutta näyttivät jotenkin kärsineiltä.Jospa tulisi uudestaan vastaan vähän tuoreampia versioita niin sitten voisin meillekkin ostaa. Minä en vaan jotenkin osaa hoitaa noita esikkoja, kun usein kuihtuvat. :(
    Nyt täällä sohvalla istuskelen päivän shoppailukierroksesta huilaillen ja rentoutuen illan ohjelmia odotellen.
    Mukavaa illanjatkoa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minullakin käy usein, niin että kukat kuihtuvat. Unohdan vaan kastella.
      Kivalta kuulostaa sinunkin ilta!
      Mukavaa illan jatkoa!😊

      Poista
  12. Voi että miten ihania nuo tulppaanit ovat. Meillä on aina jotain kukkia maljakossa tai ruukussa. Blogissani on arvonta tänään alkanut, Marimekosta jos tykkäät niin palkintona sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit on kyllä niin ihania!
      Kiitos, kun kerroit arvonnasta. Täytyy tietenkin tulla osallistumaan.

      Poista
  13. Kauniit tulppaanit ja esikko! Ihanilta kuulostavat viikonloppupuuhasi. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Leppoisaa viikonlopun jatkoa sinne! :)

    VastaaPoista
  15. Putousta on katsottu täälläkin. Leipätaikinan ohjetta odotellessa mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  16. Mukava ilta teillä. Ja, kotoilu on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kotoilu on parasta!
      Mukavaa sunnuntai päivää!

      Poista
  17. Hmmm... mansikat jätin vielä kauppaan...no täytyy kokeilla jos ovatkin hyviä...yleensä tähän aikaan aika mauttomia :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan hyviä mansikoita. Tosin eivät voita kotimaisen mansikan makua!
      Mukavaa sunnuntaita!😊

      Poista
  18. Lauantai on yleensä meillä hyvin kiireetön kotipäivä. Viikkosiivoukset teen perjantaisin, lauantaina usein leivon, kun koen sen niin rentouttavaksi. Eilen olimme luonnon helmassa mahtavia jääpaasia ihastelemassa ja tietenkin lauantai-iltaamme kuuluu saunominen!

    Teidän lauantainne näytti herkulliselta, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiireettömät kotipäivät on niin kivoja.
      Mukavaa sunnuntai päivää!😊

      Poista
  19. Viikonloput on ihan parhaita hetkiä. Ihania herkkuja.
    Kauniita kukkia piristämässä kotia.

    VastaaPoista
  20. Ihania kotoilukuvia! Viikonloput ovat kyllä ihan parasta! Minä olin pojan luona käymässä, kun hänellä oli flunssa iskemässä eikä jaksanut lähteä tänne ajamaan. Mentiin sitten velipojan ja koiran kanssa hänen luokseen. Äiti teki hyrränä pikasiivouksen, kävi kaupassa, laittoi ruokaa ja seurusteli lapsen kanssa. Voiko muuta vaatia? Tänään sitten lenkeilyä koiran kanssa, pyykin pesua, blogeja, tallenteita ja muutenkin vain lepäilyä. Mieheltä pyysin hirvikäristystä ruoaksi.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuullosti sinun viikonloppu.
      Mukavaa, kun menit poikaa auttamaan. Varmasti oli mielissään.
      Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  21. No, tämä viikonloppu on työvkl. Esikot ovat myös kauniita kevätkukkia.

    VastaaPoista
  22. kutsuvalta ja kauniilta näyttää!

    VastaaPoista
  23. Nuo jättimansikat ovat yllättävän hyviä. Me saimme lauauntai-iltana ystäviä kylään ja päivä meni illallista valmistaessa.
    Hyvää sunnuntai-iltaa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä olikin kiva lauantai-ilta, kun oli ystäviä kylässsä.
      Mukavaa maanantai päivää sinulle!

      Poista
  24. Ihania kukkia :) Meidän viikonloppu monstereiden kanssa sujui ihan vaan kotona lojuen, pari pientä tuunaustakin tuli tehtyä. Mutta tosiaan parasta oli se, kun sai nukkua pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Se nukkuminen pitkään viikonloppuna on parasta.
      Kivaa maanantaita!

      Poista
  25. Viikonloput on ihan parasta, kun voi herkutella ja nukkua pidempään. Liisa

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤