Moi!
Yhtenä päivänä leivoin aivan taivaallista suklaapiirakkaa. Namskis!
Niin hyvää, että laitan ohjeen tänne blogiin.
Ohjeen otin täältä. Tein pieniä muutoksia.
Joskus olin tätä ohjetta kuolannut ja nyt sitten yhtenä päivänä oli ihan
pakko kokeilla.
Tässä ohje!
Vadelma-suklaaleivokset:
Pohja:
100 g Taloussuklaata
200 g Voita
4 Kananmunaa
2 dl Sokeria
1 dl Kaakaojauhetta
2 dl Vehnäjauhoja
2 tl Vaniljasokeria
2 tl Leivinj.
Ripaus suolaa
Kostutus n. puoli desiä maitoa
Täyte:
150 g Voita
5 dl Tomusokeria
2 tl Vaniljasokeria
5 rkl Vadelmasosetta
Kuorrute:
100 g Voita
100 g Taloussuklaata
100 g Maitosuklaata
Koristeeksi nonparelleja
Keitä ensin pakaste vadelmat. Anna jäähyä!
Ostin pienen pussin pakaste vadelmia. (Lopuista keitetyistä vadelmista tein kiisselin
mansikoiden kanssa.) Tähän ohjeeseen tarvitsee vain 5 rkl tuota vadelmaa keitettynä.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja anna jäähtyä. Paloittele suklaa rouheeksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vuorotellen kuivia aineita ja voisula munavaahtoon.
Lisää lopuksi suklaarouhe. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Kypsennä uunisssa 200 c n. 15 min.
Anna pohjan jäähtyä ja kostuta maidolla.
Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri ja vadelmasose.
Vatkaa tasaiseksi. Levitä tämä jäähtyneen pohjan päälle ja laita jääkaappiin kovettumaan.
(Minä vein parvekkeelle.)
Sulata mikrossa voi ja lisää paloitellut suklaat pienissä erissä voin sekaan.
Sekoita, kunnes suklaat on kokonaan sekoittunut voin kanssa.
Anna hetki jäähtyä ja levitä suklaakuorrute täytteen päälle.
Tasoita ja ripottele nonparellit päälle. Laita taas kylmään tekeytymään.
Leikkaa sopivia leivoksia ja nauti kahvin kera!
Tätä pitää tehdä toistekkin oli niin herkullista.
Mukavaa sunnuntai päivää sinulle!
50 kommenttia:
On kyllä herkullisen näköiset suklaaleivokset!
Onpa herkullisen näköisiä!
Ai kun ihania herkkuja. Kiitos kun olet ohjeenkin laittanut.
Kiitos ja sinulle myös mukavaa sunnuntaita!
Voi että, mitä herkkua! Näyttää ihanalta.
Mukavaa sunnuntaita!
Kiitos!
Herkkua tämä olikin!
Olen myös ollut karkittomalla. Välillä on tullut leivottua.
Mukavaa sunnuntaita sinulle!
Kiitos!
Kiitos paljon!
Mukavaa sunnuntai päivää sinulle!
Kiitos paljon!
Mukavaa sunnuntaita!
Voi eiiiii!!! Olen sokerilakossa jo yhden viikon ja nyt tällainen,herkullinen makuyhdistelmä...
Jaksaa, jaksaa.... :)
Voi taivas miten herkullisen näköisiä.
Silmät syö täällä kovaa vauhtia.
Pitää laittaa muistiin, josko joskus tekisi itsekkin.
Kiitos ohjeesta. <3
Päivänjatkoja sinne!
Näyttää ja kuulostaa tosi hyviltä! Ovat varmasti kahvin kanssa ihania. :)
Mukavaa sunnuntaita! <3
Ihanan näköisiä leivoksia <3
RONJA
Kiitos!
Hienoa ja tsemppiä sinulle sokerilakkoon!❤
Kiitos Sari!
Ole hyvä vaan!
Mukavaa päivän jatkoa sinulle myös!
Kiitos Johanna!
Mukavaa sunnuntai päivää sinne!
Kiitos Ronja!
Oijoi, ihan liian herkullisen näköisiä! Ja taatusti maistuivat hyviltä! :)
Kiitos!
Hyviä olivat!
Vievät varmasti kielen mennessään, upean näköisiä :)
Oi kun näyttää herkulta... harmi kun ei tullut kutsua kahville 😉 Taidanpa kokeilla jokupäivä.
Tämähän on kuin Kinder-piirakka vadelmaisena versiona. Näyttää ja kuulostaa todella hyvältä :D
Varmasti hyvää myös mintun makuisena.
Kiitos!
Kannattaa kokeilla! Oli niin HYVÄÄ!😀
Kiitos!
Kinder piirakkaa en ole koskaan tehnyt, mutta taitaa tosiaan olla sama, mutta tässä vaan makuna vadelma.
Näyttää herkulliselta, mullekin tuli mieleen kinderpiirakka. Vadelmatäyte olisikin kivaa vaihtelua, nam!
Kiitos!
Vadelma ja suklaa sopivat hyvin yhteen!
Oli ihanan makuista!
Näyttää todella herkulliselta!
En taida uskaltaa kokeilla, kun aineksisssa on niin paljon voita ja suklaata ja nappi kiristää monissa vaatteissa jo valmiiksi ;) Helppo uskoa, että on todella hyvää.
Uuu mitä herkkua, tahtoo tuota <3
Ensin mieleen tulee perinteiset "mokkapalat", mutta tämä on hienompi versio ja varmasti hyvää.
Kiitos!
😀Kiitos Nanni!
Tämä on melkein kuin Mokkapalat, mutta parempaa!😊
Voi mitä herkkua 😛
Kiitos Maija!😊
Ovatpa kauniita! Kutsuvat maistamaan 💕
Vadelma on ihana maku.
Kiitos Rita!
Todella herkullisen näköiset leivokset, alkoi tehdä mieli. ;)
Kiitos!😊
Ei jessus miten herkullisen näköisiä! Näitä on pakko testata :)
Kiitos Jenni!😊
Kannattaa joskus kokeilla.
Onpa kertakaikkisen herkullisen näköistä. Ohjeesta päätellen maistuu varmasti taivaalliselta. Otanpa ohjeen talteen.
Kiitos Kati!
Hyvää oli!😊
Nämäpä olisivatkin sopivia ystispäiväleivonnaisia - nättejä ja herkullisia :)
Mulla pälkähti tänään päähän, kun ajelin töistä kotiin, että taidanpa tehdä tästä leivontavideon juurikin ystävänpäiväteema mielessä :)
Voi onpa ihanan näköisiä! Sulla on tuo kreemi voimakkaamman väristä! Niin kaunista! Täytyy kokeilla kanssa vadelmasta. Nää on kyllä niin ihania.... ;D
Kiitos Taru! Ja kiitos ihanasta ohjeesta.
Tykättiin kovin. Tätä pitää tehdä toistekkin.
Kiitos Väkertäjä!
Nämä sopii hyvin ystävänpäivä leivoksiksi.
Hyvä idea Kati!👍❤
Siis apua mikä herkkupiirakka, tätä on ehdottomasti tehtävä
Kiitos Kaisa!
Tää oli tosi herkullista!
Lähetä kommentti