keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Uusi tähtikori



Löytyi eilen kauppareisssulla. Menin cittariin etsimään itselleni meikkivoidetta, joka oli harmikseni sielläkin loppu. No tyhjin käsin ei tarvinnut kaupasta lähteä kotiin.

Siellä kierrellessä pikaisesti näin nämä uudet tähtikorit. Niitä oli erikokoisia.
Pakko oli tämmöinen kori ostaa. 😀 Ajattelin siihen laittaa huonekuusen.
Kotiin tullessani jännäsin mahtuuko huonekuusi koriin ja kyllä se oli juuri sopiva siihen.

Olipas kiva löytö! Heräteostokset on niin mukavia!




Indiskasta löysin pienet lasiset tuikut. Tuikut laitoin tähän kirpparilta ostettuun harmaaseen häkkiin.
(Häkki on itse tuunattu harmaaksi.)
Tuikut sopivatkin aika kivasti siihen.





Keittiön pöydälle vaihdoin pitsiset alustat. Ovat mielestäni enemmän keväiset.
Pöydällä on lankaköynnös ja valkoisen ruukun ostin Plantagenista.

Minullahan näitä ruukkuja taitaa olla jo aika lailla, mutta tuntuu ettei niitä kivoja
ruukkuja löydä kaapista silloin, kun niitä tarvitsee. Eikä ainakaan sopivaa.



Tänään minulla on vapaapäivä. Flunssa on iskenyt minuun. Maanantai
illalla tämä flunssa alkoi. Kuumetta minulle ei tule koskaan. En muista
milloin viimeksi olisin kuumesssa ollut. 
Olen tässä juonut lämmintä teetä villasukat jalassa.

Silti olen aamusta jaksanut siivoilla kotona ja pessyt pyykkiä.
Nyt täytyy mennä laskostamaan pyykit ja laittamaan toiset pyykit kuivumaan.

Kaksi päivää vielä töitä. Sitten on onneksi viikonloppu vapaata.

Hyvää keskiviikkoa sinulle!💓

41 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä.
    Itse katselin viikko sitten kaappeihini ja totesin että miten nuita maljakoita onkin kertynyt noin paljon. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kori sopii huonekuuselle täydellisesti.

    VastaaPoista
  3. Kiva kori! Täytyypä käydä cittarissa.
    Olet taas ottanut niin kauniita kuvia kodistanne. Ja tuo häkki on kyllä ihan mielettömän kaunis!
    Mukavaa vapaata ja koitahan toipua!

    VastaaPoista
  4. Kyllä teillä on niin kaunista, ja uusi kori on hieno!
    Voi harmi, että se flunssa tuli nyt sinuun. Toivottavasti paranet pian! Minullekaan ei juuri koskaan nouse kuumetta.
    Mukavaa vapaapäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!
      Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kipeänä ollut.
      Toivottavasti menee pian ohi!😊
      Ihanaa keskiviikoa sinulle!

      Poista
  5. Huonekuusi sopii mainiosti tuohon uuteen koriin!
    Saisi jo loppua tämä flunssakierre.Paranemisia!
    Hyvää keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Nyt on tosi paljon flunssaa ja muuta liikkeellä.
      Hyvää keskiviikkoa!

      Poista
  6. Onpa tosi ihanat tuikkulyhdyt! Pitääkin googlailla lähin Indiska! :) Pikaista paranemista sinulle! (meillä jyllää ripulitauti, voih!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!
      Voi ei! Pikaista paranemista sinne myös!

      Poista
  7. Ihana tuo harmaa tuunattu häkki, ja valkoinen lipasto on kerrassaan upea.
    Kaunista kaikki muukin :) Pikaista paranemista flunssasta 💕 🌺

    VastaaPoista
  8. Kiva kori 😊 Pikaista paranemista! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Tosi hieno kori Pikaist paranemista :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä on kaunista ja kodikasta! Katselin myös noita koreja, kun cittarissa kävin, mutta
    en vielä ainakaan kotiuttanut, ehkä menis kesällä meille terassille!
    Koitahan saada se flunssa taltutettua! Ihana tuo häkki ja tuikut sopii siihen täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maija!❤
      Kori sopiskin terassille myös hyvin!
      Toivottavasti tämä flunssa menee pian ohi!😊

      Poista
  11. Tuohon harmaaseen häkkiin nuo lasiset tuikkuastiat sopivatkin kauniisti.
    Lämmintä tunnelmaa.

    VastaaPoista
  12. Hyvä löytö. Tuo valkoinen ruukku on myös ihana. Paranemisia ja työn iloa!

    VastaaPoista
  13. Juuri sopiva kori huonekuuselle!
    Minullakin on noita kukkaruukkuja kaapit täynnä, mutta silti ei ole ikinä sopivaa;) Mies jo kielsi ostamasta uusia ruukkuja lisää, kun kuulemma varasto pursuaa niitä...
    Pikaista paranemista♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meilläkin mies kieltäisi, jos tietäisi kuinka paljon ruukkuja jo on!😂
      Kivaa iltaa sinulle!

      Poista
  14. Tulipa kaunis tuosta korista. Muutenkin teillä on niin viihtyisän näköistä. Toivottavasti flunssa menee ohi nopeasti.

    VastaaPoista
  15. Teillä on kaunista ja viihtyisää. Hieno kori ja tuikut lyhdyssä on kauniita. Toivottavasti flunssa paranee pian.

    VastaaPoista
  16. Kivan korin löysit. Sama vika vähän täälläkin, että kukkaruukkuja on, mutta kun ostaa jonkin uuden kukan niin juuri sen kukan ruukkuun ei meinaa sitä sopivaa suojaruukkua olla.
    Paranemisia! Toivottavasti pian helpottaa sinun flunssa.

    VastaaPoista
  17. Kaunis kori ja huonekuusikin voi sulla hyvin, itselläni ei näytä ihan noin hyvältä. :) Muutenkin kivasti olet taas kotianne laittanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Vielä tuo huonekuusi ainakin hyvänä on.
      Toivottavasti saan pidettyäkkin sen elossa.😀

      Poista
  18. Kauniilta näyttää ja kivan löytö! :)

    VastaaPoista
  19. Millä maalilla harmaa häkki on tuunattu ? Kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Muistaakseni akryylimaalia. Spraypullo ja mattaharmaa!

      Poista
  20. kaunista!

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  21. Häkki on kiva koriste. Keksit siihen varmaan monia asetelmia. Tsemppiä flunssan kanssa ❤

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤