sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Kurpitsapai

 





Tänään tein elämäni ensimmäisen kerran kurpitsapiirakkaa. Kurpitsapiirakka on Amerikkalaisten syksyinen herkku, jota tarjotaan yleensä kiitospäivänä. Piirakka sopii jälkiruoaksi tai kahvipöytään. Täyte oli kuin piparitaikinaa. Ihanan makuista. Ja piirakan kanssa pitää tietysti tarjota kermavaahtoa. Nam! Ohjeen löysin Valion sivuilta.

Kurpitsapai:

1 Kurpitsa (käytin myskikurpitsaa)

Pohja:

125g Voita

1 dl Sokeria

1 Kananmuna

4 dl Vehnäjauhoja

1 1/2 tl Leivinjauhetta

Täyte:

n. 5 dl Kurpitsasosetta

2 1/2 dl Sokeria

1 tl Kanelia, 1 tl neilikkaa, 1 tl inkivääriä, 1 tl pomeranssinkuorta tai 1 rkl piparkakkumaustetta

2 dl Kermaa

Ripaus suolaa

4 Kananmunaa


Kuori ja paloittele kurpitsa. Poista siemenet. Keitä palat kypsiksi ja soseuta. Kurpitsan voi kypsentää myös uunissa. Leikkaa leivinpaperista pohjan kokoinen pala irtopohjavuokaan. Tee seuraavaksi pohja.

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita hetkeksi jääkaappiin odottamaan. Tee seuraavaksi täyte.

Sekoita kattilassa kurpitsasose, sokeri ja mausteet. Lisää kerma. Keitä hiljalleen n. 10 minuuttia, jotta seos sakenee. Lisää jäähtyneeseen seokseen kananmunat yksitellen vatkaten. Kaada täyte vuokaan.

Paista 175 asteessa n.60 min. Peitä leivinpaperilla kypsennyksen puolivälissä, jos piirakka tummuu liikaa.

Irrota kakku vuoasta vasta jäähtyneenä. Tarjoa lisänä kermavaahtoa. Nauti!


Ihanaa sunnuntai-iltaa!💚

16 kommenttia:

  1. Näyttää niin ihanalta, pakko joskus kokeilla! :) <3

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi herkulliselta!
    Hyvää sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  3. Näyttää herkulta, enpä ole koskaan maistanuy.
    Ihanaa iltaa ja reipasta uutta viikkoa ♥

    VastaaPoista
  4. Minun kurpitsasatoni jäi olemattomaksi. Yleensä kasvaa hillittömiä kurpitsoita. Yleensä hoidankin niitä edes vähän. Tämä kesä oli toisenlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi juttu jos sinun kurpitsasato on jäänyt pieneksi.

      Poista
  5. Näyttää herkulliselta.
    Kiitos reseptistä.
    On mukava saada uusia käyttötapoja syksyn kurpitsasadolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Tämä oli tosi herkullista kurpitsapiirakkaa.

      Poista
  6. Näyttääpä hyvältä! En ole koskaan maistanut kurpitsapiirakkaa...
    Leppoisaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Herkulliselta näyttää!
    En ole koskaan syönyt kurpitsapiirakkaa:)
    Oikein Kaunista ja HYvää alkanutta syksyä! 🍂🍁🧡🤎

    VastaaPoista
  8. Nam kyllä näyttää hyvältä :P En ole myöskään koskaan maistanut/tehnyt kurpitsapiirakkaa,kiitos herkullisesta ohjeesta <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤