maanantai 16. joulukuuta 2019

Jouluinen Frankfurt


Moikka!
Kävimme edellisviikonloppuna Frankfurtissa katsomassa joulua.
Enkä pettynyt tälläkään kertaan Saksan jouluun.
Lento lähti Helsingistä ja lento kesti n. 2,5 tuntia.
Olimme reissussa kolmestaan. Tytöt eivät lähtenyt matkalle mukaan.
Reissussa olimme kaksi päivää ja paljon ehdimme näkemään siinä ajassa.
Kun saavuimme perille otettiin juna, sillä oli edullista ja helppoa mennä keskustaan.
Hotellimme oli ihan keskustassa, lähellä kauppoja ja joulutoreja.

Juna-asemalla käytiin aamupalalla.
Söin siellä ehkä elämäni parhaimman sämpylän.😋
Tomaatti-mozzarella täytteellä.


My Zeil oli iso ostoskeskus. Paljon ihania vaatekauppoja ym.
Käytiin suositussa Primarkissa ja tyttäret halusivat tuomisia Sephorasta.
Illalla jouluvalot loisti upeasti eripuolella kaupunkia.
Käytiin myös toisessa isossa ostoskeskuksessa Skyline Plaza.
Se ei ollut niin kiva ostospaikka kuin My Zeil.


Frankfurtissa on viidet joulumarkkinat.
Me taisimme käydä kahdessa tai kolmessa.
Hienoimmat joulumarkkinat olivat Römerbergin aukiolla.
Harmiksemme perjantai-illalla satoi kovin vettä, niin se vähän latisti sitä tunnelmaa.
Terästetyt glögitkin jouduimme juomaan taivasalla, kun sateen suojaa ei ollut riittävästi jokaiselle.
Sateesta huolimatta ihmisiä siellä oli vaikka kuinka paljon.


Ensi kertaa elämässäni maistoin carrywurstia.
Se oli tosi hyvää.


Suklaapäällysteiset hedelmät olivat suosittuja. Monessa kojussa niitä myytiin.
Maistettiin ananasta joka oli päällystetty suklaalla.
Se oli tosi hyvää. Niitä olisi helppo tehdä kotonakin.
Kuvassa myös suklaalla päällystetty chili. Sitä ei maistettu.


Kaikki ihanat joulukojut oli koristeltu upeilla yksityiskohdilla.
Ja se tuoksu noilla joulumarkkinoilla on niin ihana.
Se houkuttaa ostamaan pikkunaposteltavia. 
Paljon ihania juttuja olisi tehnyt mieli maistaa,
mutta ei vaan jaksa niin paljoa syödä.





Ihana pinkki joulukuusi!💗


Frankfurtissa on myös muutama pilvenpiirtäjä.
Kävimme MainTowerissa, joka on 200 metriä korkea.
Se oli suosittu nähtävyys. Jonot meinaan oli aikamoiset.
Siellä oli myös turvatarkastus.
Ylhäällä oli upeat näkymät ja kova tuuli.



Eurotower on Frankfurtin tunnetuimpia pilvenpiirtäjiä,
joka on osa Euroopan keskuspankkia.
Rakennuksen edessä on euron symboli.
Monet turistit käyvät ottamassa sen edessä poseerauskuvan.



Frankfurtissa oli ihana sisustuskauppa, Depot.
Sieltä ostin nämä kuusi ihanaa joululautasta.


Nämä ihanat joulumukit löytyi toisesta sisustuskaupasta ja sen nimeä enää muista.


Frankfurt oli ihana joulukaupunki. Voin suositella, jos joksus matkaat jouluna sinne.
Ja olen tämän ennenkin sanonut, 
mutta Saksassa on minun mielestä parhaimmat hotellin aamupalat.
En pettynyt tälläkään kertaan.

Ihanaa alkanutta uutta viikkoa!💚

20 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja voi miten kiva matka teillä on ollut! Paljon upeaa nähtävää! Ihanaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
  2. Itku miten ihanat mukit ja lautaset. Jouluinen Saksa tai Wien, on unelma ja kivaa joulu ostettavaa riittää.

    Kivaa uutta viikkoa Sari. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!💕
      Wieniin olisi joskus kiva päästä joulun aikaan.
      Kivaa viikon jatkoa!💕

      Poista
  3. Oi että, olisipa kiva käydä tuolla joulun aikaan. Mukavia löytöjä ja nähtävyyksiä.

    VastaaPoista
  4. Onpa teillä ollut kiva reissu. :) Saksalaiset joulumarkkinat ovat kyllä niin tunnelmallisia. Ja itsekin pidän kojuen koristeellisuudesta ja siitä yleisestä fiiliksestä. Minä pidän currywurstista :D tiedän monia jotka eivät koske siihen pitkällä tikullakaan, mutta itse pidän ja markkinoilla ja tapahtumissa tulee sillä herkuteltua. Depot on todella kiva sisustusliike. :) Vain viikko jouluaattoon! 🎅🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!💕
      Saksa on ihana maa ja varsinkin jouluna.😍
      Joulukojuja voisi ihastella vaikka kuinka kauan. On ne niin hienoja.
      Viisi päivää vielä aattoon!😍

      Poista
  5. Ihanat kuvat! Kiitos kivasta postauksesta ja matkavinkistä. Hyvää joulun odotusta! :)

    VastaaPoista
  6. Teillä on ollut mahtava reissu.
    Koskaan en ole Saksassa joulun alla, joten näiden ihanien kuvien myötä minulle avautui uusi maailma.
    Mukavia joulukuisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti!💕
      Toivottavasti pääset joskus joulun aikaan Saksaan. Siellä on niin ihanaa!
      Mukavaa joulun odotusta!🎄

      Poista
  7. Olipa teillä kiva matka. Saitte ammennettua runsaasti joulutunnelmaa markkinoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!💕
      Kyllä saatiin nauttia ihanasta joulutunnelmasta.

      Poista
  8. Oi, teillä on ollut mukava reissu!

    VastaaPoista
  9. Kylläpä nosti mukavasti matkakuumetta tämä postaus ❤️ Joskus vielä menen Saksan joulutorille, Tallinnaan asti olen toistaiseksi vasta ehtinyt. Kiitos näistä tunnelmista ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Rita!💕
      Minä en ole koskaan ollut Tallinnassa jouluna. Sielläkin varmasti kaunista jouluna.

      Poista
  10. Vissisti hieno reissu! Frankfurtkin on mukava "kylä" :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤