tiistai 18. huhtikuuta 2017

Uudet keittiönverhot







Eilen lähdettiin miehen kanssa kauppaan ostamaan maalia.
Menimme K-rautaan. Ja siellä on aivan ihana se sisustus puoli.
Sanoinkin miehelle, että mene sinä etsimään sitä maalia minä jään katselemaan näitä 
muita juttuja. Heh!

Ihan muuten vaan katselin Vallilan verhoja ja silmiini osui tuo harmaa kuvioinen kappa.
Kankaan nimi on Mandariini. Se oli jotenkin kaunis ja pähkäilin, että sopiiko se meille.
Mittojen puolesta ja muutenkin.

Olin jo kauan puhunut, että haluan uudet verhot keittiöön. Tarkoitus oli mennä
teettämään uudet ompelimoon. Mutta nyt löysinkin sopivat valmis verhot ja edukkaat.

Mies sanoi, että mitatkin on ihan oikeat. Ja ei muutakuin kassan kautta kotiin.😀

No maalia ei sitten ostettu, kun oli kuulemma hirmuiset jonot maali osastolla.
Mutta onneksi ei tarvinnut tyhjin käsin kaupasta lähteä kotiin.

Olisin vielä halunnut kierrellä pidempään siellä sisustus puolella, mutta
miehellä tuntui jo olevan kiirus. Taidan mennä sinne sitten yksin joku toinen päivä!😀

Kotona sitten sanoin, ettei uusia verhoja voi laittaa, ennenkuin on ikkunat pesty.
Mies alkoikin pesemään ikkunoita ja minä silittelin verhot. Sainkin verhot samantien ikkunaan.

En ehtinyt ottaa kuvia vanhoista verhoista vertailuksi, mutta täältä vanhasta postauksesta
pääset katsomaan entisiä keittiön verhoja. Ne oli joskus teetetty Kodin ykkösessä.

Mies innostuikin eilen enemmänkin pesemään meidän ikkunoita. 
Muutama ikkuna jäi vielä pesemättä. Varmaan tulevana viikonloppuna pestään loput, jos sää suosii.

Nyt kahvin juontiin!

Oikeen mukavaa tiistaita jokaiselle!💚

48 kommenttia:

  1. Kivat verhot löysit. Juuri eilen katsoin likaisia ikkunoitamme ja mietin kuka ikkunamme pesisi. Ikkunoiden peseminen kun ei kuulu lempi kotitöihini. :) Mutta, jos huoneen kerrallaan pesisi, ehkä niin on paras suunnitella.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ei se ole minunkaaan lempipuuhaa. Miehen kanssa yleensä pestään yhdessä ikkunat.
      Tulee sitten nopsempaa.
      Aurinkoista viikkoa sinulle myös!

      Poista
  2. Onpas kivat verhot! Eilen juuri jostain fb-ketjusta katselin ihmisten Vallilan verhoja ja ihastuin moneenkin kuvioon. Täytyisi varmaan kesäksi hankkia uudet verhot, vanhat pellavalaskosverhot kun on olleet ikkunassa aikaslailla kauan...

    VastaaPoista
  3. Kauniilta näyttää. Sopii oikein hyvin. :)

    VastaaPoista
  4. Kauniilta näyttää ja sopivat erinomaisesti teille :) Meillekin pitäisi kipeästi uudet verhot hankkia, mutta homma on jäänyt ajatuksen tasolle. Ehkäpä ilman lämmetessä kipinä kevätostoksille iskee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kevättä kohden tekee mieli uutta kotiin.😀
      Mukavaa tiistaita sinne!

      Poista
  5. Ihanat verhot, kelpais meillekin. Ja ihana mies sinulla, kun pesee ikkunat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On se ihana!❤
      Yleensä pestään yhdessä ikkunat.
      Kivaa päivän jatkoa!

      Poista
  6. Aivan ihanat verhot! Joskus tekee yllättäen hyviä löytöjä. Hyvällä mallilla teillä tuo ikkunoiden pesu. Meillä vielä edessäpäin.
    Ihanaa tiistaita! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!
      Oli kyllä kiva, että yllättäen löysin nuo verhot.
      Juu ikkunan pesut on jo aloitettu. Vielä on kuitenkin muutama pesemättä.
      Ihanaa tiistaita!❤

      Poista
  7. Kauniit verhot :) Täälläkin on ikkunanpesu vielä edessäpäin...

    VastaaPoista
  8. Kivat verhot olet löytänyt. :)
    Ikkunat odottaa täällä vielä pesiäänsä. Jossain vaiheessa se homma olisi aloitettava.
    Mukavaa päivää sinullekkin! <3

    VastaaPoista
  9. Kaunis verho! Oikein mukavia aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  10. Onpa kauniit verhot! Vallilalla on upeita kuoseja. Olipa kiva, kun sait valmiina, eikä tarvinnut ompeluttaa.
    Onpa sinulla ahkera mies, kun pesi sitten ikkunoita oikein enemmänkin! 👍
    Leppoisaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On se ahkera ja aina mielellään auttelee kotona.😊
      Oli kyllä mukavaa, kun löysin valmis verhot.
      Leppoisaa viikon jatkoa sinulle myös!

      Poista
  11. Kauniit ovat uudet verhosi, vaikka pidin myös noista laskosverhoista. Kovin on kylmät ilmat olleet vielä ikkunanpesuun. Kovasti odottelen että vähän lämpenisi ja pääsisi ikkunat pesemään. Mukavaa tiistaita sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On vielä sen verran kylmä ollut, että ulkopuolelta mekin pestään ikkunat kunhan ilmat lämpiää.
      Mukavaa tiistaita sinulle myös!

      Poista
  12. Hienot verhot. Tarttis kans pestä ikkunat, niin ei välttämättä tarvis pitää valoja päällä päivisinkin...heh, no ei nyt ihan, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Kyllä tosiaan huomaa eron, kun ikkunat on pesty.
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  13. Kauniit verhot, niin kuin oli edellisetkin. Minulla on ikkunat pesemättä ja kehtaanko sanoa, jouluverhokin on vielä keittiön ikkunassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu!
      Kannattaako niitä pois ottaakaan, kun kohta se on jo joulu taas!😀
      Ihanaa illan jatkoa sinulle!❤

      Poista
  14. Kaunis verhokappa, sopii moneen vuodenaikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin ajattelin itsekin, että verhot on ajattomat.
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  15. Meillä on tuo sama kuosi mutta pitkänä mallina. Tykkään siitä edelleen ja se roikkuukin meidän olkkarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että teillä on samalla kuosilla olevat verhot.
      Ne on minusta ajattomat ja tykästyin tuohon kuosiin heti.

      Poista
  16. Kauniin kapan löysit ja kiva, kun oli valmiiksi ommeltukin!
    Ihanasti nyt virtaa kevätvalo pestyistä ikkunoista sisään. Ikkunanpesu on rankkaa puuhaa. Pitäisi kyllä tarttua toimeen.
    Aurinkoisia päiviä! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!
      Ikkunan pesussa on oma hommansa. Mutta ihanan puhdas koti, kun se on tehty.
      Aurinkoisia päiviä sinulle myös!

      Poista
  17. Ihanat verhot.
    Meillä on ollut liian kylmää ikkunoiden pesuun, vaikka aurinko raaasti paljastaa pesun tarpeen.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toivottavasti pian ilmat lämpiää, niin pääsee kunnolla ikkunoita pesemään.
      Meilläkin ulkopuolen ikkunat vielä pesemättä.
      Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  18. Todella kaunis tuo verho. Minä pidän myös noista Vallilan malleista ja aina ihailen niitä kaupoissa. Varsinkin Turku-mallit ovat tosi kivoja.
    Ikkunat meillä vielä odottavat pesemistä, mutta ehtiihän ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Vallilalla on tosi kivoja kuoseja.
      Ehtiihän ne ikkunat pesemään myöhemminkin.
      Kivaa keskiviikkoa!

      Poista
  19. Kauniit verhot!
    Ikkunanpesu pitäisi aloittaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tähän aikoihin monet aloittelee ikkunan pesut.
      Kunhan kunnolla lämpenee ilmat.
      Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  20. Täydelliset tuli ja sopii justiinsa tuohon. <3 Ai kauhistus meidän likaisia ikkunoita, kun Samu on niihin työntänyt nenuansa ja kisu tassutellut ne läpeensä. :)

    Iloista viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuntuu, että meilläkin ikkunat on niin likaiset vaikkei ole lemmikkejä.
      Mukavaa keskiviikkoa Tiia!💕

      Poista
  21. Verho ja valaisin sopivat tosi hyvin yksiin....ja hieno tuo lintuhäkkikin...itsellekin tulossa kesäksi ja laitan siihen jonkun köynnöstävän kasvin parvekkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilla!
      Musta häkki on Ikeasta!
      Joku köynnöskasvi sopiikin häkin sisälle hyvin.
      Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  22. Kauniit verhot ja sopii hyvin sisustukseenne. Täälläkin on pesty ikkunoita, mutta ulkopuolelta ei vielä tarennut pestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva kuulla, että siellä on myös aloitettu ikkunan pesut.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤