torstai 21. huhtikuuta 2016

Orvokit ja muita juttuja


Heippa!

Nämä Orvokit olen laittanut pihalle jo viikko sitten. Vielä ne hengissä on.
Nyt on ihana auringon paiste ulkona, niin piti tulla kuvia ottamaan.


Keväällä minulla on aina orvokkeja. Äitienpäivän aikaan voi jo hankkia ruukku ruusuja.

Yhtenä äitienpäivänä sain runkoruusun lahjaksi. Se oli ihana. 

Ja sitten ei olekkaan pitkä aika, kun saa jo laittaa kesäkukkia pihalle...





Tässä on kuva ihanasta voitosta, jonka sain. 

Osallistuin Kotona annin kanssa blogissa arvontaan ja voitin tuon palkinnon. En voinut uskoa, että arpaonni osui kohdalleni.
Palkintona oli tuo Annin itse tekemä puutarha esiliina, puutarhahanskat ja pari pussia kukkien siemeniä. Ihana palkinto! Käyttöön tulee kaikki! Kiitos Anni!


Tänään ruokakaupassa kotiin lähti kiva kahvipaketti, jossa lukee onnea äiti!
Nyt voi äitienpäivänä viedä kahvipaketin kortin sijaan, jos tykkää.

Itse tykkään mieluummin viedä kortin. Ja vielä mieluummin itse tehty kortti.
Mutta kiva idea niille, jotka ei korttia äidille vie.


Vappu on jo lähellä. Nyt lähden siman tekoon. Teetkö itse siman?


Ihanaa torstai päivää!

28 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Onnea voitosta. Täällä ei vielä pitkään aikaan voi ulos kukkia laittaa. Parina päivänä tuli noin 20 cm lumiräntää. Mahoton sohjo jokapaikassa :)

Johanna kirjoitti...

Hienon palkinnon sait, onnea voitosta! :)
Orvokit on kauniita. Nättejä nuo sinun istutukset! :)
En ole tehnyt vuosiin simaa. Se on kyllä hyvää, joskus voisi taas tehdä. Vappu on jo ensi viikolla! Tosi nopeasti menee aika! :)
Mukavaa torstaita! :)

Tuija kirjoitti...

Tänään juuri kukkapenkkejä siivotessa haaveilin puutarhaessusta 😊

Jokohan sitä uskaltais vähän orvkkeja laittaa...

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Kirsti!
Toivotaan, että kevät tulee sinnekin pian!
Mukavaa illan jatkoa sinulle!😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Johanna!
Kyllä tää huhtikuu on mennyt vauhdilla.
Vappuna meillä juhlitaan tytön synttäreitä.
Mukavaa illan jatkoa!😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Satu!
Ihanaa illan jatkoa sinulle!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

En ole ennen omistanut puutarhaessua. Nyt täytyy ottaa käyttöön!
Täällä varsinais-suomessa uskaltaa jo orvokkeja laittaa pihalle.

Mukavaa illan jatkoa!😊

AnniK kirjoitti...

Kiva että pidit palkinnosta! Orvokit pitääkin laittaa seuraavaksi ulkoruukkuihin, nyt minulla ulkona vielä narsisseja. Simaa aion tehdä heti viikkoloppuna kunhan täältä reissusta kotiudun. Minun simassa on aina paljon sitruunaa. Mukavaa loppuviikkoa!

Leena kirjoitti...

Kauniisti olet orvokit laittanut! Mukavaa viikonloppua!

Sarin kotona kirjoitti...

Kyllä oli mieluinen palkinto!❤️
Omatekoinen sima on niin hyvää!
Hyvää illan jatkoa!😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Leena!
Mukavaa viikonloppua myös sinulle!😊

Kaisa kirjoitti...

Oi, sulla orvokit jo pihalla. Itse tänään vasta suunnittelin, jospa huomenna ehtisi puutarhalle saakka. Mukavaa viikonloppua!

nainen.kuvastimessa kirjoitti...

Suloisia ovat orvokit ja miten kauniita värejä niissä. Minulla vasta pienet pääsiäisnarsissit, kohta saa hankkia jo jotain muitakin kukkasia :)

Sarin kotona kirjoitti...

Orvokit on ollut jo viikon verran pihalla ja hyvänä ovat pysynyt.
Mukavaa viikonloppua!☺

Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja kirjoitti...

Kauniita kukkia, orvokeista oon tykännyt aina. Ja voi minkä palkinnon oot saanut, aivan ihanan - onnea :)

Sarin kotona kirjoitti...

Orvokit on kivoja!
Mukavaa,kun pian voi hakea jo kesäkukkia pihalle!
Mukavaa illan jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Maiccu!
Oli kiva yllätys tuo voitto!
Orvokit on kyllä kauniita kukkia.
Mukavaa illan jatkoa!😊

Nanni kirjoitti...

Ajattele, pian tosiaan pääsee ihan kunnolla ostelemaan kukkasia ja laittamaan pihaa.
En tee enää itse simaa kun aina siinä joku meni mönkään. En saanut oikeastaan juuri koskaan kunnolla siihen happoja.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon!❤️
Mukavaa viikonloppua sinulle myös!

Sarin kotona kirjoitti...

Ei se kesä enää kaukana ole.
Minullakin on joskus simat mennyt piloille.
Toivottavasti nyt onnistui. Huomenna sitten pullotan.
Mukavaa illan jatkoa!😊

Ritva kirjoitti...

Kauniit kukat sinulla siellä! On se niin ihanaa kun voi taas talven jälkeen laitella kukkia ulos:)
Aika menee tosi nopeasti. Kohta on tosiaan jo vappu.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Ritva!
Huhtikuu on mennyt vauhdilla.
Kiva, kun pian on vappu!

KataMaria kirjoitti...

Onpas jo kesäisiä kuvia! Tuo kahvipaketti on hauska idea Pauligilta.

Zzz kirjoitti...

Orvokit ovat ihan ehdoton kesäkauden avaus :), hyvällä tuurilla ne kukkivat tosi kauan....

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Kata Maria!
Juu hauska idea kahvipakettiin.

Sarin kotona kirjoitti...

Ne on kyllä ihania!
Orvokkeja löytyy pitkin pihaa kesällä, kun ne leviävät.

Liisan kotona kirjoitti...

Onnea voittajalle! Minulla odottaa orvokit vielä sisällä terassilla, kun odotan sitä takatalvea. Tetet mulla ruukuissa vielä ihan loistavat. Pitäisi tehdä orvokeille laatikot sinne kukkakärryihin, kunhan tässä ehdin. Liisa

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Liisa!
Toivottavasti tulee pian lämpöset ilmat niin saa muitakin kesäkukkia pihalle.