torstai 6. huhtikuuta 2017

Tuunattu työkalupakki


Hei!

Pitkästä aikaa olen ehtinyt tuunaus juttuja tekemään.
Tämä projekti on kestänyt. En vain saanut aikaiseksi mennä maalaamaan.

Mutta vihdoin sain tuon valmiiksi. Varmaan tuo aurinkokin on auttanut asiaa.
Muitakin tuunaus juttuja odottelee tallissa.
Niistä sitten myöhemmin. 

Tämän työkalupakin ostin joskus kirpparilta.
Vai mikähän tämän oikea nimi onkaan?


Olen maalannut tämän valkoisella kalkkimaalilla.
Sabluunalla tein tuon kirjoituksen kylkeen.
Värinä oli harmaa maali.


Tekoruusut olen ostanut Plantagenista.


Tämä saa nyt olla eteisessä. Voipi olla, että kesällä laitan tuon ulos.
Jos raaskin viedä.😀 

Siihen voisi vielä laittaa lakan päälle, niin kestää
paremmin esim. pölyjen pyyhkimisen. 


Siihen sopisi oikeita kukkiakin. Orvokit voisi olla kauniit tuossa.


Tässä kuva ennen maalausta!


Lopuksi vielä kuva meidän hienosta pääsiäiskranssista.
Juniori oli koulussa tehnyt ja toi sen eilen kotiin. Laitoin sen meidän ulko-oveen.
Se on minusta hieno ja kivat värit!


Tänään on aurinkoinen päivä. Lämpöä näyttää meilläpäin yhdeksän astetta.

Jos viikonloppuna jo pääsisi pihalle touhuumaan. Haravoitu on, mutta kukkapenkit pitäisi 
vielä siistiä. 

Odotan jo kovin, että pääsen tekemään kesäistutuksia ruukkuihin.
Ainakin Orvokkeja voisi jo pian laittaa ulos.

Mukavaa torstaita täällä piipahtaville!💜

52 kommenttia:

  1. Kaunis tyli työkalupakista ja ihanasti sopii nuo ruusut sinne :)

    Ja tosi hienon kranssin on juniori tehnyt!

    VastaaPoista
  2. Tosi hienosti tuunattu työkalupakki! Hyvä idea laittaa siihen kukkia! Ja pääsiäiskranssi on myös niin hieno! Ihana ilma tosiaan on, keväinen. Ensi viikolla jo pääsiäinen!
    Ihanaa torstaita! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!❤
      Tänään oli kyllä hieno ilma. Ja pääsiäinen jo ensi viikolla!😀
      Ihanaa illan jatkoa!

      Poista
  3. Kiva työkalupakki ja oikein hyvä vaikkapa ulos orvokkien ruukuksi. Ja kranssi on todella hieno myös, lasten käsien tuotokset ovat aina niitä parhaimpia! Minäkin sain tänään koulusta 'tuliaisiksi' pupupurkin. :)

    VastaaPoista
  4. Ei vitsi miten ihana lopputulos. Mulla ois melkein samanlainen. Pitäisköhän tuunata siitä kukkalaatikko ❤❤❤

    VastaaPoista
  5. Ai että, on kaunis tuo pakki! Itse en olw paljon tuunailuja tehnyt. Jospa tuo aurinko innostaisi minuakin.
    Torstai-iltaa sinne!

    VastaaPoista
  6. Upea! Ja sopii täydellisesti kukille.
    Joo, ja tänään mietin, ostanko jo orvokkeja, kun niitä oli tullut jo kauppaan ;)
    Ps. kranssi ovessa on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤
      Kyllä tekisi mieli jo ostaa orvokkeja.😀

      Poista
  7. Hieno tuli! Kukat käy niin kivasti tuohon.
    Valkoinen väri on niin raikas!
    Täällä on tänään päivällä kanssa ollut niin keväinen ilma. Ihanaa!
    Oven kranssi on hieno! :)
    Mistä olet nuo pikkuruusut hankkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      Pikkuruusut oli Plantagenista.
      Ihana ilma oli tänään. Ihana kevät!

      Poista
  8. Se onkin nyt kukkapakki 😀. Ihana pääsiäiskranssi, kauniit värit!

    VastaaPoista
  9. Ihastuttava työkalupakki!!
    Kauniin valkoista!

    VastaaPoista
  10. Lasten tekemät jutut ovat aina esittelyn arvoisia <3 <3 <3

    Kiva pakki, tosin minulle olisi kelvaanut ihan 'aitonakin' :)

    Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Tuommoinen työkalupakki onkin hyvä idea :) - mukavaa kevättä sinulle !

    VastaaPoista
  12. Tosi kaunis pakki. Ja ovi kranssi Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  13. Ihana kalkkimaalaushurahdus, varo vaan jää vielä päälle :) Olisikohan tuo pullokori? Miten tänään oli jo niin perjantain tuntua, mukavaa viikon! ♡

    VastaaPoista
  14. Ihana kalkkimaalaushurahdus, varo vaan jää vielä päälle :) Olisikohan tuo pullokori? Miten tänään oli jo niin perjantain tuntua, mukavaa viikon! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      No se taitaakin olla pullokori.😀
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  15. Ihana tuo pakki kukkineen! Meillä on lahjaksi saatu samantapainen, pitääkin kaivaa se ja ostaa siihen orvokkeja. Kiitos vinkistä! Tuo teidän juniorin kranssi on tosi upea! Se ansaitsi paikan ovessa.
    Ihanaa viikonloppua! Minä olen ensi viikon lomalla!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤
      Ihanaa viikonloppua sinulle ja oikein hyvää lomaa!

      Poista
  16. Tosi kaunis tuli pakista ja suloinen tuo pikkukäsin tehty kranssi!
    Aurinkoista palmusunnuntaiviikonloppua! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  17. Ihana ♥ oikein mukavaa viikonloppua Sinulle ♥

    VastaaPoista
  18. Kaunis pakki ja sopii orvokeille!!

    VastaaPoista
  19. Tulipa kaunis pakki. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
  20. Komea kukkalaatikko tuli. Itse tykkään kalkkimaalilla maalaamisesta ja tuloksesta.

    VastaaPoista
  21. Ihanasti tuunattu työkalupakki <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  22. Ihana työkalupakki, niin ennen kuin jälkeenkin. Söpösiä nuo pienen ruusut pakissaan. Ja kranssi on just eikä melkein.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤