keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Ensimmäiset orvokit


Moi!

Ihanaa, kun näitä kesäkukkia alkaa tulemaan kauppoihin.💗
Pelargoneja olen myös nähnyt ja tekisi niitäkin mieli jo ostaa. Mutta 
koitan malttaa vielä.

Mutta näitä orvokkeja ostin jo. Nehän kestää pikku pakkastakin.
Ostin neljä amppeliorvokkia. Istutan ne johonkin ruukkuun vielä
myöhemmin. 


Tykkään näistä pikku kukkaisista orvokeista. Iso kukkaisia orvokkeja minulla ei ole koskaan ollut.




Räpsin pihalta vielä muitakin kuvia.
Ulko-oven edessä on vielä pääsiäis-istutukset.
Perunanarsissi on vieläkin aika nuppuinen.

Kohta nämä pääsiäis-istutukset pitää laittaa pois.
Kunhan kesä kukkia voi laittaa ulos.


Narsissit jaksaaa vielä kukkia!



Nämä mini narsissit olen istuttanut viime keväänä jo kukkineista sipuleista.


Pionin alku!


Syreeni!


Pihan edestä löysin muutaman leskenlehden.


Tulppaanin alkuja oli muutama noussut. Mutta joku eläin on käynyt syömässä
kaikki lehdet. Onkohan jänis? Kyllä harmittaa!

Aurinkoista keskiviikkoa!💜

27 kommenttia:

  1. Kauniit orvokit ja mukavia kevään merkkejä.

    VastaaPoista
  2. Orvokkeja katselin minäkin tänään kaupassa, mutta olivat siinä kaunpassa kovin surullisen näköisiä ja jätin ostamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain kaupassa minäkin näin, että olivat aika huonon näköisiä.

      Poista
  3. Minäkin tänään kaupassa katselin orvokkiamppeleita, mutta jätin vielä sinne.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä niitä ehtii myöhemminkin ostelemaan!
      Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Oi ihanan keväistä! Tänä aamuna oli tuo keväisyys täällä tosi kaukana. Toivottavasti kesö tulee pian!

    VastaaPoista
  5. Oi ihanan keväistä! Tänä aamuna oli tuo keväisyys täällä tosi kaukana. Toivottavasti kesö tulee pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täällä paistaa aurinko. Päivällä vähän satoi vettä.
      Toivotaan, että kesä tulee pian.

      Poista
  6. Voi kun ihania kukkakuvia, tuo toivoa kesästä. Mukavaa keskiviikkoa! ❤

    VastaaPoista
  7. Minäkin ostin pari orvokkiamppelia, vaikka räntää on satanut melkein joka päivä. Tosin ovat terassilla, etteivät raukat joudu räntäsateeseen.
    Kivaa keskiviikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet myös jo ostanut orvokkeja.
      Voi harmi tuota räntää. Saisi jo tulla lämpimät ilmat.
      Kivaa torstaita!

      Poista
  8. Orvokit on kauniita. Noista pikkukukkaisista minäkin tykkään. Kaupassa vilkuilin yhtenäpäivänä kanssa orvokkeja, mutta vielä en kuitenkaan ostanut.
    Etupihan kanervat havuineen sain lomalla laitettua pois ja nyt olisi tilaa vaikka orvokeille.
    Kovasti odotan, että saisi kesäkukkia jo hankkia.
    Mukavaa illanjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukkia minäkin jo odotan kovasti.
      Vapun jälkeen täytyy käydä katselemassa puutarhamyymälöissä kesäkukka valikoimaa...😀
      Hyvää torstaita!

      Poista
  9. Sulla onkin tosi kauniin värisiä nuo orvokit. Minäkin olin suunnitellut laittavani tänään orvokkeja ulos. Vaan aamulla herätessä hämmästys oli melkoinen,kun maa oli valkea ja koko päivänkin on lunta satanut!! Siirtyi orvokkien laitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on ihanan väriset Orvokit. Valkoisetkin olisi hienot.
      Voi ei. Eikö se lumi ala jo riittää!
      Kivaa torstaita!

      Poista
  10. Pikkuorvokit ovat ihania. Niitä minäkin laitan ulkoruukkuihin narsissien jälkeen.

    VastaaPoista
  11. Minullakin on vielä pääsiäinen ovenpielessä. Nyt pitäisi keksiä siihen jotain uutta. Orvokit ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinullakin on vielä. Vapun jälkeen on pakko jo laittaa pääsiäiskukat pois.
      Orvokit on kauniita minustakin!

      Poista
  12. Orvokit kuuluvat vappuun ja tuovat jo lupauksen kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovatkin Vapun ajan kukkia. Ja jaksavat kukkia pitkään.
      Tulispa jo kesä!

      Poista
  13. Oi mitä ihania kevätkukkia!! Sieltä se kevät tulee :)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä se kevät tulee, vaikka kylmät ilmat on vielä ollutkin.
      Mukavaa torstaita!

      Poista
  14. Orvokkeja minullakin on jo pihalla, talvehtineet pelargonit odottelevat vielä sisällä ja tällä menolla saavat vielä pitkään odotella, kun on niin kylmä ulkona :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kyllä, kun sinulla on pelargonit jo valmiina odottelemassa ulos pääsyä.
      Toivotaan, että pian tulee tosi lämpimät ilmat.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤