tiistai 28. maaliskuuta 2017

Pääsiäisen pupu-ja perhos keksejä






Moikka!

Viime viikolla leivottiin nuoremman tyttären kanssa vaaleita pikkuleipiä.
Keittokirjassani ohje on nimeltä Herrasväenleipä.

Minä tein taikinan edellisenä päivänä jääkaappiin ja seuraavana päivänä tytär leipoi taikinasta pääsiäiseen sopivia pikkuleipiä. Pupuja ja perhosia!

Ensin ajattelin, että koristellaan keksit tomusokeri kuorrutuksella tai sokerimassalla, mutta
laiskuus iski. Pikkuleivät on hyviä ihan näinkin.😀 Näihin pikkuleipiin sopii hyvin myös marmeladi täyte väliin, jos tekee niistä vaikka ympyrän mallisia.

Tässä helppo ohje:

200 g Margariinia tai voita
1 dl Sokeria
3 dl Vehnäjauhoja
1 dl Peunajauhoja

Sekoita sokeri pehmeän rasvan joukkoon. Lisää jauhot siivilän läpi
taikinan joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna tekeytyä viileässä
vähintään puoli tuntia. 
Kaaviloi taikina ohueksi levyksi ja ota muotilla haluamasi muotoisia kakkuja.
Paista 175 c n. 10-15 min.

Sunnuntaina oli kaunis aurinkoinen päivä. Me juotiin kevään ensimmäiset kahvit ulkosalla ja herkuteltiin omatekoisilla kekseillä. Nam! Juniori halusi myös kupin kahvia.

Uuden tähtitarjottimen löysin kirpputorilta, jossa myydään myös uutta tavaraa.
Oli niin kiva tarjotin, että kotiinhan se oli saatava.

Hyvää tiistai-iltaa sinulle!💜

31 kommenttia:

  1. Kauniisti katetttu. Varmasti loistava tarjottava pääsiäisenä ja varmaan menvät kaupaksi ilman kuorrutustakin :).

    VastaaPoista
  2. Makoisan oloisia pipareita. Herrasväenleivät ovat minulle tuttuja. Niihin tulee hilloa väliin. Nyt ottaisin kyllä mieluiten yhden pupu- ja yhden perhoskeksin 😀.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kattaus. Somat ja namit pupu ja perhoskeksit. Kiitti ohjeesta.

    VastaaPoista
  4. Voi, mistä olet löytänyt tuon perhosmuotin? Edellisen postauksen hopeiset koristemunat olivat aivan ihanat.
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      En muista yhtään mistä perhosmuotti on ostettu.
      Leivontatarvikkeiden erikoismyymälästä ainakin saa.
      Ole hyvä vaan ohjeesta!😊

      Poista
  5. Kauniita kuvia!
    Tännekin kelpaisi pari pupu- ja perhoskeksiä;)
    T: Laiska leipuri

    VastaaPoista
  6. Suloiset piparit! Enpä ole pääsiäisaiheisiin piparimuotteihin koskaan törmännyt.

    VastaaPoista
  7. Niin söpöjä pipareita, ja varmasti hyviä! Kivan tarjottimen löysit myös. Mukavaa tiistai-iltaa! ❤

    VastaaPoista
  8. Kaunis kattaus. Keksit näyttää herkullisilta. Mukavaa tiistai-iltaa.

    VastaaPoista
  9. Ihania pipareita. Kivat muotit.
    Hyviä on kyllä nuo herrasväen pikkuleivät. Ja ilman hilloakin varmaan tosi makoisia.
    Söpön tarjottimen olet kotiuttanut. :)
    Sopii noihin mukeihin niin hyvin.
    Illanjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima!❤
      Pikkuleivät olivat makoisia ilman hilloakin!😀
      Illan jatkoja sinulle myös!

      Poista
  10. Onpa kivoja uudennäköisiä herrasväenleipiä!

    VastaaPoista
  11. Vitsi miten hyvä idea leipoa pääsiäisaiheisia keksejä, miksi niiden pitäisikään olla vain joulun oikeus.

    VastaaPoista
  12. Hellyttäviä pikkuleipiä ja niin pääsiäiseen sopivia!

    VastaaPoista
  13. Ihania keksejä! Missähän välissä sitä ehtisi?

    VastaaPoista
  14. Kiitos!
    Kivaa viikon jatkoa sinulle myös!❤

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤