perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kukkia ja perjantai


Vaikka ulkona on harmaata ja talvista, niin onneksi sisälle saa loihtia jo kevään tuntua tuoreilla kukilla. Ne kyllä piristää kivasti!
Pikkuhiljaa olen laittanut jo pääsiäistäkin esille. Kaivoin kaapista pääsiäiskoristeet jo odottelemaan esille laittoa. Kaikkia koristeita en meinaa laittaa, mutta joitakin. Uusiakin koristeita olen pikkuisen hommannut, kun kaupasta löytyi niin kivoja.😀
Mukavaa, kun kaupoissa on pääsiäiskoristeita ja nameja jo myynnissä. 
Niitä tykkään ihastella vaikken ostaisikaan.


Tämän kukan piti olla perunanarsissi, kun sen kaupasta ostin. En tiedä onko tämä. Tietääkö joku?
Viimeksi minun perunanarsissi oli ihan erilainen, pienet kukat. Tässä on isot upeat kukat.


Siirsin tämän narsissin hopearuukusta tähän lasitölkkiin ja laitoin
pääsiäisaiheisen kortin narulla kiinni purkkiin. Siitä tulikin ihan kiva noin.




Tämän kukkakimpun hankin jo alkuviikosta. 


Odotan niin paljon jo kevättä.
Ensi viikoksi onkin luvattu jo lämpösempää. Jee!


Mutta tänään nautitaan tästä perjantai pävästä. Illalla katsotaan tietenkin Voice Of Finlandia ja käydään saunassa. Varmasti elokuvaakin tulee katsottua miehen kanssa.
Eli kiva koti ilta tiedossa!💗

Mitä sinun perjantai päivään kuuluu?

Ihanaista perjantaita juuri sinulle!💗

57 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköistä ja kukat kruunaa perjantain. <3 Ihanaa viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!❤
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle❤!

      Poista
  3. Kauniit kuvat ♥ Meilläkin katsotaan Voice of Finland ♥oikein ihanaa viikonloppua Sinulle ♥

    VastaaPoista
  4. Kauniita kukkia :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Ihania kukkia! Niin keväisiä. 😍 Minustakin on kiva, kun pääsiäinen näkyy jo kaupoissa. Ja ihanaa, kun ensi viikolle on luvattu lämpöisiä ilmoja!!
    Illalla meillä myös katsellaan Voice of Finland sekä elokuva. ☺
    Mukavaa paejantaita! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna!❤
      Odotan jo innolla niitä lämpöisiä kelejä.😊
      Teilläkin on kiva perjantai ilta tiedossa.
      Ihanaa päivän jatkoa!

      Poista
  6. En oo mikään asiatuntija, mutta perunanarsissin tuntee voimakkaasta tuoksusta ☺
    Ihanaa viikonloppua Sinulle Sari ♫~♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olen myös kuullut. Niitä on varmaan myös eri lajikkeita. Ehkä?
      Ihanaa viikonloppua sinulle!❤

      Poista
  7. Niin kaunista ja ihanat kukat. Mukavaa perjantai iltaa.♥

    VastaaPoista
  8. Kauniit kerrotut narsissit ja tuoksu varmaan kertoo vastauksen kysymykseesi.
    Voicea täällä meilläkin varmaan seurataan ja saunotaan ohjelman päätteeksi. Sitten odottaakin jo hyvä kirja lukijaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kivalta kuulostaa sinunkin perjantai ilta!❤
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  9. Ihania kukkia! Minustakin perunanarsissi tekee pienemmät kukat. Sitten on olemassa torvinarsissilajike, jossa on isot kurttuiset kukat. Mene ja tiedä...yhtäkaikki kauniita ovat!
    Voicen tahtiin taipuu perjantai-ilta meilläkin.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Torvinarsissista en ole kuullutkaan.
      Mukavalta kuulostaa sinun perjantai myös.
      Ihanaa viikonloppua!❤

      Poista
  10. Kukat on vaan parasta.
    Siivoilin, kun mies pilkkoi polttopuita. Nyt on hyvä odotella viikonloppua, kun enimmät pölypallerot on häädetty.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana aloittaa viikonlopun vietto puhtaassa kodissa.
      Hyvää viikonloppua sinulle myös!❤

      Poista
  11. Kauniit kukat!
    Perunanarsissit on lemppareita, tuollaisia en ole nähnytkään.
    Kivaa viikonloppua♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ei ole minullakaan ennen tuommoista ollut.
      Kivaa viikonloppua!❤

      Poista
  12. Ei ole minun mielestäni perunanarsissi laínkaan. Tosi on, että tuokin on kaunis ja kaunis on kukkakimppusikin. Vielä en laita mitään pääsiäisjuttuja enkä ole vielä edes keksinyt enkä ehtinytkään ajatella pääsiäisaskarteluja. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ole minunkaan mielestä Perunanarsissi.
      Ehkä kukka oli kaupassa laitettu väärään laatikkoon mistä sen otin...
      Mukavaa viikonloppua!❤

      Poista
  13. Ihanat kukat! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  14. Kauniit kukat! Pääsiäistä ei ole tullut vielä kovin ajateltua. Pääsiäistä on kyllä tullut jo kaupan hyllyille. Ilta vierähtää kovin samanlaisissa tunnelmissa kuin sielläkin.
    Rentouttavaa iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kivalta siis kuulostaa sinunkin ilta!😊
      Rentouttavaa iltaa sinne myös!❤

      Poista
  15. Onpa kauniit kukat. - Aurinkoista viikonloppua sinulle ja perheellesi Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Aurinkoista viikonloppua sinulle myös!❤

      Poista
  16. Oi miten kauiita kukkasia Tuo perunanarsissi on todella kaunis. Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
  17. Kauniin keväiset kukat, olkoot perunanarsissi tai ei 😄 Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Kivaa viikonloppua sinulle myös!❤

      Poista
  18. Ihania kukkia ja kukka-asetelmia. Ihan koti-iltaa vietämme ja televisiota katselemme. Mukavaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukavalta sinunkin perjantai ilta kuulostaa!
      Kivaa viikonloppua!❤

      Poista
  19. En ole varma onko perunanarsissi, mutta kukat ovat kuin kiiltokuvasta. Kauniita! ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa!
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!❤

      Poista
  20. Ihanat kukat. Mukavaa lauantaita.

    VastaaPoista
  21. Ihania kukkia ja todellakin ne piristävät :) Minä nautin tänä viikonloppuna ulkoilusta ja ajattelin leipoa suklaaleivoksiakin :)Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kivalta kuulostaa sinun viikonloppu.
      Tänään onkin ihana aurinkoinen päivä.
      Mukavaa lauantai päivää sinulle!❤

      Poista
  22. Kaunis asetelma.
    Minä niin odotan, että lumet sulais ja lakaisi oikea kunnon lämmin kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin odotan kovin sitä kevättä.
      Mukavaa viikonloppua!❤

      Poista
  23. Kaunis narsissikimppu, kiva laittaa pääsiäistä jo nyt, se on muutenkin niin lyhyt.
    Toi kukkakimppu on ihastuttava.

    VastaaPoista
  24. Todella kaunis narsissi ♥ Täällä perjantai meni vielä vähän vatsataudista toipuessa mutta tänään jo tunnelin päässä valoa.Ihanaa aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu!
      Vatsatautia on nyt tosi paljon liikenteessä. Hyvä, jos olet jo toipumaan päin.
      Hyvää sunnuntaita sinulle!❤

      Poista
  25. Miten voikin kakku näyttää noin herkulliselta. Suorastaan kutsuvalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti tulikin ihan väärään postaukseen. Sun Oreo-kakkua piti kehua, mutta tulee ne terveiset tästäkin perille :)

      Poista
    2. Kiitos paljon ihanasta kommentista!❤
      Hyvää alkanutta viikkoa sinne!

      Poista
  26. Onpa upeat kukat narsississa ja ihania kukkasia myös kimpussakin.
    Mulla en ole kovin paljoa pääsiäiskoristeita, mutta voisinin kaivaa ne pian esille.
    Ihanaa, kun tulee kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!❤
      On kyllä ihanaa, kun kevät tulee.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤