perjantai 11. maaliskuuta 2016

Appelsiinikääretorttu










Pääsiäiseen sopiva appelsiinikääretorttu!

Tässä ohje!

4 Kananmunaa
1,5 dl Sokeria
1 tl Leivinj.
1 dl Perunaj.
0,5 dl Vehnäj.
Keltaista väriainetta

Täyte:

2 dl Kermaa
1 Purkki valion appelsiinirahkaa
Appelsiinimarmeladia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet siivilän läpi
varovasti sekoittaen. Jaa taikina kahteen osaan. Värjää toinen taikina keltaisella värillä.
Laita taikinat pursotuspusseihin. Pursota taikinoista vuorotellen leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin
raitoja. Aloita vaalealla taikinalla. Ja tee raidat viistoon uunipellillä.
Taikinaa jäi jonkun verran yli. Lopusta taikinasta voi tehdä vaikka muffineita.

Paista 225c n. 7-8 min.

Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Käännä pohja vielä toisinpäin, jotta raidat tulevat näkyviin. Jäähdytä pohja ja tee täyte.

Vatkaa kerma ja lisää rahka sekaan. Levitä pikkuisen pohjan päälle appelsiinimarmeladia.
Levitä seuraavaksi kerma-rahka seos. Jätä täytettä hiukan koristeluun.

Voit koristella kääretortun vielä appelsiininkuoripaloilla.

Mukavaa perjantai päivää kaikille!


39 kommenttia:

  1. Täällä sun blogissa on aina jotain ihanaa, niinku nytkin <3 Pikkuisen herkullinen kääretorttu, nam...ajattelin leipoa itsekin jotain viikonloppuna. Muksaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Maiccu! ❤️
      Hyvää perjantai päivää myös sinulle!

      Poista
  2. Nam!Taas kerran:)..Oli varmaan hyvää!Ja niin hienosti olet koristellutkin.

    VastaaPoista
  3. Taas tuli vesi kielelle tätä katsoessa, näyttää niin makosalta ja on taas kerrassaan upea! Pittää laittaa kokeiluun! 😍

    VastaaPoista
  4. Oi, onpa ihanan keväinen. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Onpa sinulla ihana blogi täällä! :) kiva et löytyy myös sisustusta! :) ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Mukavaa, kun löysit blogini.
      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Voi, miten kaunis kääretorttu!
    Raidat näyttävät tosi kivalta!

    VastaaPoista
  7. Onpas herkullisen näköinen, ja tosiaan sopii hyvin pääsiäiseksi. Jospa vaikka tämän leipoisinkin meille :)
    Ihanaa perjantaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Johanna!❤️
      Ihanaa perjantaita myös sinulle!

      Poista
  8. Oletkos sinä kondiittori vai mikä se on joka taikoo aina herkkuja :) Ompas ihana näköistä taas :) Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tianna!❤️
      En ole kondiittori, heh! Voisihan se kiva ammatti olla.
      Leipominen on vaan kivaa puuhaa.
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  9. Niin paljon rakastan appelsiinia ja ylipäänsä sitrusjuttuja, että kyllä vaan sanon, että suuri nam. Aurinkoista viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tiia!❤️
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  10. Toi appelsiinirahka on muutes tosi hyvää. Ihanasti oot noita raitoja tehnyt kääretorttuun.

    VastaaPoista
  11. Herkullisen näköinen, nam. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  12. Nam! Sopii hyvin kevääseen tuollainen kääretorttu. Kivat värit.

    VastaaPoista
  13. Hieno torttu 😁 enskerralla vois kokeilla kaikki sateenkaaren värit 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Hyvä idea, sateenkaari kääretorttu!😄

      Poista
  14. Mainio ja herkullinen ohje! Kevääseen ja pääsiäiseen sopivaa herkkua!
    Kiitos ohjeesta. Ja ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!
      Ihanaa sunnuntai päivää myös sinulle!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤