keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

10 faktaa minusta-haaste


Sain 10 faktaa minusta haasteen http://suortuva.blogspot.fi/  Kiitos Nanni!
Haasteessa on tarkoitus kertoa 10 sekalaista asiaa minusta, mikä minua
ihmetyttää tai ihan mitä mieleeni vain juolahtaa.

1. Rakastan matkustamista!
Tykkään perheen yhteisistä lomamatkoista.

2. Olen perhe/koti ihminen.
Viihdyn kotona! Mieluiten touhuan perheen kanssa yhdessä. 

3. Salaa jo haaveilen lastenlapsista!

4. Tykkään kissoista! Mieheni on allerginen kissoille,
siksi meillä ei voi olla kissaa. Tykkään muistakin eläimistä, mutta
lemmikkinä minulla olisi kissa.

5. Inhokki ruokiani on Siskonmakkarasoppa, pinaattikeitto, 
kalkkuna ruuat ja veriletut.

6. Kalenteri on minulle tärkeä.
Sinne kirjoitan kaikki juhlat ja tärkeät menot ym.

7. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 20 vuotta.
Naimisissa ollaan oltu kohta 13 vuotta.

8. Juhlia on ihana järjestää!

9. Olen jäänyt "koukkuun" tähän bloggaamiseen.

10. Ilman kahvia ei voi aamu alkaa!
Teestä en ole koskaan kauheasti välittänyt.

Oli aika vaikea keksiä 10 asiaa/faktaa itsestä.
Nyt haluan haastaa muutaman blogiystäväni mukaan.

Ohje: Linkkaa kirjoitukseni blogiisi ja kerro sitten 10 kiinnostavaa,
kummallista tai mitä vain mieleenjuolahtavaa faktaa itsestäsi.
Mukaan haastan:

http://talossano23.blogspot.fi/
http://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.fi/
http://kipuajaposkipunaa.blogspot.fi/
  

30 kommenttia:

  1. Kiva lukea näitä faktoja ja tutustua samalla sinuun enemmän! ♥

    VastaaPoista
  2. Hauskoja nämä faktat! Minun piti muistaa laittaa omaan listaani tuo matkustaminen ja rakkaus Italiaa kohtaan, mutta unohdin :/. Kahvi on täällä myös aamun ihan "must", teetä en juurikaan juo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on mukava tehdä. Ja kiva lukea myös muiden kirjotuksia.
      Haastetta valita vain kymmenen asiaa...

      Poista
  3. Kuutos ihana ku otit haasteen vastaan.
    Täällä toinen perheihminen, pärjäisin vallan mainiosti ilman muuta maailmaa kun vaan saa olla oman perheen kanssa. Pinaattikeitto ja siskonmakkarasoppa, yäk.
    Ihanaa pääsiäistä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon haasteesta!
      Perhe on❤️
      Kiva kuulla, että on samoja inhokki ruokia!
      Oikeen ihanaa pääsiäistä sinulle myös!😊

      Poista
    2. Meillä sairastellaan jälleen, poika nyt vuorostaan. Olen päivän tässä pohtinut että liekö jopa influenssa. No ei auta kuin seurata vointia.

      Poista
    3. Voi kurjuus! Pikaista paranemista sinne!
      Täälläpäin liikkuu vatsatautia. Toivottavasti ei iske meidän
      Perheeseen...

      Poista
  4. Kiva postaus! On aina kiva lukea näitä fakta juttuja! :)

    VastaaPoista
  5. Tätä haastetta vähän pelkäsinkin...;) Täytyy miettiä mistä keksin 10 asiaa :D

    iva huomata ihmisten erillaisuus; meillä syödään paljonkin kalkkunaa, siskomakkarasoppa on lasten mieleen samoin pinaattikeitto ja tietenkin kaikki itse tehden. Mamman tekemät veriletut olivat maailman parhaita....mitään kaupan valmiita en voi edes ajatella syöväni :/

    hmmm.. nyt keksimään ne 10 juttua....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole helppo miettiä kymmentä asiaa.
      Mutta kiva, jos otat haasteen vastaan!
      Näin se menee, toisen inhokki on toisen herkku.
      Meillä kuopus tykkää siskonmakkarasopasta.
      Onneksi saa sitä koulussa.

      Poista
  6. Hauskoja faktoja. Siskonmakkarasoppa on mun ihan ehdoton lempparini.

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon hasteesta! Otan tämän mielelläni vastaan :)
    Ja oli tosi kiva lukea faktoja sinusta! Minäkään en muuten tykkää yhtään siskonmakkarakeitosta :)
    Mukavaa keskiviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!
      Mukavaa, kun otat haasteen vastaan!😍
      En ole myös oppinut sitä syömään.
      Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  8. Olipa mukava lukea sinusta..:) Ja siskonmakkaria...yäk...ja veriruuat...yäk..:))

    VastaaPoista
  9. Kivat vastaukset, neljä ekaa voin allekirjoittaa itsekin :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos haasteesta, tykkään niistä:) Meillä on vähän samat inhokkiruoat, mä en oo koskaan tyknyt siskonmakkaroista enkä veriletuista...jaiks..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu!
      Kiva, kun otat haasteen vastaan!😊

      Poista
  11. Olipa kiva lukea vastauksia. Hauska haaste tämä :)

    VastaaPoista
  12. Kiva haaste, mutta vaikea. Mä luulin, että mä keksin "tuosta noin vain" ne jutut, mutta saikin pähkäillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ihan sama juttu!
      Ja nyt jälkeenpäin tuli mieleen kaikenlaista mitä olisin
      Voinut kirjoittaa!

      Poista
  13. Kiva välillä lukea näitäkin juttuja :) ihanaa tuo porkkanakakku :) Hyvää pääsiäistä Sari tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!
      Haasteet on kivaa vaihtelua ja mukava tehdä!
      Hyvää pääsiäistä sinulle myös!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤