lauantai 1. heinäkuuta 2017

Puolukkaboston ja arvonta voittoja


Hei!

Hyvää heinäkuun ensimmäistä päivää!
Tätä hyvää puolukkaboston pullaa tein jo ennen juhannusta,
mutta laitan ohjeen nyt tänne blgiin.

Me saatiin vihdoin pakastin tyhjennettyä kokonaan vanhoista marjoista.
Nämä viimeiset puolukat käytin tähän pullaan.


Kiva, kun nyt saa alkaa täyttämään pakastinta uusilla marjoilla.
Raparperia vähän jo ostinkin pakkaseen, kun oma raparperi ei vieläkään kunnolla kasva.


Ohjetta tähän katselin Dan Sukker sivuilta.

Puolukkaboston:

2 1/2 dl Pullataikina

Täyte:

n. 4 dl Puolukoita
1 dl Fariinisokeri
1 rkl Perunajauhoja

 Voiteluun kananmuna

Ja koristeluun halutessa tomusokeri kuorrutus!

Valmista ensin pullataikina.
Itse teen aina 5 dl pullataikinan.
Lopuista leivoin pikku pullia.
Kauli pullataikina ja levitä puolukkaseos taikinalevylle.
Rullaa levy varoen. Paloittele rulla saman kokoisiin paloihin.
(Ylimääräiset pullat paistoin erikseen.) Nosta pullat leikkauspuoli ylöspäin voideltuun pyöreään
vuokaan. Jätä nostatus tilaa pullien väliin. Kohota ja voitele kananmunalla.
Paista 200 asteessa n. 30-40 min.

Pulla oli mehevä ja puolukka teki siitä ihanan kirpakkaa. Nam!



Alakuvassa pullat menossa uuniin.


Voitin kahdessa eri blogissa arvonnan.
Villejä Lupiineja blogissa voitin nuo ihanat valkoiset CORUU korvakorut.
Kiitos!


Ja Kotipellolla blogissa voitin kivan pienen tönön. Niinkuin Tanni itse tuota kutsui.
Lisäksi sain hienon pikku pussukan. Tanni on itse nämä tehnyt!
Kiitos!


Pakko vielä kertoa.
Eilen sain sähköpostiini ihanaa palautetta blogistani.
Miten sydäntä lämmittääkin, kun joku kertoo tykkäävänsä blogistani.💗

Jos sinulla on jotain kysymyksiä, joita et halua yleisesti kysyä postauksissa,
niin minulle voit rohkeasti laittaa sähköpostia.
Sähköposti osoitteeni on tuolla ylhäällä oikealla.

Nyt toivottelen aurinkoista lauantai päivää!💛

45 kommenttia:

  1. Ihania voittoja⚘⚘Onnea ja mä tykkään myös sun blogista paljon🌹🌹

    VastaaPoista
  2. Onpas komea bostonkakku!
    Onnea voittajalle.

    VastaaPoista
  3. MAmmani ain teki bostonkakkuja...suussasulavia sellaisia..:)
    Onnea voitoista...sinulla kävi kunnon tuuri, kun kahdessa voitit.

    VastaaPoista
  4. Oi, paljon onnea arvontamenestysten johdosta ja erityisesti positiivisesta palautteesta. Kyllä Sinulla ihana blogi onkin!
    Teillä on herkuteltu suussa sulavalla bostonkakulla. Nam!

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköinen boston!
    Kivat voitot! Onnea!
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  6. Oijoi täällä kärvistelen leivättömällä ja pullattomalla ja ihailla kuolaan tätä sun Bostonia <3 Ihana näky, suorastaan taivaallinen <3 Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tiia!❤️
      Tsemppiä sinulle! ❤️ Itse en varmaan tuohon pystyisi.😀
      Kivaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  7. Herkullisen näköinen bostonkakku. Onnea voitoista. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!❤️
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  8. Oi mikä herkku. Nam!
    Maistuis kyllä nyt pensassavotan
    jälkeen. :)
    Paljon onnea voitoista!
    Ihanaa viikonlopun jatkoa Sari! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari!❤️
      Me ollaan myös pihalla touhuttu koko ilta. Uutta kukkapenkkiä tehty ym.
      Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle myös!

      Poista
  9. Onnea voitoista! Ihanan näköistä kakkua!

    VastaaPoista
  10. Oletkin melkoinen onnenpekka, kun kahdet voitot sait. Onnea!
    Herkullinen boston.
    Mukavaa viikonloppua 😊 T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  11. Onnea voitoista! Mulla on myös menossa pakastimen tyhjennys ja uudelleentäyttö! Loput mansikat meni mehuksi raparperin kanssa kuten joka vuosi :)
    Ihanaa heinäkuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kisu!
      Raparperi/mansikka mehu onkin hyvää.
      Ihanaa heinäkuuta sinulle myös!

      Poista
  12. Nam miten herkullisen näköinen puolukkaboston :) Onnea arvonnan voitoista <3 Ja sinun blogisi on yksi minun suosikeistani, sillä täällä käydessä saa aina iloisen mielen positiivisista postauksistasi ja ihanista resepteistä esim ;) <3 Nautitaan sunnuntaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanista sanoista!❤️❤️
      Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!💕☀️😊

      Poista
  13. Pikkaisen olen kade, jos olet saanut pakkasen tyhennettyä...meillä vielä 1/3 jäljellä vaikka kuinka söisi....täytyy tehdä sitten mehua lopuista kun viinimarjat kypsyy...
    Mukavaa sunnuntaita sinulle Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa, kun kaikki vanhat marjat ja muut on nyt käytetty.
      Mukava täyttää pakastin taas uusilla marjoilla.
      Hyvää alkanutta viikkoa Satu!💕

      Poista
  14. Kivoja voittoja oot saanut. Nuo Coruun korut ovat ihania ♥ Bostonkakkua oon tainnut tehdä vuosia sitten, sun tekemä näyttää kyllä tosi hyvälle! Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  15. Ihania arpajaisvoittoja olet saanut ja maittavan näköistä puolukkabostonia...omnomnom...😋

    VastaaPoista
  16. Mahdottoman nätti boston....marketissa näkyi olevan vielä kotimaisia pakastevadelmia, varmasti tulisi hyvää niistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilla!❤️
      Varmasti tulee vadelmistakin hyvä Boston kakku.

      Poista
  17. Herkullinen bostonkakku ja kaunis blogi sinulla. Paljon kaunista katseltavaa ja luettavaa. Mukavaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sisko! ❤️❤️
      Mukavaa heinäkuuta sinulle myös!

      Poista
  18. Onnea voitoista!On hyvät palkinnot!

    VastaaPoista
  19. Pitääpä seuraavan pullanpaiston yhteydessä bostonkakku.
    Kivoja voittoja.

    VastaaPoista
  20. IHania voittoja, onnea niistä. Noita korviksia kovasti itsekin haaveilin voittavani, ne on kyllä upeat.

    VastaaPoista
  21. Heippa, mä oon ollut pikkusen laitumilla, mutta nyt taas puikoissa vahvasti. Toivottavasti tönölle löytyi paikka kauniista kodistasi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiva kuulla sinusta!
      Ja kiitos hienosta palkinnosta.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤