tiistai 27. maaliskuuta 2018

Sekaisin kesästä


*blogiyhteistyö

Sain Docendolta ihanan kirjan arvosteltavaksi tänne blogiin.
Sekaisin kesästä kirjaa lukiessa voi 
haaveilla tulevasta keväästä ja kesästä.

Kirja sopii kaikille, jotka rakastavat kauniita kuvia,
sisustusta, leivontaa, kukkia...


Kirjan on kirjoittanut valokuvaaja Ilona Pietiläinen.
Hänellä on muitakin ihania kirjoja.
Mm. joulukirjoja.

Kirjan kuvat ovat todella kauniita.💗
Kirjassa on myös kivoja leivonta ohjeita.
Kesäisiä matkakohde vinkkejä.
Sekä vinkkejä esim. puutarhan sisustukseen.
Ja tietysti kauniita kesäkoteja.


Kirja on tehty kesää rakastaville
ja haaveilijoille!


Kodin sisustus jatkuu terassille, kasvihuoneisiin ja puutarhoihin.
Mukaan napataan kirjan sivuilta ideoita.
Keväisen pääsiäispäivän kruunaa lämmin
lohileipä, jota koristellaan itsekasvatetulla herneenversoilla.

Kesän paras marjapiirakka on se, joka paistetaan kasvihuoneen uunissa.
Lomatunnelmissa katetaan ateria kuistille ja
nautitaan kiireettömistä päivistä.

Kirjan sivut ovat seikkailu,
sellainen matka, jota ei unohda!
Sieltä löytyvät ihanimmat kesäkodit,
maalaisjuhlat sekä keskelle metsää piilotettu kattaus.


Kirjan ilmestymisvuosi: 3/2018
Kirjailija: Ilona Pietiläinen
Sivuja: 192
Hinta: 32,90e

Tästä pääset Docendon verkkokuppaan.



Uskomatonta miten sekaisin kesästä voi mennä!

Kiitos yhteistyöstä Docendo!💗

Ihanaa illan jatkoa!💛

38 kommenttia:

  1. Oih.. kirja näyttää aivan ihanalta:) Leppoisaa iltaa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo on ihana kirja.
      Leppoisaa illan jatkoa!💛

      Poista
  2. Onpa herkulliset kuvat! Ilona Pietiläinen on tunnelmallisten tilanteiden valokuvaaja.

    VastaaPoista
  3. Eilen juuri varasin kirjastoon tuon kirjan! Odotan innolla se lukemista.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun saat sen kirjastosta lainaan.
      Mukavaa illan jatkoa!😊

      Poista
  4. Näyttää todella ihanalta näin kesäihmisen silmin☀️☀️☀️☀️Kyllä se kesä sieltä tulee💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kesä tulee.😊
      Mukava jo haaveilla tulevasta kesästä.

      Poista
  5. Ihana yhteistyö ja niin kivanoloinen kirja♥ Kesää tuli ikävä:)) Mukavaa pääsiäisviikkoa❤

    VastaaPoista
  6. Varmasti ihana kirja kuvineen ja ohjeineen. Pian se kesä tulee... 😎💛🌱🍀🌞

    VastaaPoista
  7. Ilonan kirjat on kyllä jotain fantastista. <3 Ihanaa päivää Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne niin ihania.
      Hyvää illan jatkoa Tiia!💕

      Poista
  8. Itselläni on Ilonan kirja ja ne näyttävät olevan yhtö ihania, aiheesta riippumatta. Täytyykin käydä katsomassa tätäkin kirjaa tarkemmin!

    VastaaPoista
  9. Kerrassaan ihanan näköinen kirja.

    VastaaPoista
  10. Tuntuu ihanalta kirjalta. Ilonan kuvat ovat niin kauniita.
    Oikein hyvää kellokeskiviikkoa 💕
    T. Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on todella kauniita kuvia.❤
      Hyvää illan jatkoa!

      Poista
  11. Kirjan nimi jo sinällään kutsuu lukemaan sen. Kiitos tämän kauniisti kuvitetun kirjan esittelystä <3

    VastaaPoista
  12. sain tuo kirjastosta lainaan. Hieno kirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait sen kirjastosta lainaan.😊

      Poista
  13. oih, näyttää ihanalta kirjalta täynnä kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  14. Voi miten ihana kirja ❤️ tuota on kiva katsella Ihan muuten vaan. Hyvää pääsiäistä 🐥❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on!😊
      Hyvää pääsiäistä!❤🐣

      Poista
  15. Ihanalta vaikuttaa! ❤️
    Noissa Ilonan kirjoissa on niin ihania kuvia ja tunnelmia.

    VastaaPoista
  16. Kyllä vissisti menee pää pyörälle ja sekaisin kun tuollaista lukee - näyttää olevan kuvitus kohdallaan :)

    VastaaPoista
  17. Näyttää upealta kirjalta. Minulla onkin yksi hänen kirjoistaan.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤