tiistai 13. maaliskuuta 2018

Ensimmäiset Narsissit + (Arvonta muistutus)


Tänään on aamusta asti sadellut vettä.
Paikoitellen olikin tosi liukasta.
Hyvä puoli, että lumet sulaa pois.😀

Eilen ostin kevään ensimmäiset Narsissit.
Tokmannilla oli hyvä tarjous. Vitosella sai kolme Narsissia.
Amanda Been vaaleanpunainen ruukku on vanha kirppis löytö.
Siihen Narsissi sopiikin kivasti.


Pitää ostaa vielä lähempänä pääsiäistä lisää Narsisseja ja laittaa niitä myös ulos.
Hautuumaalle meinasin niitä myös viedä.


Pikkuisen laittelin jo pupujakin koristeeksi.
Ihan kauheasti en meinaa pääsiäiskoristeita tänä vuonna laittaa.


Narsisseja, tulppaaneja, suklaamunia ja rairuoho.
Niistä tulee jo pääsiäistunnelmaa.

Kaupoissa olen ihastellut 
pääsiäiskoristeita, mutta olen onneksi
jättänyt ostamatta. Kaapit on täynnä ennestäänkin 
pääsiäiskoristeita, että yhtään uutta en kyllä tarvitse...


Joko siellä on laitettu pääsiäistä kotiin?




Meillä onkin nyt vuorostaan vanhin tytär kuumeessa.
Itsellä on vielä yskää, mutta kaipa se tästä pikkuhiljaa
alkaa parantumaan. Tänään olen jo juonut kahvia.
Kuusi päivää olin juomatta kahvia, kun ei vaan kipeisenä maistunut.

Täältä pääset osallistumaan blogissani olevaan arvontaan, 
jos et vielä ole osallistunut.

Hyvää tiistai päivää täällä piipahtaville!💜

50 kommenttia:

  1. Ihanat narsissit ja voi miten suloisia pupuja. :) Juuri selailin Tokmannin lehteä ja ajattelin, että pitäisi hakea meillekin muutamat narsissi, mutta sen verran mälsä keli ulkona, että olen parhaakseni katsonut pysytellä tämän päivän sisätiloissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tänään on ollut tosi kurja ilma.
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  2. Ihanan kaunista ja keväistä! Vaikka ulkona on ankea sää, niin kotiin on kiva laittaa jotakin nättiä. Pikaisia paranemisia sinne teille!

    VastaaPoista
  3. Eilen itsekin mietin, ostaako narsisseja vai tulppaaneja kodin piristykseksi, mutta tulppaanit tarttuivat mukaani.
    Kovasti tuntuu tauti jylläävän ja olen yllättynyt, etten ole vielä itse sairastunut. Toivottavasti tytär pian paranee.
    Suloista kevään jatkoa Sinulle!
    ps. enpä ole vielä liiemmin koristellut pääsiäistä. Lasten kanssa toki on askarreltu eskarissa tällä viikolla rairuohopurkkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      Toivottavasti pysyt terveenä.
      Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  4. Mulla jo ties monetta päivää mikääneimaistu-päivä :( Alkais jo helpottaa...kivoja pääsiäisjuttuja oot laittanut, meillä ei vielä mitään. Ohran ajattelin laittaa kasvamaan. Mukavaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Toivottavasti sinun flunssa alkaa helpottamaan.
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  5. Juuri tänään mietin joko kaupoissa olisi narsisseja ja helmililjoja. Pitää ehdottomasti viikonlopuksi niitä ostaa. Meillä pääsiäinen koristuu maltillisesti. Vaikka tänään on satanut vettä, on fiilis varsin keväinen. Mukavaa iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään aurinko paistoi pitkästä aikaa.
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  6. Ihanat narsissit ja nuo teidän pääsiäisajan koristeet tuovat uskoa siihen, että tosiaan elämme maaliskuuta, vaikka sää on mikä on. Toivottavasti tytär paranee pian.

    VastaaPoista
  7. Ihanat narsissit. Vielä en ole niitä hankkinut, mutta helmililja minulla on. En laita hirveästi myöskään pääsiäistä tänä vuonna, mutta jotain sentään.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia ja hempeää tunnelmaa vaaleanpunaisen sävyssä!
    Enpä ole pääsiäistä laittanut, enkä tiedä laitanko ollenkaan.
    Toivottavasti pääsette jo flunssan kourista!

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo ruukku, hieno kirpparilöytö. Meiltä löytyy jo pääsiäiskoristeita, oksilla riippuu pieniä munia ja löytyy myös pupua ja pojan hienosti askartelema lintukin. 😊😍 Mukavaa loppuiltaa! 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Lasten askartelemat on aina kivoja.
      Mukavaa illan jatkoa!❤️

      Poista
  10. Minä tänään kauppareissulla ostin ekat narsissit....yritin valita oikein nuppuisia, että kestäisivät pidempään..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ostin nuppuisia, mutta sisällä ne alkavat kukkimaan nopeasti.

      Poista
  11. Kauniita asetelmia sinulla siellä.. leppoisaa keskiviikkoa sinulle Sari:)

    VastaaPoista
  12. Ihanan keväistä siellä jo! :)
    Pääsiäiskoristeet on täällä vielä laatikossa.
    Ihan pienesti ajattelin minäkin laitella.
    Kaupassa katselin kanssa koristeita, mutta hyllyyn jäivät.
    Mukavaa keskiviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!💕
      Kaupoissa oli niin kivoja koristeita, mutta täytyy
      vaan olla ostamatta, kun ei kaappeihin enää mahdu yhtään roinaa.😀
      Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  13. Kauniita pääsiäistunnelmia!
    Parit narsissit ja ohran siemeniä olen ostanut. Pitäisi vielä istuttaa nuo siemenet ;)
    Kivaa loppuviikkoa<3

    VastaaPoista
  14. Siellähän on jo ihan pääsiäistunnelma! Kauniita narsisseja ja arvaa rupesko tekemään mieli suklaamunia😐

    VastaaPoista
  15. Kaunista pääsiäistunnelmaa olet jo luonut! Minäkin olen jo pupuja, höyheniä ja suklaamunia asetellut sinne tänne. Narsisseja juuri mietin, kun Tokmannin ohi töistä kotiin kävelin. Näkyivät olevan ulkona, mutta en vielä poikennut ostamaan. Mieli kyllä jo tekee niitä.
    Kivaa loppuviikkoa ❤️

    VastaaPoista
  16. Kaunista pääsiäis tunnelmaa teillä jo on:)

    VastaaPoista
  17. Ihanat kuvat, nuo narssisit on niin kauniita! Kivaa kevättunnelmaa:) Mukavaa päivää♥

    VastaaPoista
  18. Mukavan näköistä olet jo laittanut. Minä en ole ostanut narsisseja vielä ainuttakaan ,mutta ostan kyllä. Ohraa aion myös kylvää . Oikein kivat puput sinulla myös minusta on. Tykkään niistä kahdesta hoikasta eritoten ja ruukut sopivat kokonaisuuteen. Hyvää loppuviikkoa .

    VastaaPoista
  19. Oi oi, mä olen viivytellyt vielä narsissiostoksiani. Perunanarsissi oli jo lähteä mukaan kaupasta, vaan... jos ensi viikolla sitten :)
    Niin on teillä jo pääsisäisen tuntua, että...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa on kiva laitella jo pääsiäistä.
      Rairuohonsiemeniä ja multaa ostin tänään kaupasta.

      Kivaa torstaita!💕

      Poista
  20. Niin nättiä ja keväistä! Narsissit tuovat kyllä kevään ja ovat kuin pikkusia aurinkoja ikään.

    Hyvää viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  21. Vielä en ole ehtinyt laittaa pääsiäistä kotiin, mutta nyt ehkä näiden kuvien siivittämänä saan aikaiseksi! Ihanat narsissit ja tietysti sitäkin ihanammat pienet pääsiäismunat!

    VastaaPoista
  22. Mäkin ostin ja hiplasin helmililjoja..aatteln oottaa hetken :) Kevät <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤