keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Mansikkaiset laskiaispullat


Viikonloppuna herkuteltiin jo laskiaispullilla.
Vaikka laskiaiseen on vielä aikaa.
Tällä kertaa en tehnyt perinteisiä laskiaispullia,
vaan halusin kokeilla mansikan makuisia.
Herkullisia olivat ja tuo kivaa vaihtelua perinteisiin.
Mutta eihän niitä perinteisiä laskiaispullia mikään voita.
Aina on kuitenkin mukava kokeilla jotain uutta.


Täytteenä näissä oli mansikoita paloiteltuna.
Mansikkahilloa. Kermavaahdon maustoin mansikan makuisella
tomusokerilla ja ripaus punaista karamelliväriä.
Pullien päälle tomusokeria.


Helmikuu on oikein herkkukuukausi.
Vastahan sitä herkuteltiin Runebergintortuilla. 
Sitten on tulossa vielä ystävänpäivä ja laskiainen.
Joko siellä on herkuteltu laskiaispullilla?


Tämän uuden tarjoilulautasen löysin viime viikolla Prismasta.
Se on Kultakeramiikan ja nimi on Magnolia.
Samaa sarjaa olisi vielä mukit ja kulhot.
Niitä en kuitenkaan ostanut...ainakaan vielä.
Ihastuin tähän kyllä niin kovasti, että ihan pakko oli ostaa.
Se on niin keväinen ja tuo vaaleanpunainen väri tietysti houkutti.



Täältä pääset osallistumaan blogissani olevaan arvontaan,
jos et ole vielä osallistunut.

Kivaa keskiviikkoa!💚

Ajakaahan varovasti!
Ulkona on tosi liukasta!

49 kommenttia:

  1. Oi nami mitä herkkuja. Itse leivoinviikko sitten ja niitä piti koko viikonloppu herkutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Laskiaisena tehdään sitten niitä perinteisiä.😀

      Poista
  2. Hurmaava tuo Magnolia-lautanen ja herkulliset laskiaispullat!
    Mukavan leppoisaa keskiviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköisiä laskiaispullia ja kaunis tuo tarjoilulautanen!
    Minä laskiaispullassani on mantalimassaa isännälle taas pitää olla mansikkahilloa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!
      Tykkään myös mantelimassasta laskiaispullan välissä.

      Poista
  4. Oi miten herkullisen näköisiä. Mukavaa keskiviikko päivää:)

    VastaaPoista
  5. Herkullisia laskiaispullia ja kaunis tuo tarjoilulautanen!
    Ihanaa loppuviikkoa♡

    VastaaPoista
  6. Makoisia ovat, nam. Juuri tuli kaupasta hiiva ja vadelmahillo ostoksilta. Mukavaa keskiviikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  7. Kaunis lautanen ja tosi herkullisen näköiset pullat.

    VastaaPoista
  8. Onpa herkullisen näköisiä, mansikat ja pinkki kermavaahto on piste i:n päällä! :)

    VastaaPoista
  9. Nam, mikä mansikkainen pullaherkku!
    Juuri söin laskiaispullan. Täytyypä tehdä viikonloppuna.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
  10. Oi miten on herkullisia laskiaispullia. Hyvä keskiviikkoa iltaa Sinule :)

    VastaaPoista
  11. Kylläpä on kaunis ja niin passeli lautanen juuri noille mansikkaisille herkullisille laskiaispullille!
    En ole vielä tehnyt laskiaispullia, vaikka mieli on niitä kovin jo tehnyt.
    Leppoisaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
  12. No, nam!
    Maistuis! :)
    Vielä en ole laskiaispullia tehnyt.
    Yhden kahvilassa söin.
    On ne hyviä!
    Viikonjatkoja! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä laskiaispullat on hyviä.
      Viikonjatkoja!❤

      Poista
  13. Oi, mehevän näköiset, ihanat manssupullat. :p

    VastaaPoista
  14. Että näyttävätkin hyviltä nuo pullat..Nam:) Aivan ihana on myös tuo tarjoilulautanen, niin kaunis! Mukavaa viikon jatkoa sinne♥

    VastaaPoista
  15. Nami, nami mitä herkkupullia. Aivan upea lautanen. Laskiaista odotellen :)

    VastaaPoista
  16. Ihanat pullat! Noihan kävisi tosi hyvin ystävänpäiväpullista vaaleanpunaisen värin vuoksi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!❤
      Kyllähän noita voisi myös ystävänpäivänä tarjota.

      Poista
  17. Ihastuttava tarjoilulautanen. Pitääpä katsoa, kun kaupoille kerkii. Ja kyllä tuollainen herkkutarjotin vaatii herkut tarjottavatkin.

    VastaaPoista
  18. No huh, nyt on kyllä superherkullisen näköiset laskiaispullat!
    Ja niin, miksipä ei pinkki kermavaahto ja mansikat. Raikasta.
    Ja tuo tarjoiluvati sopii näille kuin - noh, mansikka laskiaispullaan :D

    VastaaPoista
  19. Ihanaa pinkkiä kevättalveen ja vaarallisen herkullisen näköiset pullat.
    Meillä ei leivota, kun vältetään nyt karbohydraatteja ja ollaan kitumiskuurilla :( Leipomosta saatan hakea yhden pullan, sillä pakkohan se on saada maistaa.

    Hyvää loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  20. Ei voisi olla herkullisemman näköistä kermavaahtoa ja lautanenkin niin nätti. Minä en ole syönyt vielä yhtään laskiaispullaa, vaan vielä ehtii.

    VastaaPoista
  21. Eikös se laskiaissunnuntai ole nyt viikonloppuna, joten ei siihen niin kovin paljoa ole aikaa!!

    VastaaPoista
  22. Oi kun herkullisen näköisiä! :D

    VastaaPoista
  23. Voi kuinka herkullisen näköisiä laskiaispullia! Pitäisiköhän itsekin kokeilla tuollaista variaatiota :)

    VastaaPoista
  24. Voi kuinka herkullisen näköisiä laskiaispullia! Pitäisiköhän itsekin kokeilla tuollaista variaatiota :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤