torstai 31. elokuuta 2017

Uusi matto







Moi!

Täällä on herätty sateiseen päivään. 
Nautin kodin lämmöstä ja sytyttelen kynttilöitä. Ihana vapaapäivä!
Nautin tästä syksystä. Huomenna syksy on jo virallisesti,
kun alkaa syyskuu.

Olen sisustellut olohuonetta syksyisempään. 
Jonkun aikaa on tehnyt jo mieli uutta mattoa olkkariin.
Uusi matto löytyikin Jyskistä. Ja se oli vielä alennuksessa.
Ihastuin maton kuvioon ja värikin oli hyvä.

Myös tyynyjä vaihtelin sohvan päälle. Vaaleanpunainen sai nyt lähteä pois
ja harmaata sai tulla enempi sisustukseen.
Harmaat tyynynpäälliset löysin h&m home.sta. Tyynynpäälliset ovat kaksipuoliset. 
Toinen puoli on kokonaan harmaa ja toisella puolella kuva missä myös hopean hohdetta.
Pienillä jutuilla saa kivaa vaihtelua sisutukseen.

Eilen sain inspiraation siivoilla keittiön kaappeja.
Heitin pois paljon turhia kippoja ja kuppeja. Halusin lisää tilaa.
Saman tein olkkarissa. Turhia tavaroita laitoin pois.
Nyt pitäisi vaan varata se kirppispöytä.

Eilen ajattelin, että lähden pyörälenkille heti aamulla.
Mutta nyt ei huvita yhtään tuonne sateeseen mennä.
Taidankin leipoa hyvää siemennäkkäriä. Täällä ohje!

Hyvää torstai päivää jokaiseen kotiin!💜

64 kommenttia:

  1. Onpa ihastuttava matto. Elloksella taitaa olla saman tyylinen jota olen monesti käynyt ihastelemassa mutta sen kovan hinnan vuoksi en ole raskinut ostaa sitä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis matto!
    Minäkin katselin tuota mattoa. Mutta se jäi sitten kauppaan, kun koiratalouteen en halua noin vaaleaa mattoa :(

    VastaaPoista
  3. Satelee täälläkin, ajattelin lähteä kävelylle markettiin ja hakea callunoita. Matto on nätti ja sopii hyvin tuohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sade hiljeni, niin mínäkin kävin pienellä pyörälenkillä.

      Poista
  4. Uusi matto sopii hyvin teidän olkkariin. Siemennäkkäri on tosi hyvää.

    VastaaPoista
  5. Kaunis matto ja teillä on muutenkin niin kodikasta ja kaunista! 😍
    On se kiva syksyn myötä muuttaa vähän värejä. Mukavaa torstaita! ❤

    VastaaPoista
  6. Kaunis rauhallinen matto ja sopii kokonaisuuteen. Syksyisin aina kiinnittää hieman enemmän huomiota sisustukseen, kun sisällä olo lisääntyy. Itse olen saita, enkä raski ostella uutta, mutta rakastan kurkistella toisten koteihin.

    VastaaPoista
  7. Matto on kaunis ja sopii hyvin. Minusta on myös mukava sisustaa
    ja laittaa jotain uutta. Minusta on myös syksy mukavaa aikaa ja nautin siitä:)

    VastaaPoista
  8. Niin kaunista ja seesteisen rauhallista teidän olkkarissa! Tavaran vähentäminen keventää omaakin oloa kummasti, ja yllättävän pienellä tavaramäärällä ihminen tulee toimeen.

    VastaaPoista
  9. Ihana olohuone ja mä oon tollasta mattoa myös hypistellyt kaupassa🤗Iloista torstaita☀️🌹

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää olkkarissa!

    VastaaPoista
  11. Hyvännäköinen matto!
    Mukavaa syyskuun alkua!♥

    VastaaPoista
  12. Tosi kivalta näyttää, matto ja koko olohuone! :) Ihan parasta syksyssä onkin pehmeät tekstiilit ja kynttilät <3 Kivaa alkavaa syyskuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!❤️
      Kivaa alkavaa syyskuuta sinulle myös!

      Poista
  13. Hyvin sisustukseen ja kokonaisuuteen sopiva matto.

    VastaaPoista
  14. Kaunis matto!
    Minun pitää hankkia uusi sohva ja aloinkin kiinnostuneena katsomaan, että teillä on kaunis sohva. Onko se kuinka vanha hankinta? Mistä hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olisikohan sohva Maskusta ja on varmaan viisi vuotta vanha.
      Kivaa illan jatkoa!

      Poista
  15. Hyvännäköinen matto!
    Sopii kivasti muuhun sisustukseen!
    Pehmeät matot on ihania.
    Kivaa illanjatkoa! :)

    VastaaPoista
  16. Kaunis ja lämpöisen oloinen matto. Itse en pidä noistans. nukkamatoista, kun niihin helposti piiloutuu vaikka ja mitä....tosin muksut ei enään ole leikki-ikäisiä, mutta silti....ehkä lievä siivoushulluus on syy ;)

    Ihanaa alkavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
  17. Kaunista ja hieno matto hyvin sopii. Mukavaa alkavaa syyskuuta:)

    VastaaPoista
  18. Hieno matto. Voi kun voisikin laittaa matot lattiaan...mä luulen kyllä, että ne heti "tärveltäisiin". Jäi muuten matot tältäkin kesältä pesemättä...pitääköhän pian heittää roskiin!

    VastaaPoista
  19. Kynttilänpolton minäkin aloitin tänä aamuna, kun on ulkona niin harmaata ja sateita.
    Kauniisti kotiasi sisustat!
    Hyvää ja suloista syksyä Sinulle!

    VastaaPoista
  20. Tosi kaunis matto. Mä olen aivan onneton sisustaja. Tosi harvoin tulee vaihdeltua mitään verhoja tai tyynyjä. Matto olohuoneessa vaihtuu aina jouluksi, mutta muuten meillä mennään yleensä samoilla tarpeistoilla. Sen vuoksi on ihana katsella näitä kauniita kuvia, kun joskus iskee itsellekin inspiraatio.
    Ihanaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari!❤️
      Ihanaa syyskuuta sinulle myös!

      Poista
  21. Kaunis matto.
    Uutta mattoa olkkariin talveksi tekee täälläkin mieli.

    VastaaPoista
  22. Kiva matto ja sopii hyvin olkkariinne. Mäkin ostin uuden maton vasta, vielä postaus odottaa...ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva, kun teet matosta postauksen.
      Ihanaa viikonloppua!❤️

      Poista
  23. Hei! Kaunis matto, sopii hyvin olohuoneen tunnelmaan ja sävyihin. Varmasti pehmeä ja lämmin varpaiden alla. 😊 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      On tosi pehmeä mattoa.
      Mukavaa viikonloppua!😊

      Poista
  24. Kaunis uusi matto, joka on syksyn viileinä iltoina varmasti ihanan lämmin ja pehmoinen varpaiden alla. Kaunista ja syksyisen suloista muutenkin olohuoneessasi 😍

    VastaaPoista
  25. Kaunis matto kauniissa olohuoneessa <3 ihana syksyinen kodikas tunnelma <3 Tunnelmallista syyskuun alkua ja viikonloppua <3

    VastaaPoista
  26. Matto istuu kotiisi hienosti! NIIN Kaunista!

    Ihanaa syysfiilistelyä Sinulla, tulee hyvä mieli itsellekin ♥
    Mukavaa ja tunnelmallista viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  27. Ihana matto, sopii niin hyvin kauniiseen kotiisi <3
    Ihan pikkuisen olen jo kynttilää polttanut, lähinnä edesmennyttä muistellessa... Tuntuu vielä niin kesäiseltä, että ei ole tullut vielä se kynttiläfiilis...
    Rauhallista ja ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  28. *Huokaus* Ihanan tunnelmallinen olkkari ♥

    VastaaPoista
  29. Voi miten kauniilta siellä näyttää😍ihana tuo matto! Leppoisaa syyskuuta❤️

    VastaaPoista
  30. Voi miten kaunis matto <3 Ihanan näköinen olkkari teillä :)

    VastaaPoista
  31. Sopii teille kuin nenu nassuun, niin kaunis ja harmoninen tunnelma <3 Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  32. Hei Sari pitkästä aikaa. Matto sopii hyvin sisustukseesi. Täällä myös hieman laitettu kotiin syksyistä väriä. Tänään paistaa aurinko, joten sienimetsään minun mieli. Aurinkoista viikonloppua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Liisa!
      Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa.❤️
      Aurinkoista viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  33. Hienosti matto sopii tuohon kauniiseen kokonaisuuteen!
    Minullakin on projektina siivoilla kaikkia kodin kaappeja ja sitten varata kirpparipöytä tyttären kanssa yhdessä.
    Iloista syksyä! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤