torstai 17. elokuuta 2017

Pavlova







Tähän ihanaan jälkkäriin kävin eilen keräämässä pikkuisen mustikoita.
Pavlova on venäläisen palettitanssijan Anna Pavlovan mukaan nimetty 
marenkipohjainen jälkiruoka. 
Olen halunnut kokeilla tätä marenkijälkkäriä jo monta kertaa 
ja nyt innostuin sitä sitten tekemään.
Pohjan tein valmiiksi jo edellispäivänä. Kaupasta hain vielä mustikoiden lisäksi
mansikoita ja vadelmia. Tähän voi käyttää myös hedelmiä.

Ohjeen otin täältä. Pohjasta jätin etikan pois, koska sitä minulla ei ollut.
Eikä se marenkiin vaikuttanut mitenkään.

Pavlova:

Pohja:

4 Valkuaista
2 dl Sokeria
1 tl Perunaj.
1 tl Vaniljas.

Päälle:

3,3 dl Kuohukermaa
1 tl Sokeria
1 rkl Lemon curd
Marjoja oman maun mukaan

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokerit ja perunajauhot
valkuaisvaahtoon vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen.
Laita leivinpaperi uunipellille ja levitä marenki lusikalla pyöreän malliseksi leivinpaperille.
Levitä marenki niin, että reunat jää vähän korkeammalle.

Paista 125 asteessa n. 1 1/2 tuntia. Anna kakun jäähtyä.

Nosta kakku varovasti tarjoiluvadille.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sokeri ja lemon curd vaahdon sekaan.
Sekoita kunnolla.
Lusikoi vaahto marengin päälle. Koristele marjoilla tai hedelmillä.
Nauti heti!

Tämä oli niin hyvää ja pitää kuulemma tehdä useamminkin.😀

Tätä herkkua voi tarjoilla jälkiruokana tai käy myös juhlapöydän kakkuna.

Herkullista torstaita blogini lukijoille!💙

49 kommenttia:

  1. Pavlova on niin hyvää! Olen ihastunut siihen itsekin. Etikka tekee marengille kuivan pinnan, mutta jättää sisustan hieman tahmeaksi. Ei vaikuta muuten.
    Olitpa reipas kun kävit poimimassa marjatkin siihen!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Se on kyllä tosi hyvää!
      Meillä mustikoita kasvaa ihan tässä talon vieressä, niin on helppo hakea.
      Ihanaa viikon jatkoa sinulle myös!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tykättiin ja pitää kyllä tehdä uudestaan!

      Poista
  3. Tutustuin tähän Australiassa. On siellä oikein perinneherkku. Ja niin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet syönyt sitä Australiassa.
      On se hyvää!

      Poista
  4. Onpa houkuttelevan näköinen Pavlona! Sitä on saatava lähiaikoina. Hyvää loppu viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Hyvää viikon jatkoa sinulle myös!

      Poista
  5. Oijoi mikä ihana herkku, slurps ☺

    VastaaPoista
  6. Oijoi mikä ihana herkku, slurps ☺

    VastaaPoista
  7. Namskis, näyttää maistuvalta...

    VastaaPoista
  8. Herkullista! Tätäpä toisinkin tehdä ensi viikolla, kun tulee vieraita. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  9. Juuh...taas pukkaa suunnitelmaa: Lauantaina aamusta jo torille marjakauppiaiden luo ja iltapäiväkahvilla herkkusuut kiittää!
    Kiitos inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😀❤️
      Kiva, jos sait inspiraation tästä!
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  10. Nam, Pavlova on yksi suosikkikakuistani!

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukavaa iltaa sinulle myös!❤️

      Poista
  12. En ole moista herkkua ennen maistanut. Kiinnostava herkku. Ollaan vierailtu monta kertaa puolin ja toisin joten jäin lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva, kun jäit lukijaksi!😊❤️

      Poista
  13. Nam! Koetappa olla sitten dietillä, kun tämmöisiä herkkuja näkyy silmien edessä 😄 Ihanaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana!❤️
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  14. Kylläpä näyttää herkulliselta Kiitos ohjesta :)

    VastaaPoista
  15. Pavlova on yhtä lempparia ja tämän sentään osaan minäkin tehdä, eli iso nam <3

    VastaaPoista
  16. Näyttää unelmankevyeltä marjapilveltä 😀

    VastaaPoista
  17. Pavlova on kyllä hyvää! Arvaa vaan onko nyt kauhea kakkuhimo :D

    VastaaPoista
  18. Hyvältä näyttää. Mä en olekaan ikinä maistanut tuollaista.

    VastaaPoista
  19. Taas yksi uusi kokeiltava ohje! Marenki on mun herkku jo ennestään!

    VastaaPoista
  20. Pavlova on niin ihanaa herkkua!
    T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  21. Pavlova on erittäin maukasta ja aina niin kaunis jälkiruoka myös. Kyllä voisin itsekin nyt ottaa palasen... ;)

    VastaaPoista
  22. Oi miten herkullisia kuvia♥ Varmasti maistuu! Tuota pitääkin kokeilla:) Ihanaa alkavaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Kannattaa joskus kokeilla.
      Ihanaa alkavaa viikonloppua sinulle myös!❤️

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤