perjantai 25. elokuuta 2017

Diy lokerikko/hyllykkö









Hei!

Olen pikkuisen sisustellut meidän yläkerran vessaa.
Tykkään. että tavarat on järjestyksessä ja säilytystilaa tarvittaisiin lisää.
Sain taas idean, jonka lomalla kerroin miehelle.
Näytin miehelle kuvaa minkälaista säilytyslokerikkoa haluan/tarvitsen vessaan.
Tai oikeastaan halusin kaksi. No mies otti mittoja ja seuraavana aamuna
lähdettiin hakemaan baukkarista puutavaraa.💗
Lomalla kun oltiin, niin oli aikaa touhuta kaikenlaista.

Materiaaliksi valittiin mänty liimapuulevyä.
Mies niitä tallissa sitten sahaili ja liimaili.
Lokerikot maalattiin (mies maalasi) valkokuultomaalilla.
Mielestäni tuli tosi kivat lokerikot ja juuri sopivan kokoiset. Tykkään!
Lokerikot on kevyet siirrellä ja niiden alle liimattiin vielä huopatassut.
Estämään lattian naarmuttamista.
Isommassa lokerikossa säilytän käsipyyhkeitä ja pienessä kuutiossa
on vessapaperia ja korissa on kynsilakkoja.

Samalla uusittiin myös vessan valaisin.

Kynttilä Partylite, ruukku Prisma, kukka Ikea, valaisin baukkarista,
meikkipussi Italiasta, tähtikäsipyyhkeet Honkkarista.

Nyt toivottelenkin ihanaa viikonloppua teille!💗
Minä lähden viemään tytärtä elokuviin.

Heipat!

-Sari-

63 kommenttia:

  1. Pienillä jutuilla arjen yllellisyyttä. Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Kivat lokerikot, joilla saa mukavasti lisää säilytystilaa vessaan.

    VastaaPoista
  3. Tuollaiset itse tehdyt laatujutut ovat niitä parhaita! :-)

    VastaaPoista
  4. Kivat tuli ja itse tehden saa juuri oikean kokoiset ja tilaan sopivat.

    VastaaPoista
  5. Kivat!
    Säilytystilaa ei ole koskaan liikaa.
    Mukavaa perjantai-iltaa! ❤️

    VastaaPoista
  6. Ihan mahtavat säilytyslokerikot! Onpa kiva, kun sinulla on tuo isäntä, joka toteuttaa kaikki toiveesi!
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!❤️

      Poista
  7. Sinulla on kätevä mies, kun loihti - tuosta noin vain - kätevät ja kauniit lokerikot. Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  8. Tosi kätevät ja tyylikkäät lokerikot! Sisustaminen on kivaa puuhaa. Mukavaa viikonloppua sinulle! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!❤
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  9. Upeat! Mitenkä onkin näpsäkät ja hvyännäköiset ns. "hukkaneliöiden" säilytysratkaisut! Tykkään!
    Rentoa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  10. Ihana kylppäri ja kaikki tavarat siellä niin kivasti esillä sekä järjestyksessä.

    VastaaPoista
  11. Ihanat ja kätevät lokerikot ! Ja olet niin kauniisti kuvannut <3 Muksua Viikonloppuja teidän poppoolle, toivottavasti oli hyvä elokuva? trv. Päivi

    VastaaPoista
  12. No nyt on sievää vessassa. Kivat hyllyt sopivat pieneen tilaan täydellisesti. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Onpa kätevä pikku hylly. Tuonne mahtuu sopivasti vaikka mitä tärkeetä! Ihanaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
  14. Kätevää ja käytännöllistä. Nyt on juuri sellainen aika vuodesta että tekee mieli kohentaa kotia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Huomaa, että syksy on tullut, kun minulla on into laitella kotia.😀

      Poista
  15. Tulipas siitä kiva. Niin tarpeellinen ja käytännöllinen. Pienillä jutuilla saa paljon aikaiseksi. Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli!
      Aurinkoista viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  16. Hienosti saatu koloset hyötykäyttöön ♥

    VastaaPoista
  17. Voi miten kivat tulikin! Onni on näppärä mies:)😍 Ihanaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  18. kätevät ja kauniit! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Onpahan kätevät ja mahtuvat moneen pienempäänkin paikkaan. Ihania tuoksuja bongailin siellä, kiva kurkistus tämä. Kivaa viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
  20. No onpa hyvä hyvä idis, hienot lokerikot! 👍 Ja kaikki tilat, pienetkin, voi hyötykäyttää tällä tavoin. 😊

    VastaaPoista
  21. Ihanat hyllyt <3 siisteydestä minäkin tykkään niin vessassa kuin muissakin kodin tiloissa <3Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  22. Tosi kivat, sopii hyvin ja saa tavarat kivasti paikoilleen.Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  23. Vitsi te olette kyllä käteviä. Nyt pistätte oman suunnittelu ja toteutus firman pystyyn, varmasti olisi asiakkaita jonoksi saakka.
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  24. Hienot lokerikot ja sopii paikalleen just eikä melkein, kun on mittojen mukaan tehty. Hyvä te!

    VastaaPoista
  25. No kylläpäs sinulla on kätevä isäntä! Kaunis lopputulos ja wc kokonaisuudessaan :) Mukavaa viikonlopun jatkoa:)

    VastaaPoista
  26. Hyvän näköiset lokerikot ja hyvä kun niitä pystyy helposti siirtelemään.

    VastaaPoista
  27. No tuossapa oli oikein mainio idea. Lokerikkoja tarvitaan aina ja niihin voi vaihtaa tavaroita silloin tällöin. Pienillä jutuilla uutta ilmettä.

    VastaaPoista
  28. Kauniit ja tyylikkäät! Niin hyvin olet suunnitellut ja mukava, kun Sinulla on toteuttajakin! Oikein mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Leena!❤️
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  29. Näppärät lokerikot! Säilytystilaa ei ole ikinä liikaa, joten kaikki nurkat kannattaa ottaa käyttöön. Tykkään siitä, että tuo toinen tulee tasoa korkeammalle ja on siten kiva paikka laittaa jotain somistusta siihen.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  30. Todella hienot hyllyt! kun itse tekee saa juuri sellaiset kun haluaa, ihan mahtavat :)

    VastaaPoista
  31. Tosi kivat ideat hyllyistä tuollaisiin ahtaisiin koloihin. Kaikki tila tulee ottaa hyötykäyttöön! Ihana, kun miehesi ottaa heti kopin asiasta, jonka hänelle esität.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Kyllä se usein innostuu näistä minun ideoista.😊

      Poista
  32. Upeat hyllyt miehesi teki.. ja sopivat viimesenpäälle hyvin tuonne vessaan. Mukavaa alkavaa syksyä ja viikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
  33. Kiitos!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!❤️

    VastaaPoista
  34. Todella kivan näköiset lokerikot :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤