maanantai 31. heinäkuuta 2017

Saksan matka


Tervehdys pitkästä aikaa!

Toinen lomaviikko alkoi ja nyt teki mieli jo tulla postaamaan.
Viime viikolla käytiin perheen kanssa pienellä lomamatkalla Munchenissä.
Reissussa oltiin viisi päivää. Ja meillä oli neljä eri hotellia matkalla.
Meillä oli vuokra-auto käytössä, jolla ajeltiinkin paljon.
Kuvia tuli otettua paljon, mutta laitan vaan muutaman kuvan tänne.
Teen vielä postauksen joulukaupasta ja tuliaisista.


Yksi matkan kohokohta oli Neuschwanstein linna. Joka onkin ollut pitkään haaveena nähdä.
Linna on toiminut esikuvana Walt Disneyn Prinsessa Ruususen linnana.
Linna sijaitsee Etelä-Saksassa Alppien kupeessa. Schwangaun kylässä!
Linna oli upea eikä ihme, että on suosittu matkakohde. Neuschwanstein linnaa
pidetäänkin maailman kauneimpana linnana. Meidän viiden päivän lomamatkalle osui joka päivälle vesisade. Se vaikeutti vähän kuvaamista ja aika paljon kuvia otettiinkin sitten kännykällä.


Linnaa lähestyessämme auto jonot olivat jo suuret. Alueella on isot maksulliset parkkialueet.
Linnaan pääsee kävelemällä tai pikkubussilla. Me menimme pikku bussilla, koska
satoi kovin vettä. Linnaan pääsee myös hevoskärryillä. Takaisin tullessa kävelimme sieltä pois.
Eli hyvät jalkineet jalkaan, jos meinaat tuolla joskus käydä.
Parhaat kuvat linnasta saa Marie-sillalta (Marienbrucke). Kuvasta näkyykin kuinka paljon
ihmisiä sillalla oli.

Linna oli tällä hetkellä remontissa, ja ihmisjonot oli valtavat vaikka olikin sateinen päivä. Meille riitti, että nähtiin linna ulkoapäin ja kävimme myös linnan pihalla. Linna oli peitetty pressuilla ja telineillä. Siksi etupihalta ei tullut kuvattua.
Täältä saat enemmän tietoa linnasta.

Kylässä oli sitten matkamuisto myymälöitä ja ruokapaikkoja.
Ja siellä oli myös yksi joulukauppa!😍


Kävimme myös kuuluisassa Allianz Arenassa. Munchenissä sijaitseva jalkapallostadion.
Se toimii jalkapallo joukkue Bayern Munchenin kotistadionina. Meidän perheen yksi lemppari
jalkapallo joukkue. Juniori olikin mielissään, kun menimme tuonne. 


Tänne mahtuu väkeä n. 75000 eli stadion on valtavan kokoinen.
Menimme opastetulle kierrokselle, joka maksoi meidän perheeltä n. 77 e.
Näimme kentän, pukukopit, treenihuoneen ym. ja museon. Lopuksi käytiin vielä 
fanikaupassa.
Täältä saat Allianz Arenasta enempi tietoa.


Kävimme parissa ostoskeskuksessa. Toinen niistä oli tämä Olympia
kauppakeskus.


Alakuvassa on kolmannesta hotellihuoneesta kuva.
Tässä lasten sängyt. Me nukuttiin miehen kanssa toisessa päässä huonetta.


Tämä kuva on ensimmäisen hotellin yhdestä aulasta.
Portaista pääsee hotellihuoneisiin. Ja hissi on tuossa tiiliseinän vieressä.


Yhtenä päivänä ajettiin Dachaun keskitysleirille. Jos historia ja toinen maailmansota kiinnostaa,
niin kannattaa poiketa täällä. Sisäänpääsy on ilmainen. Dachau on ensimmäinen Saksaan perustettu keskitysleiri. Vesisateen vuoksi emme käyneet joka paikassa.
Täältä enemmän tietoa Dachaun keskitysleiristä.
Alakuvassa vankien sängyt.


Matkan aikana kävimme myös Nurnbergin Zeppelin kentällä. Paikka, jossa pidettiin puoluepäivät.
Väkijoukot kerääntyivät kuuntelemaan Hitlerin puheita.
Ja kävimme myös Dokumentation museossa.


Tämä vesiratas on ensimmäisen hotellin pihasta.


Maisteltiin tietenkin myös saksalaista olutta, joka oli hyvää.
Olut ja viini olikin Saksassa edullista.


Tiedätkö Saksalaisen ihanan saippuasarja Lemmen Viemää?
(Sturm der liebe)
Minä seurasin tuota sarjaa n. kahdeksan vuotta.
Jossain vaiheessa aika vaan ei enää riittänyt sen katseluun. Sarja tulee edelleenkin subbarilta, jos 
haluat sitä katsoa. Suomen televisiossa sarja on tullut jo kymmenisen vuotta.
Sarjan ulkokohtaukset kuvataan täällä Vagenin kylässä, Ylä-Baijerissa.
Sarjan sisäkuvaukset tehdään Bavaria Filmin studiolla Munchenissä.
Oli kyllä hienoa, että löydettin tuo paikka. Kuvaukset ei ollut tuona päivänä.
Paikka on yksityis aluetta ja alue on aidattu.
Täältä lisätietoa sarjasta.


Baijerilaiset talot on niin kauniita. Ja alppimaisemat huikeita.
Niitä kelpasi ihastella. Aa että!


Alemmassa kuvassa.
Landshut kaupunki, jossa yövyimme viimeisen yön ja kävimme
shoppailemassa.


Saksalaista Bretzeliä! 


Matka oli kaikin puolin onnistunut. Ainoa miinus oli vesisade.
Hotellit oli hyvät. Hotellien aamupalat oli parhaita. Saksalaiset sämpylät
ovat niin ihania! Saksalaiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Ja vaikka ajamista oli tuhat kilsaa, niin oli ihana katsella kauniita maisemia. Näkemistä oli paljon ja kaikkea ei edes ehditty näkemään
viidessä päivässä. Varmasti palataan joskus takaisin.

Ihanaa illan jatkoa!💗

Tulen pian vierailulle blogeihinne!😀


55 kommenttia:

  1. Olipa teillä hieno reissu. Sade varmaan hiukan harmitti, mutta sen muisto häipyy pian. Aika samoja paikkoja me olemme kiertäneet vuosia sitten. Voisin lähteä oitis uudelleen. Matkailumaana Saksa on helppo, siisti ja monipuolinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva kuulla, että olette kiertäneet samoissa paikoissa.
      Saksassa on niin paljon nähtävää.
      Ihanaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Varmasti oli paljon nähtävää! Nuo talot on tosiaan kauniita!
    Ihanaa illanjatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä oli paljon nähtävää.
      Talot siellä on kauniita.
      Ihanaa illan jatkoa sinulle myös!

      Poista
  3. No totta tosiaan olipas tuttuja maisemia 😉 Upeita kuvia olit linnasta ottanut, on se hieno elämys. Harmi, että matkan varrellenne sattui paljon sateita, mutta kuitenkin näitte ja koitte paljon sekä nautitte olostanne. Saksassa on paljon nähtävää ja kauniita paikkoja. Ja myös minusta saksalaiset sämpylät ovat hirmuhyviä! 😊😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Linna oli kyllä upea näky!
      Vesisade oli harmi, mutta saatiin tosiaan paljon uutta nähtävää.
      Saksa on ihana maa! Voisin itsekkin sinne muuttaa!😀
      Illan jatkoja!

      Poista
  4. Kiva kuulla sinusta taasen!:)
    Upea tuo linna ja ihania taloja!
    Kivan kuulloinen reissu teillä ollut vesisateesta huolimatta.
    Mukavaa elokuun alkua ja loman jatkoa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä tänne blogimaailmaan olikin jo ikävä.😀
      Mukavaa elokuun alkua sinulle myös!💕

      Poista
  5. Oikein ihanalta kuulosti teidän reissu!Upea linna...siellä haluaisin käydä!Mukavaa alkanutta viikkoa🌹

    VastaaPoista
  6. Hienoja matkakuvia ja kuulosti aivan ihanalta reissulta♥ Paljon pääsitte näkemään, tuo Neuschwanstein linna oli vaikuttava ihan kuvassakin. Kiva kun olette saaneet noin upeita kesämuistoja! Mukavaa alkanutta viikkoa ja hyvää loman jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Tuo linna on kyllä upea! Kivoja paikkoja ehdittiin näkemään.
      Ja ehkä mennään joskus uudestaan.
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  7. Voi tuo mokoma sade häiritsee joka paikassa. Oli kuitenkin kiva lukea reissustanne. Aina oppii uutta ja on mukava katsella kuvia.

    VastaaPoista
  8. Munchenin alue on kyllä hienoa seutua. On teillä ollut huonoa tuuria, kun joka päivä on sadellut. Mutta onhan se reissu aina kohokohta, vaikka sää ei suosisikaan. Tuo Neuschwanstein linna on sellainen paikka, jossa minun pitäisi ehdottomasti päästä käymään.

    Mukavaa alkanutta viikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihanaa seutua ja upeat maisemat. Linna on upea nähtävyys! Toivottavasti pääset joskus tuolla käymään.
      Kiitos ja hyvää viikon jatkoa sinulle myös!

      Poista
  9. Kiitos kierroksesta. Olen välillä (silloin kun muistan...tai olen kääntänyt sopivasti kanavaa) katsellut Lemmen viemää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet Lemmen Viemää katsellut.

      Poista
  10. Mahtavan näköinen linna. Näin jo sieluni silmissä ne autojonot siellä ja meidän perheen menossa sinne. Autojonot nähdessään mieheni olisi todennut vain että tuonnehan hän ei todellakaan lähde jonottelemaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linna on kyllä näkemisen arvoinen. Sutjakkaasti se autojono sujui.😀

      Poista
  11. Teillä on ollut kiva reissu. Tuo linna on upea.

    VastaaPoista
  12. Hei Sari kiitos kun vierailit blogissani. Tulin vastavierailulle kun olen tähän asti missannut blogisi ja nyt vasta löysin tänne. Ihana ja mielenkiintoinen saksan reissu ollut teillä sateesta huolimatta. Tuo linna on niin kaunis ja siellä olen haaveillut joskus käyväni mutta vielä en ole päässyt. Olen katsellut Lemmenviemää sarjaa joskus hyvinkin aktiivisesti ja ihastellut noita postikorttimaisemia. Jäin muuten lukijaksesi kun täältä löytyi niin paljon kaikkea mielenkiintoista luettavaa joten tänne on palattava uudestaan. Tervetuloa taas vierailulle blogiini ja kenties lukijaksi? Lupsakkaa viikonalkua.
    Terkuin Katja https://paleredrose.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katja!
      Kiva, kun tulit vastavierailulle.
      Linna on ollut minunkin haaveena pitkään. Oli se upea linna!
      Kiitos ja hyvää viikonjatkoa sinulle myös!

      Poista
  13. So schön! Niin kaunista ja upeaa! Hyvin välittyi lomareissun tunnelma ja matkakohteen monipuoliset kasvot. Odotan jo, suorastaan kielipitkällä, postausta jouluputiikista! ;D

    VastaaPoista
  14. Vau. Saksa on upea maa,ei ihme että tyttäreni on siihen ihastunut ja asuukin nyt siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se upea maa. Paljon nähtävää!
      Mukava kuulla, että tyttäresi asuu siellä.

      Poista
  15. Tuo Neuschwansteinin linna on kyllä niin upea! Kävin siellä vuonna 2010 ja pääsimme opastetulle kierrokselle sisätiloihin. Linnaa remontoitiin ulkoapäin silloinkin. Marienbrückelle en uskaltanut mennä, kun olen niin korkeanpaikankammoinen. Baijerissa on todella upeita taloja, niitäkin tuli kuvattua.
    On teillä ollut todella mielenkiintoinen reissu. Kovasti odotan postaustasi joulupuodista.
    Mukavaa elokuuta Sinulle! Aurinko paistaa ainakin tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet myös linnassa käynyt. Onpas sitä remontoitu pitkään. Baijeri on upeaa aluetta. Paljon mielenkiintoista nähtävää.
      Mukavaa alkanutta elokuuta sinulle myös!💕

      Poista
  16. Hieno reissu ja niin upeat maisemat, ettei sadekaan häiritse! Upeat kuvat linnasta!!!

    Saksa on minulle täysin tuntematon, joten kiva lukea ja oppia lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna!
      Saksassa on paljon mielenkiintoista nähtävää.
      Mukavaa päivän jatkoa!

      Poista
  17. Hih, ihan samannäköinen Brezel kuin Lidlissä 😀Kokeiltiin kerran puolison kanssa, mutta maistui hiukan liian suolaiselta meidän makuun. Kauniin näköinen katsella.

    Siis aivan mahtavan IHANA satulinna ❤️ Lumoava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linna on kuin sadusta!😀❤
      Juu Lidlistä saa samoja Brezeleitä. Saksasta sai myös juustokuorrutteisena Brezeliä. Se oli myös hyvää.

      Poista
  18. Oi, vaikuttaa olleen mainio matka! <3 Saksassa on tosi paljon ihan älyttömän hienoja linnoja, mutten ole koskaan tullut reissanneeksi sinne niitä ihailemaan. Neuschwanstein taitaa tosiaan olla ehkä kaikkein hienoin kohde, ainakin kuvista päätellen, joten en yhtään ihmettele, miksi siitä on tullut moinen turistirysä. Itse en kuitenkaan välttämättä viihtyisi tuollaisessa ihmispaljoudessa.

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuo linna oli yksi pitkäaikainen haave, jonka halusin nähdä. Ja upea olikin. Ei se ihmispaljous siinä haitannut. Vesisade oli ainut harmitus matkassa.
      Onhan Saksassa muitakin hienoja linnoja. Ehkä joskus sitten matkataan uudestaan Saksaan.
      Kivaa päivän jatkoa sinulle!😊

      Poista
  19. Voi miten kivoja kuvia matkaltanne < 3 Upea linna :)

    VastaaPoista
  20. Mukavan kuuloinen reissu teillä. Kauniita taloja sielläpäin.

    VastaaPoista
  21. Olipa ihana lukea tuosta matkastanne myös blogista instakuvien lisäksi. Saksa kuuluu niihin matkakohteisiin, joihin mielelläni joskus lähden, kunhan aika ja rahat myötäilevät tilannetta. Ehditte nähdä tosi paljon viiden päivän aikana ja olet laittanut kivasti tuota linkkiä aina lisätietoja varten.
    Mä en ole seurannut tuota saksalaissarjaa (taitaa ollakin ainoa), mutta Marienhof oli mun lempparini. Sitä katselin niin kauan kuin Suomessa esitettiin.
    Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari!❤
      Minäkin seurasin Marienhoffia.😀 Ja se olikin hyvä sarja.
      Kivaa päivän jatkoa sinulle!❤

      Poista
  22. Näitä matkapostauksia on aina mielenkiintoista lukea, Saksaan olis jossain vaiheessa tarkoitus mennä ja kaikki vinkit ovat tervetulleita. Upea linna, siellä olis mahtava käydä♥ Harmi tuo sade mutta onneksi se ole lannistanut! Loma on aina loma ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Sade oli harmi juttu! Mutta loma on aina loma.😊
      Ihanaa päivän jatkoa sinulle!💖

      Poista
  23. Varmasti kiva reissu, harmi vain tuo vesisade. Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  24. Kivan kuuloinen reissu ja kauniita kuvia! Harmi, että satoi, siitä kun pääsee täällä kotimaassakin nauttimaan ihan tarpeeksi...

    VastaaPoista
  25. Teillä on ollut mukava lomareissu ja hienoja kuvia lomalta.

    VastaaPoista
  26. Neuschwanstein on ihana. Ja remontissa oli myös 2012, kun minä siellä kävin... Ai että on ollut hieno matka sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva kuulla, että olet myös käynyt tuolla.

      Poista
  27. Voi niin tuttuja maisemia! Linna on ihana ja Dachau kammottavan surullinen.
    Olimme ilmeisesti yhtä aikaa Saksassa. Me olimme vain pohjoisessa. Ja satoi, satoi. Kiva postaus!
    T.Maija Myrskyluodolta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukava kuulla, että kävitte myös Saksassa.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤