sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Viikonlopun kuvia ja muista arvonta!


Kuvat ovat aika ruoka painotteisia tällä kertaa.

Perjantaina herkuteltiin hyvillä tortilloilla. Ihana viikonlopun aloitus herkkuruualla!
Ja illalla katsottin tietenkin Vain elämää.


Aamut aloittelen usein kaurapuurolla. Välillä marjojen kera ja välillä laitan vaan 
oivariini nokareen. 


Itsetehtyjä sämpylöitä lauantain lenkin jälkeen!


Kyllä maistui hyviltä kahvin kanssa.

Lauantai illalla herkuteltiin omatekoisilla hamppareilla ja bataattiranskalaisilla.
Hampparisämpylät tulee kätevästi leivänpaahtimessa.
Bataattiranskalaisia ostin ensimmäisen kerran ja olivat tosi hyviä.
Onhan ne makeita. Mutta kivaa vaihtelua.


Myöhemmin illalla vielä juustoja ja lasilliset hyvää valkoviiniä. Nams!


Viikonloppu on ollutkin oikeen herkuttelua. Heh!

Pihalla on touhuttu koko viikonloppu. Olen istuttanut muutaman uuden kasvin pihalle. Orvokkeja laitoin ruukkuun. Luonnonkivi reunat putsasin ja kukkapenkkien reunukset myös siistin.
Nyt on siistin näköinen piha. Pihakoristeita kaivettiin autotallista esille.

Äitienpäivän jälkeen käyn ostelemassa kesäkukkia.


Tämä aamu alkoi aurinkoisella säällä. Käytiin miehen kanssa heti aamulla
lenkillä. Mutta päivemmällä ilma muuttui pilviseksi ja viileemmäksi.
Mahtaakohan huomenna tulla räntää niinkuin on ennustettu?


Tämä päivä pyhitettiin kauppapäiväksi.
Haettiin parvekkeelle uusi aurinkovarjo ja uudet aurinkotuolit terassille.

Miehelle piti myös käydä etsimässä uusia kenkiä ja ulkoilupukua.
Ne löydettiinkin onneksi nopsaa kahdesta kaupasta. Samalla löysin itsellekkin uudet kevät kengät.

Nyt on mukava sytytellä kynttilät. Nauttia ja saunakin odottelee menijöitä.
Huomenna vielä itsellä vapaa. Kiva nukkua pidempään.

Täältä pääset osallistumaan blogini kevät arvontaan.

Oikeen hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle!💜

36 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkuja! Ihanan näköisiä sämpylöitä.
    Kauniita kuvia jälleen. Ja ihana tuo valkoinen mansikka! Mistä?
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Mansikka on löytynyt joskus kirpputorilta.😊
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle myös!

      Poista
  2. Näyttää herkulliselta ja itse leivottu sämpylä on hyvää.
    Hyvää alkavaa viikkoa myössinulle!

    VastaaPoista
  3. Varmasti mukava viikoloppu ja nuo itsetehdyt sämpylät, nam!

    VastaaPoista
  4. Kiva kun muistutit arvonnasta, en ollutkaan vielä osallistunut. Ihania herkkuja.

    VastaaPoista
  5. Ihania herkkuruokia siellä syöty! :)
    Noita pataatti ranskalaisia pitäisi kokeilla. Just puhuttiin niistä tässä yksi päivä kauppareissulla tyttären kanssa.
    Pitkään haudutettu kaurapuuro on ihanaa.
    Mukavaa viikon alkua Sari ja mukavaa vapaapäivää!
    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      K-kaupasta löytyi noi bataattiranskalaiset.
      Meilläkin tytär oli kauan jo niitä pyytänyt.
      Mukavaa viikon alkua sinulle myös!

      Poista
  6. Viikonloppu sujui täällä meilläkin pihatöitä tehdessä.
    Niin herkullisen näköiset sämpylät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva kuulla, että sielläkin on touhuttu pihatöiden parissa.

      Poista
  7. Meillä on ollut samanlaiset viikonloppuruuat :) Meillä oli lauantaina tortilloja ja sunnuntaina kotitekoisia hampurilaisia :)

    VastaaPoista
  8. Oi, miten herkullinen viikonloppu. Minäkin olen ostanut bataattiranskalaisia. Ne ovat varmaan kauhean epäterveellisiä, mutta niin vietävän hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Olivat hyviä eikä varmasti kauhean terveellisiä.
      Mutta kiva silloin tällöin herkutella.

      Poista
  9. Tuli ihan nälkä noita kuvia katsoessa. Herkullisen näköisiä. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Kiitos!❤️
    Kivaa alkanutta viikkoa sinulle myös!

    VastaaPoista
  11. Maukkaan näköiset sapuskat teillä :) Minäkin tein vähän pihahommia viikonloppuna, kauhukseni huomasin, että perunat on yleensä jo tässä vaiheessa vuotta istutettu, mutta nyt on ollut niin kylmä, ettei voi vielä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Taitaa monella perunat olla myöhässä ilmojen takia.
      Kivaa maanantaita!

      Poista
  12. Ihanaa ruokaa!!!
    Kaunista toukokuun viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  13. Teilläkin hamppiksia...niin meilläkin =).

    VastaaPoista
  14. Ihanat kuvat!
    Teillä syödään kuvista päätellen aina jotain herkullista! :)
    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara!❤️
      Kyllä meillä aika usein herkutellaan.😀
      Mukavaa viikkoa sinulle myös!

      Poista
  15. Nam miten herkullisia kuvia <3 Viikonloppu on ihana aloittaa jollakin hyvällä esim juuri tortilloilla <3Täällä on toivottu voileipäkakkua ja köyhiä ritareita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Voileipäkakku ja köyhät ritarit kuulostaa niin hyvälle.😋

      Poista
  16. Apua, tuli nälkä!
    Ihanat kuvat kaikenkaikkiaan :)

    Oikein hyvää uutta viikkoa sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marianna!❤️
      Hyvää viikkoa sinulle myös!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤