torstai 11. toukokuuta 2017

Uudet tabletit Ja muista arvonta!


Hei ja mukavaa torstaita!

Eilen innostuin vapaapäivänä siivoilemaan keittiössä.

Uudet tabletit löysin viime viikolla Prismasta. Eilen vasta laitoin ne pöydälle.
Väreinä oli harmaat tai nämä valkoiset.
Valitsin tällä kertaa valkoiset, vaikkakin jänskättää kuinka kauan ne pysyy puhtaina.
Nämä on muovia, niin ovat kyllä helppo pyyhkiä puhtaaksi.
Olivat niin kivan näköiset niin pakko ne oli kotiin saada!😀



Häkistä otin pois Liisantyyny kukan ja laitoin pöydälle.
Saapi enempi valoa tuossa pöydällä. Ainakin jonkun aikaa saa olla tuossa.
Kukka on kasvanut ihan valtavasti. Vettä annan kerran viikossa.


Nyt on kolmena päivänä satanut räntää, rakeita ja vettä. Ei ole yhtään kivat kevät ilmat!
Kylmä oli tänäänkin aamulla, kun töihin lähdin. Pakkasen puolella oli mittari.
Yhtään en tiedä mitä ilmoja se on lupaillut täksi päiväksi tai viikonlopuksi.

Kotona on ihana vielä poltella iltaisin kynttilöitä.
Ne tuo lämpöä ja kivaa tunnelmaa.



Tässä kuva valkoisista maitokannuista joita kerään.
Nyt en tosin ole aikoihin kannuja enää ostellut, kun eivät mahdu mihinkään.
Siellä on Arabiaa ja ei Arabiaa. Pari kannua puuttuu kuvasta. Ovat toisella hyllyllä, josta en huomannut kuvaa ottaa.


Ja Mariskoolejakin on tullut joskus kerättyä. En ole niitäkään aikoihin enää ostellut.
Tyttärille olen kerännyt niitä pikku Mariskooleja.

Keräiletkö sinä jotain?


Tänään on viimeinen päivä osallistua blogini kevät arvontaan.
Arvontaan pääset tästä!

Viikonlopun ruoka ostoket on jo hoidettu.
Huomenna pitää vielä käydä kukkakaupassa.
Onko sinun äitienpäivä suunnitelmat ja ostokset jo valmiina?

Me ollaan äitienpäivä kotosalla. Mies kokkaa jotain herkku ruokaa!
Illemmalla käydään minun äidin luona kakku kahvilla.
Omalle äidille vien kukkia.
Ja käydään myös hautuumaalla viemässä kukkia miehen äidin haudalle.

Ihanaa päivää täällä piipahtaville!💚

48 kommenttia:

  1. Kivat tabletit!
    Ihan mahtava kannukokoelma! Itse en keräile mitään. Joskus keräsin vanhoja Arabian kukkalautasia ja niitä oli keittiön seinä täynnä.
    Äitinpäivää vietetään kotona ja pienessä porukassa.
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kivalta kuulostaa teidän äitienpäivä!
      Mukavaa torstaita!💕

      Poista
  2. Ihanat tabletit oot löytänyt! Ja noita valkoisia kannuja sulla onkin paljon:) Itse on tullut joskus keräiltyä Muumimukeja;) En ole enää vuosia niitä ostanut,ja silloin kauan sitten sain niitä lahjoiksi eri merkkipäivinä ja jouluina..Äitienpäivää meillä vietetään jo lauantaina,kun mennään Isoäidin luo syömään. Sunnuntaina olen itse töissä ja 2/5 meidän perheestä on kisoissa pääkaupunkiseudulla..Kivaa torstaipäivää sulle Sari! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina!
      On noita kannuja kertynyt.😀
      Kivalta kuulostaa teidän äitienpäivä. Ihana päästä valmiiseen pöytään syömään.
      Minäkin olen äitienpäivän töissä. Onneksi pääsee aamupalaksi jo kotiin!😀 Vanhin tytär on iltaan asti töissä silloin.
      Kivaa torstai päivää sulle myös!

      Poista
  3. Kauniit tabletit olet löytänyt. Täälläpäin myös sataa välillä räntää
    ja aurinko paistaa välillä,on tosi kylmää.
    Mukavaa torstai päivää myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihan ihmeelliset ilmat, kun välillä sataa ja sitten taas paistaa aurinko.
      Mukavaa torstai päivää!

      Poista
  4. Voi kun on nätit tabletit, tykkään! Toi ruukku on must kans ihana, mullakin on se.
    Hienot kokoelmat sulla. Mariskooleja löytyy myös meiltä ja ostan niitä aina lapsille merkkipäivinä.
    Niitä voi käyttää niin monissa jutuissa!
    Äitienpäivä- ja viikonloppuostokset onneks tehty. Tänään siivoillu koko päivän.
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Tykkään myös tuosta ruukusta! Taitaa sekin olla Prismasta.😀
      Tosi kiva idea ostaa lapsille merkkipäivinä mariskooleja. Niitä voi tosiaan käyttää monissa jutuissa. Ja kiva, kun sielläkin on jo kaikki valmiina äitienpäiväksi. Minun täytyy huomenna vielä käydä kaupassa. Ja lauantaina pitää siivoilla.
      Kivaa torstaita!

      Poista
  5. Kauniit tabletit ja kätevät, kun pystyy pyyhkimään. Meillä kangasliinat ovat heti sotkussa, kun pöytään laittaa. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Kivat tabletit ja kiva idea poltella kynttilöitä tällaisessa kylmässä keväässä. Minä olen keräillyt yhtä sun toista, mutta tilanpuutteen vuoksi on pakko hillitä harrastusta. Minulla on Pehtoori-pannuja, kahvipurkkeja, Grapponia-sarjan astioita yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tilanpuutteen vuoksi minäkään en voi kauheasti enää keräillä.
      Tosi kivoja juttuja sinä olet kerännyt. Grapponia sarja on ihana!

      Poista
  7. Ihanat keräilyt sinulla.
    Omakohtaisesti keräilen vanhoja esineitä, sarjoja tuunattavaksi ja muka tarpeellista kaappien täytteeksi.

    VastaaPoista
  8. Kivat tabletit ja kaunis viherkasvi. Muoviset tabletit olisivat meillekin hyvät, koska kaikkiin kankaisiin kaitaliinoihin tulee aina epämääräisiä tahroja. Viimeksikin vaaleansinisessä kaitaliinassa oli jotain ihmeen punaista mönjää, joka osoittautui punaiseksi leikkilimaksi, jota lapsi oli ostanut kirppikseltä. Ja sitä oli sitten leikissä käytetty leikkiverenä Pet Shop -kissalle, jolle oli käynyt onnettomuus...
    Kannukokoelmasi on kyllä vaikuttava, minulla on vain muutama Arabian kannu. Mariskooleja ja Muumi-mukeja keräilin ennen, mutta nyt olen myynyt osan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Voi ei...hauska leikki oli ollut toisella.😂 Lähtikö se punainen jälki vielä puhtaaksi?
      Muumimukeja on minullekin muutama kertynyt.
      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Monenlaista on vuosien saatossa tullut keräiltyä; Mariskooleja, Kivi tuikkuja, Muumimukeja ja ja ja ... onhan näitä :) Nykyisin yritän keräillä maltilla, silti vanhat kauniit astiat saavat sydämeni läpättämään! Suunnitelmat ovat äitienpäivälle hieman auki, mutta eiköhän sitä jotain mukavaa keksitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivituikkuja minulla on myös takanpäällä. Enempää ei niitä siihen mahdu.
      Vanhat astiat on minustakin kauniita.
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  10. Kivat tabletit!
    Muoviset on tosi kätevät, kun niitä pystyy putsaamaan niin hyvin.
    Minäkin tykkään valkoisista kannuista. Joskus ajattelin niitä ruveta keräämään, mutta sitten tuli tila vastaan, että mihin niitä laittaisi. Joskus olen keräillyt Lomonosovin eläinfiguureja. Nyt olen myynyt ne pois torilla/kirpparilla melkein kaikki. Aikansa kutakin. Illanjatkoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      On nuo kätevät putsaamisen kannalta.
      Keräilyssä tulee usein vastaan tila. Mihin kaikki saa mahtumaan.
      Voipi olla, että joskus kyllästyn noihin ja sitten myyn kaikki pois.😂
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  11. Onpa kivat tabletit. Kyllä sitä aina jokin keräilyjuttu on meneillään. Viimeisin oli savikukot, eri kokoiset. - Mukavaa torstai-iltaa sinulle! Huomista arvontaa odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli!😊
      Savikukot onkin hienoja. Ja niitä on paljon erilaisia.
      Arvonta on nyt suoritettu!
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  12. Hey! I am new at your blog (: I am following you now(;
    I hope you can visit mine and follow me back (; Have a good day!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hey!
      Thank you! You founded my blog.
      I will visit your blog soon.
      Have a good day!

      Poista
  13. On kyllä raikkaan näköistä, tabletit sopivat hyvin sisustukseen.
    Ja onpas melkoinen rivi maitokannuja, mariskoolejakin on kiitettävästi.
    Tuo keräily onkin haastavaa puuhaa, kun pitää olla tilaa :) :)
    Mulla on rajattu määrä murretun värisiä kivi-tuikkuja, ja metsästämällä metsästettyjä 80-luvulla lopetettua alkuperäistä Taika-sarjaa - sopiva määrä. Tyttärelle bongailen murretun värisiä Helena Tynellin Piironki, Aitan lukko jne sarjaa. Siinäpä ne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Väkertäjä!
      Keräily on kivaa, jos olisi enempi tilaa.
      Tosi kivoja keräilyjä sinulla. Taika sarja on ihana.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  14. Kivan näköiset tabletit! Meillä on tällä hetkellä Ikean punotut ja niin kauniit kuin ne onkin, ei ne alkuunkaan käytännölliset ole :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hannele!
      Ne Ikean punotut tabletit on kivat. Meillä on ne myös.
      Eihän ne käytännöllisiä ole.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  15. Ihania uutuuksia sulla keittiössä.
    Meillä neiti purskahti eilen itkuun kun näki että taas sataa lunta. Siihen loppui yhdeksän vuotiaan huumori kun kesästä ei ole tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni!😊
      Toivotaan, että lumisateet loppui nyt siihen.
      Täällä paistaa nyt aurinko. Kesä sais jo tulla!

      Poista
  16. Kauniit tabletit olet löytänyt! Näyttää pöytä niin kutsuvalta kynttilänloisteessa :)
    Mä en oikeastaan kerää mitään tiettyä, kauniita kankaita ostelen tilkkutöihin ja mosaiikkeja jos vastaan tulee :) Isäntä tosin on sitä mieltä että näitä edellä mainittuja on jo ihan riittävästi ja niistä voisi jo tehdäkin jotain ennen kuin uusia ostaa, hihii.
    Äitienpäiväksi saan vanhemman pojan kotiin, käymme viemässä anopille ruusun hoivakotiin ja haemme samalla reissulla mun äidin meille syömään. Ilmoista riippuen grillaillaan, tehdään ehkä pihahommia (äiti tykkää myös kun saa laittaa sormet multaan) tai sitten katsotaan Netflixistä joku leffa. Ei tehdä koskaan etukäteen tarkkoja suunnitelmia, joskus on lähdetty ex tempore vaikka Porvooseen kahville :)
    Ihanaa äitienpäiväviikkonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kisu!💕
      Isännät on aina sitä mieltä, ettei mitään tarvita.😂
      Teidän äitienpäivä kuulostaa tosi kivalta. Ja hyvä, ettei ole liian paljon suunnitelmia.
      Ihanaa äitienpäivä viikonloppua sinne myös!

      Poista
  17. Kivat kannut ja tabletit. Kotiin on välillä kiva saada jotakin uutta ja nättiä. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Kivat tabletit! Hienot rivit olet kerännyt kannuja ja mariskooleja. Minä olen kerännyt enkeleitä, teepannuja ja nalleja, mutta en ole enää pitkään aikaan kerryttänyt kokoelmiani.
    Me vietämme lauantaina yhteisesti järjestetyn brunssin merkeissä äitienpäivää, sillä nuorempi tytär on sunnuntaina töissä.
    Omalla äidille järjestin juhlat jo viikolla hänen käydessä meillä, joten sunnuntai taitaa olla aika rentoa oloa ja tekemistä fiiliksen mukaan.
    Oikein Hyvää Äitienpäivää! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!❤️
      Enkelit ja nallet on ihania. Meidän nuorempi tytär keräili jossain vaiheessa nalleja.
      Teidän äitienpäivä kuulostaa myös tosi kivalta.
      Oikein hyvää äitienpäivää sinulle!

      Poista
  19. Miten noin nätit tabletit on multa jääneet huomaamatta vaikka Prismassa käyn ;) Meillä äitienmpäivää vietetään tänä vuonna meillä, oma äitini ja lapset tulevat kakkukahville ♥ Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä aina kaikkea huomaa.😀
      Kivalta kuulostaa teidän äitienpäivä!
      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  20. Ihanat nuo sinun kannusi! Minä kerään Iittalan Kastehelmeä eri väreissä, tosin ne on kaikki ihan käyttöastioina, suurin osa ihan päivittäisessä käytössä :) Minä menen äitienpäivänä mummolaan, sinne tulee myös äiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Kastehelmi sarja on tosi ihana. Tykkään!
      Muutama siitä sarjasta minultakin löytyy.
      Hyvää äitienpäivä viikonloppua sinne!

      Poista
  21. Kaunista! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  22. Kauniita kotikuvia 😊 En tiedä vielä viikonlopun suunnitelmista. Tai siis sunnuntain ohjelmasta! 😀 Lauantaina syömme ystävien luona ja äitienpäivälounaspaikaksi ehdotin suht uutta kiinalaisravintolaa joka on naapurikaupungissa. Suomeen äideille on kortit lähetetty ja lahja-asiat hoidettu. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukavalta kuulostaa teidän viikonloppu!
      Kiinalaisravintolassa en olekkaan käynyt aikoihin.
      Hyvää viikonloppua sinne!

      Poista
  23. Mikä määrä kannuja ja skooleja! Ihanaa viikonloppua ja äitienpäivää! Itse hamstraan kaikkea kivaa jota saattaa vielä tarvita :) Onneksi nykyään vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihanaa viikonloppua ja äitienpäivää sinulle myös!💕

      Poista
  24. Kivat tabletit. Melkoinen määrä kannuja ja mariskooleja. Kyllähän sitä tulee kerättyä mm lintuja kuten Toikkaa ja Pentikin poroja. Nyt niitä on kuitenkin niin paljon, että toistaiseksi en enää osta yhtään poroa enkä lintua.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤