keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Ihanat kirsikkapuut


Lauantaina lähdetiin miehen kanssa kaupungille, kun oli tosi hieno aurinkoinen ilma.
Tuuli jonkun verran, mutta muuten oli kaunista.

Otin varmuudeksi kameran mukaan, jos vaikka Aurajoen rannan kirsikkapuut jo kukkii. 
Ja kyllähän ne jo ilokseni kukkivat. Kirsikkapuu on niin kaunis. Se on minun lempipuuni.
Kauniit vaaleanpunaiset kukat! Ai että!💗


Taivas oli aivan sininen. Ei yhtään pilviä.





Lauantaina oli Suomen lippu puolessa välissä presidentti Mauno Koiviston muistolle.



Kaupungin tulppaaneja. Olivat vielä nupussa.


Aurajoki


Monet kuvasi kauniita kirsikkapuita.


Mikä tämän kukan nimi mahtaa olla?


Oltiin autolle kävelemässä ja nähtiin yhdessä isossa puussa kaksi oravaa.
Söpöjä oravia! Kilpaa juoksivat ympäri puuta.





Turun tuomiokirkko


Toivottavasti saadaan pian takaisin aurinkoisia ja lämpimiä ilmoja.
Tänään täällä Varsinais-Suomessa on pilvistä ja sataa pikkuisen vettä.

Nyt toivottelen hyvää keskiviikkoa!💛

56 kommenttia:

  1. Ihanat kirsikankukat!!

    Hyvää keskiviikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Lumoavat kirsikkapuut!!
    Keltainen on keltakiurunkannus. Tavallisempi on sen violetti serkku.

    Ihanaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin kauniita!
      Kiitos tiedosta kukan nimestä.😊
      Ihanaa päivää sinulle myös!

      Poista
  3. Ihania kirsikankukkia! Minäkin rakastan noita kukintoja.
    Täälläkin pilveilee, mutta huomenna ehkä taas...
    Ihanaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On ne ihania!
      Kunpa huomenna olisi jo aurinkoinen päivä.
      Ihanaa viikonjatkoa!

      Poista
  4. Minä kuvasin nuo kukat perjantaina aamulla töihin tullessa. Kuvasi olivat mukavasti juuri työmatkani varrelta. Ja niinhän se on taivas tänään harmaa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin kauniit maisemat työmatkalla.
      On se harmaa päivä tänään.

      Poista
  5. Mahtavat kuvat kirsikkapuista! Kivasti onnistuit saamaan oravat samaan kuvaan ja kauniita ovat muutkin Turku-kuvat.
    Aurinkoa odotellessa hyvää keskiviikkoa Sinulle! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Kauniisti kukkii kirsikkapuut.
    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  7. Kyllä kauniisti kukkii kirsikkapuut, siellä on ollut sen verran lämmintä. Muitakin hienoja kuvia sieltä.

    VastaaPoista
  8. Voi ihanuutta noita kirsikankukkia! <3
    Muutkin kuvasi niin suloisen keväiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam-Matilda!❤️
      Kirsikankukat on niin ihania!

      Poista
  9. Taidettiin lauantaina ihailla samoja kirsikkapuita! :)

    VastaaPoista
  10. Ihana vaaleanpunainen kukkapilvi!
    Eilen huomasin meidän ostoskeskuksen kirsikkapuissa kukkien olevan aukeamaisillaan. Täytyy siis lähipäivinä käydä kuvaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne upeita!
      Toivottavasti sielläkin pian kukki, niin pääset kuvaamaan!

      Poista
  11. WAU,mitä kuvia kirsikkapuista! Niin lempparini!
    Tuo keltainen kukka on jalokiurunkannus, se liila mistä oli juttuu, on samannäköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Tiesin, että ne on sinunkin lemppareita.
      On ne kauniita!
      Kiitos kukkatiedosta!

      Poista
  12. Kirsikkapuut ovat kauniita. Nuo orava kuvat ovar kivoja,niiden
    touhuja on kiva seurata:)
    Tänään on satanut vettä ja on ollut kylmää,toivottavasti sää
    lämpenee pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne on kauniita.
      Ja oravia on mukava seurata.
      Toivotaan, että pian taas lämpenee.

      Poista
  13. Upeat on kirsikkapuut.
    Hauskan veikeitä nuo oravat. Hyvät kuvat. :)
    Meillä töissä kiipeilevät välillä talon seinääkin pitkin. Hauska seurata niitten puuhia.
    Toivotaan, että viikonlopun sää ennuste toteutuu ja ilma lämpenee.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      On ne upeita, kun kukkivat!
      Juu oravien touhuja on hauska seurata.
      Toivotaan, että viikonloppuna olisi jo lämmin.
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  14. Kauniita kuvia! Turku on kaunis kaupunki. :) Ehkä kesällä voisi siellä piipahtaa...

    VastaaPoista
  15. Kevät etenee nyt huimin harppauksin! Kauniit kuvat kukkivista kirsikkapuista.

    VastaaPoista
  16. Minäkin huokailin innoissani kauniita kirsikkapuita Saksassa ollessani. On ne niin kauniita ja hempeänvärisiä.
    Turku on kyllä kaunis ja juureva kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin kauniin hempeitä kukkia.
      Turku on hieno kaupunki.

      Poista
  17. Kiurunkannus. Sitä kukkii meillä. Ihanat kirsikat!

    VastaaPoista
  18. Vaaleanpunaisia hattaroita. Ne tulevat mieleeni ihanista kirsikkapuista.

    VastaaPoista
  19. Ihana kukkaloisto tuossa kirsikassa. Viikonloppuna oltiin Tukholmassa ja sieltä löysin ihan uskomattoman upean puun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne upeita kukkiessaan.
      Tukholmassa oli varmaan myös kaunista tähän aikaan.

      Poista
  20. Wau! Niin kauniit kirsikankukkapuut. <3 Mun haaveena on Japanin reissu, ja ne kirskikkapuut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sinne olisikin kiva päästä katsomaan.
      Kirsikkapuut on niin upeita.

      Poista
  21. Kirsikankukat ovat kyllä todella kauniita ♥ Ja voi mitä oravia, niiden touhuja on kyllä kiva seurata :) Kivaa päivää Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oravien touhuja on kiva seurata.
      Kivaa päivää sinulle myös!

      Poista
  22. Oi kun ihanat kuvat noista kirsikkapuista <3

    VastaaPoista
  23. Voi miten kaunista siellä päin Suomea onkaan jo <3 Ihanaa torstai iltaa <3

    VastaaPoista
  24. Vau mitkä hienot kukat tolla kirsikkapuulla. Meillä on valkoisia.
    Muitakin kauniita kuvia. Toi kurre on niin suloinen.

    VastaaPoista
  25. Kirsikkapuut ovat kaikista kukkivista puista ihanimpia! Kauniita kuvia keväisestä Turusta.

    VastaaPoista
  26. Meillä Vuosaaressa kirsikkapuut ovat kovin hitaasti lähteneet kukkimaan, mutta nyt näyttäisi jo paremmalta :) Ne on niin kertakaikkisen kauniita katsella.

    VastaaPoista
  27. Ihanat kirsikkapuut ja niin ihania kuvia!!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤